Posts in category: Proakatemia

Tämä hetki.

Arki pyörii omien valintojen ympärillä. Tekeminen keskittyy siihen mitä rakastaa, kun jaksaa silloin tällöin käyttää pari tuntia aamuista paperihommiin. Ei tarvitse herätä vielä seitsemältä, kahdeksan tai yhdeksän riittää aivan hyvin. Pöydän toisella puolella istuu niin hyvä tyyppi, ettei sitä oikein välillä meinaa uskoa todeksi. Hörpätään kahvia ja nauretaan jollekin älyttömyydelle. Ja tehdään töitä – tehdään töitä enemmän kuin koskaan ennen.

Olemme täysipäiväisiä yrittäjiä. Onnellinen fiilis – uskalsimme tehdä sen, eikä päivääkään ole tarvinnut katua. Iltaisin voi olla tyytyväinen itseensä, yhtiökumppaniinsa ja yritykseensä, odottaa innolla jo seuraavaa päivää. Mutkia on tulossa väistämättä matkaan (elämällä on sellainen luonne), ja varmasti kohtaamme myös tienristeyksiä ilman liikennevaloja, mutta mieli on luottavainen. Tulkoon. Me pystymme kääntämään ratista ja jos ei muu auta, niin alamme itse ohjaamaan liikennettä.

Syksyllä 2012 istuimme siinä samassa ringissä muiden poltelaisten kanssa, jännittyneinä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuka avaisi suunsa? Emme me ainakaan. Olimme ujoja ja hiljaisia, sivusta seuraajia ja kuuntelijoita. “Kylläpä tuo tyttö puhuu paljon”, “onpa tuolla pojalla luja luonne ja selvää sisältä kumpuavaa vaikutusvaltaa”, “olenkohan liian ujo ja hiljainen tähän joukkoon” taisi pyöriä molempien päässä. Ja kuitenkin – uskoimme oikean paikan löytyneen. Ja olimme oikeassa.

Tiimistä tuli kuin toinen perhe, joka kasvatti rehellisyydellä ja rakkaudella. Opimme avaamaan suumme. Ei mennyt kovinkaan kauaa, että uskalsimme jo väittää vastaan. Sen kaiken mahdollisti tasan yksi asia: luottamus omaan tiimiin. Kasvoi rohkeus uskaltaa aina vähän enemmän, kokeilla vielä vähän pidemmälle. Soittaa ison yrityksen toimitusjohtajalle. Kysyä suoraan, “ostatko?” Luvata asiakkaalle että homma hoituu, me teemme. Ja me teimme. Ja teimme. Ja teimme.

Toinen oppi kysytyksi, ammattitaitoiseksi graafikoksi täysin omalla työllään. Toinen loi kaupungin tapahtumakentälle useammankin uuden, kannattavan tapahtuman. Kielitaito vahvistui itsenäisesti ja eri puolilla maailmaa. Markkinointi vei mennessään. Molemmat halusivat luoda jatkuvasti uutta. Tehdä erilailla. Molempia ajoi hiljainen mutta voimakas kunnianhimo, päämääränä oli menestyä.

Ja sama päämäärä meillä on edelleen. Emme löytäneet toisiamme kuin vasta  koulun loppumetreillä, mutta se jos mikä kertoo kasvusta. Taitomme täydensivät toisiaan, ja parin työpäivän jälkeen ei voinut tehdä muuta kuin ihmetellä: miten ihmeessä emme ole tehneet yhdessä jo aiemmin. Mutta nyt teemme, ja se on tärkeintä. WILD Lanseeraus on pian tehnyt pilottinsa ja uudet kampanjat ovat alkamaisillaan. Kaksi naista menee täysillä eteenpäin ja uskoo kaiken olevan mahdollista juuri sillä semisti liian hullulla tavalla, joka luo tähän maailmaan uutta.

Palataan siis asiaan (eli ottakaa yhteyttä) – ja hei, ottakaa villisti, niin voitte ottaa chillisti!

Täydellä sydämellä,
Mandi & Emilia

WILD Lanseeraus / Wild Entertainment Oy

mandi@wildlanseeraus.fi
emilia@wildlanseeraus.fi

Proakatemialla järjestettiin tänään keskustelutilaisuus, jossa puhumassa oli Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri, Lenita Toivakka.

Toivakka toi esille monia tärkeitä teemoja yrittäjyyden ja viennin edistämiseksi. Tärkeää olisi luoda turvallinen ja vakaa ja ennakoitava toimintaympäristö PK-yrittäjälle. Verotuksen tulee olla työntekemiseen ja yrittämiseen kannustavaa. Olisi tärkeää myös helpottaa PK-yrittäjän työntekijän palkkausta – koeaika pidemmäksi ja oppisopimuskoulutusjärjestelmää olisi syytä kehittää.

