Alumniesittely: Ville Nieminen / Seepramedia

On taas aika alumnimaanantain ja jälleen yksi Proakatemian alumneista pääsee ääneen! Tällä kertaa oman tarinansa meille kertoo Ville Nieminen Akatemian alkutaipaleelta tiimistä nimeltä Seepramedia. Ville on todellinen automies ja onkin tehnyt omasta intohimostaan itselleen ammatin ja uran! Annetaanpa miehen kertoa meille lisää:

Valmistuin Seepramedia-tiimistä 2000-luvun lopulla. Aloitettiin 2007, silloin vielä oltiin ensimmäinen vuosi ensin Teiskontiellä ja sieltä sisäisessä haussa haettiin Finlaysoninkujalle. Itse aloitin siellä tietojenkäsittelyn puolella.

Tiimin yhteydenpito on kyllä jäänyt melko minimiin viime vuosien aikana, vaikka tyyppien tekemisiä tuleekin aina somen kautta seurailua 🙂

 

Jo akatemia-aikoina hyppäsin mukaan meidän silloin tuoreeseen perheyritykseen vetäjäksi, ja loppuajan opintoihin liittyvät työt ja opinnäytetyökin tuli tehtyä siihen projektiin. Jälkeenpäin ajateltuna nopeat kymmenen vuotta tuli sen yrityksen nimissä tehtyä kansainvälistä businesta. Paljon matkapäiviä ja paljon nähtyjä maita ja maanosia. Valtavasti oppia, ja niin ylä- kuin alamäkiäkin. Isompi alamäki tuli vastaan 2017 ja yritys päätettiin hakea konkurssiin.

 

Opiskeluaikoinakin olin jo tunnettu automiehenä, lähes koko ikäni olin niiden kanssa pelannut ja aikaisempaa yritystoimintaakin korjaamo- sekä vuokra-autopuolella oli perheemme kesken taustalla ennen akatemia-aikoja. Se business myytiin uuden alta pois. Autot kuitenkin jäivät elämään ja niiden kanssa tuli edelleen touhuttua vaikka työhön ne eivät (nyt voi sanoa väliaikaisesti) kuuluneetkaan.

 

Tiimimme oli aina kova unelmoimaan ja suunnittelemaan tulevaa, ja hulluimpiakaan ideoita ei ajettu alas. Lievästä hulluudesta meidät seeprat aina tunnettiinkin. Kaikki oli meille mahdollista. Useammassakin unelmointipajassa kerroin yhdeksi yksittäiseksi haavekseni, että minulla olisi joskus oma autokauppa. Visio oli mielikuvia myöten mielessä kirkas, mutta ei oikeestaan koskaan ohjannut tekemistä aktiviisesti suoraan nykypäivän tilanteeseen. Ei vielä edes siinä vaiheessa kun nykyinen yrityksemme vuonna 2016 perustettiin.

 

Loppuvuonna 2016 sanoin ystävälleni Nuorkauppakamarimme pitkällä lounaalla, että minulla olisi idea uudesta kanavasta tuoda autoja Suomeen, lähtisitkö kokeilemaan? Asia jäi hautumaan, mutta ei kuitenkaan pitkäksi aikaa sillä alle kuukausi tästä olimme uuden yrityksen perustaneet. Liikeideamme oli yksinkertaisesti tuoda autoja ja myydä niitä täällä kumppaneiden kautta eteenpäin.

 

Tällä kaavalla mentiinkin ensimmäinen vuosi. Autoja ostettiin muiden töiden ohessa sen mitä ehdittiin ja sen mitä rahaa riitti. Keväällä 2017 tehtiin päätös silloisen perheyrityksemme konkurssiin hakemisesta ja oli aika miettiä mitä oikeesti tehdä isona. Kesän ajan pohdimme moniakin erilaisia yrityskomboja, usko perinteiseen autokauppaan ei vielä kantanut niin pitkälle että olisimme uskaltaneet heittää kaikki munat yhteen koriin.

 

Erilaisten mutkien kautta homma kuitenkin eskaloitui siihen että tammikuussa 2018 palkkasimme ensimmäisen ulkopuolisen myyjän myymään autojamme – kumpikin olimme silloin vielä tahoillamme töissä muualla, eikä vielä tässä vaiheessakaan ollut ajatusta että itse päätyisimme täysipäiväisesti autokaupan tiskin taakse. Oli kuitenkin aika alkaa etsimään kunnollista liiketilaa Nokialla sijainneen varastohallimme korvaajaksi.

 

Maaliskuussa 2018 avattiin ensimmäinen Auto Sinulle – liike Tampereen Lakalaivaan ja hommat alkoi virallisesti. Vapun jälkeen olimme molemmat perustajajäsenetkin jo täysipäiväisesti autokauppiaita. Yksi unelma toteutui melkeinpä huomaamattaan. Aloittaessamme liikettä meillä oli parikymmentä autoa ja myytävää haalittiin tutuilta ja tuntemattomilta. Nyt vuosi myöhemmin, meillä on myytävää kalustoa liki 130kpl ja työllistämme itsemme mukaan lukien yhteensä 7 henkilöä. Ja jälleen olemme toimitiloja metsästämässä – isommat pitäisi löytää nopeallakin aikavälillä. Asioilla on tapana järjestyä.

 

Mitä me sitten tarjoamme? Auto Sinulle tarjoaa palvelut laajasti käytettyjen autojen saralle. Myymme vanhat autot pois myyntitilin kautta, vaihtoautot liikkeestämme sekä tuomme tilauksesta autoja Euroopasta yksityisille asiakkaille sekä autoliikkeille. Lisätietoja löytyy www.autosinulle.com | @autosinulle