Suomessa kytee monia PK-yrityksiä, joilla on halua kasvaa ja kansainvälistyä. Tarvitaan vain valtiolta näitä kannustavia ja tukevia toimenpiteitä. Toivakka näkee viennissä suuren mahdollisuuden Suomelle, sillä Nokian menestystarina on viimeisimmistä käänteistä huolimatta jättänyt positiivisen kuvan maailmalla suomalaisten osaamisesta. Tätä tunnettavuutta tulisi hyödyntää paremmin uusien tuotteiden ja innovaatioiden maailmalle viemisessä; monet ulkomailla arvostavat suomalaisia tuotteita ja olisivat valmiita myymään niitä eteenpäin. Vientiä ei tarvitse myöskään nykyään ajatella johonkin tiettyyn maahan suuntautuvaksi, sillä verkkokauppa mahdollistaa koko maailman tavoittamisen kotitoimistosta käsin.

Toivakan alustus herätti keskustelua. Suomessa yrittäjä koetaan usein pahana roistona tai surkeana epäonnistujana. Yleisöstä tulikin hieno ehdotus; lanseerataan yrittäjälle uusi termi: työllistäjä. Tämä on todenmukainen termi jo yksinyrittäjän tapauksessakin ja sillä voitaisiin vaikuttaa positiivisesti yleiseen kuvaan yrittäjistä ja yrittämisestä.

Keskustelussa tuli esille myös Venäjän tilanne – monia suomalaisia yrityksiä pakenee Venäjän markkinoilta, vaikka erityisesti Venäjän kotimarkkinoille suuntautuvilla aloilla voisi olla potentiaalia kasvaa tulevaisuudessa. Venäjälle sijoittamisessa tulee kuitenkin ottaa huomioon oma kantokyky ja viennin haasteet.

Yleisöstä toivottiin myös viennin helpottamista pureutumalla kuljetuskustannuksiin; Postilla on hyvä palvelu, mutta se kaipaisi ehkä kilpailijaa rinnalle, joka pakottaisi parempiin ja toimivimpiin ratkaisuihin. Vientiä helpottaisi myös kaupan vapauttamiseen EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi USA:han. Kaupan vapauttamisessa tulisi tietenkin ottaa myös huomioon, että tällöin myös ulkomaisilla yrityksillä olisi vapaa kulku Suomeen ja Suomen markkinoille, siksi sopimuksissa tulisi huolehtia Suomen luonnon suojelemisesta ja pohjoismaisten ympäristöarvojen korostamisesta.

Keskustelussa nostettiin myös esille ristiriita nykyisen työmarkkinatilanteen kehittymisestä yhä enemmän freelancer- ja keikkapohjaisiin töihin kuitenkin samalla Suomen tukipolitiikan pohjautuessa ajatukseen, että ihmiset ovat joko kokoaikatyössä tai työttömänä.

Tilaisuus oli ajatuksia herättävä. Jos haluaa yrityksenä kasvaa ja kehittyä, Suomen markkinat ovat loppujen lopuksi liian pienet kaikelle erityisosaamiselle, mitä meiltä löytyy. Meillä ollaan usein epävarmoja maailmalle lähtemisestä, ja pelätään että kielitaito ei riitä – kuitenkin Suomi on maa, jossa opiskellaan hyvin paljon vieraita kieliä ja matkustamme paljon näin pieneksi kansaksi. Paljon on Suomessa parannettavaakin muun muassa lainsäädännössä ja yrittämisen helpottamisessa, mutta pääasiassa kasvuun ja kansainvälistymiseen vaaditaan vain rohkeutta ja asennetta tarttua haasteeseen, tukiverkkostoakin löytyy 2013 perustetusta Team Finlandista. Meillä täällä Proakatemiallakin on siis täydet valmiudet lähteä valloittamaan maailmaa – mukaan vain ripaus asennetta ja itseluottamusta; meillä todella osataan, näytetään se maailmalle!

Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Tampereeen ammattikorkeakoulun ja Eurooppatiedotuksen kanssa.

Proakatemialla jokaisen tiimin opintoihin kuuluu Final Camp, eli jonkinlainen kansainvälinen projekti. Final Campin sisällön saa jokainen tiimi suunnitella itse. Ainoana vaatimuksena on, että sen täytyy sisältää kansainvälistä yhteistyötä. Projektin saa toteuttaa halutessaan Suomessa, mutta useimmiten tiimit tahtovat valmistumisensa kynnyksellä lähteä maailmalle. Alku vuodesta Poltteen Final Camp kohde oli vielä avoin ja suunnittelusta vastuun ottivat Ossi Ojala ja Miika Alanko. Polte antoi pojille vapaat kädet suunnittelun suhteen, joten he tarttuivat toimeen ja alkoivat selvittää mahdollisia kohteita ympäri maailmaa.

Pienen metsästyksen jälkeen pojat löysivät potentiaalisen matkakohteen TAMKin kontaktien kautta ja he päättivätkin aika pikaisesti, että Polte lähtee Brasilian Sao Pauloon tekemään yhteistyötä paikallisen koulun, Rio Brancon kanssa. Siitä alkoi keväästä asti kestänyt sähköpostien vaihdanta Brasilian suuntaan ja poltelaisten mieliin iskostui yksi lause hyvin vahvasti: Polte goes Brazil.

Reissu tuntui keväällä vielä erittäin kaukaiselta, mutta syksyn edetessä alkoi jokaiselle konkretisoitua, että olemme oikeasti lähdössä koko tiimin voimin toiselle puolelle maailmaa. Syksyn aikana Proakatemialla vieraili paljon brasilialaisia, jotka pelottelivat maan olevan erittäin vaarallinen. He olivat etenkin huolissaan siitä, kuinka paljon huomiota herätämme vaaleutemme takia. Olimme saaneet monelta taholta kuulla, että rikollisuus kukoistaa Brasiliassa maan suurien tuloerojen takia ja viimeistään siinä vaiheessa moni meistä tytöistä alkoi jännittää, että mihin sitä oikein on tullut lupauduttua. Siitä huolimatta jokainen odotti matkaa innolla.

Lopulta lähtöpäivä koitti. Olimme edellisenä päivänä suoriutuneet kunnialla valmistuvien tiimien loppunäytöstä, eli 24H:sta, joka oli pituutensa takia aika rankka kokemus. Univaje saattoi vaikuttaa siihen, että tunnelma bussissa kohti lentokenttää oli vähintäänkin levoton. Matka sujui hyvin ja pääsimme pitkien lentojen jälkeen lopulta Sao Pauloon. Lentokentällä meitä odotti Rio Brancon professori sekä kaksi kuljettajaa autoineen. Olimme saman tien erittäin otettuja siitä, kuinka vieraanvaraisia ihmiset Brasiliassa ovat. Saimme myös Rio Brancon opiskelijan kierrättämään meitä nähtävyyksillä yhtenä päivänä.

Mitä Final Campilla tehtiin?

Rio Branco oli kontaktoinut meille omista verkostoistaan viisi yritystä, joille saimme tehdä toimeksiantoja. Olimme saaneet lyhyet kuvaukset toimeksiannoista jo etukäteen, mutta yritysten nettisivujen ollessa portugalinkieliset, valmistautumisemme toimeksiantoihin jäi aika suppeaksi. Saimme koululta IB -opiskelijoita toimeksiantojemme avuksi, mikä osoittautui lopulta erittäin suureksi rikkaudeksi. Oli hämmästyttävää huomata, kuinka vähän brasilialaiset osasivat englantia. Meidän tiimimme kommunikointi toimeksiantajien kanssa jouduttiin hoitamaan täysin IB -opiskelijoiden tulkkauksella, sillä yrityksestä kukaan ei puhunut englantia. Löysimme kuitenkin yhteisen sävelen nopeasti ja pääsimme työn touhuun.

Jokaisella yrityksellä oli tietenkin omat aikataulunsa, jotka myös muuttuivat moneen otteeseen viikon aikana. Olemme itse suomalaisina tottuneet aikatauluissa pysymiseen, mutta Brasiliassa olimme täysin maassa maan tavalla. Nimesimme heidän tapansa toimia mañana-meiningiksi, sillä koskaan ei ollut kiire mihinkään. Se ei meitä haitannut, sillä kerkesimme tutustumaan ihmisiin hyvin ja kaikki osoittivat meitä kohtaan myös erittäin suurta mielenkiintoa.

Suurin koppi, josta me suomalaiset voisimme ottaa enemmän mallia, oli brasilialaisten asennoituminen muutoksiin. Mikään ei tuntunut olevan kenellekään ongelma, vaikka suunnitelmat muuttuivat jatkuvasti. Meidänkin pojat joutuivat hieman yllätettyinä paikallistelevision haastatteluun, joka alkujännityksestä huolimatta sujui mallikkaasti. Kukaan ei tuntunut stressaavan mistään, vaan kaiken annettiin mennä omalla painollaan ja asenne iskostui myös meihin nopeasti. Tämä oli mielestäni ehdottomasti yksi Brasilian kulttuurin suurimmista rikkauksista.

Toimeksiantajat olivat erittäin tyytyväisiä tuotoksiimme ja tuntuivat etenkin tykkäävän sellaisista ideoista, jotka pystyimme perustelemaan Suomessa toimiviksi. Monet vaikuttivat ihailevan Suomea ja meidän tapaamme toimia täällä, joten uskomme, että rikastutimme heidän mieliään paljonkin vierailullamme. Viikko Sao Paulossa oli meidän pääsääntöinen Final Camp osuutemme, jonka jälkeen siirryimme vielä viikoksi Rio de Janeiroon innovoimaan tiimimme tulevaisuutta valmistumisen jälkeen, etsimään uusia business ideoita tuotavaksi Suomeen sekä hieman myös nauttimaan olostamme lämpimän auringon alla.

Jonna Hurmansalo,
Projektitoimisto Polte

Tuuma Creative Osk järjesti marraskuussa 2014 Proakatemian historian ensimmäiset Rääppiäiset. Mistä tällainen rääppiäis-idea sitten starttasi?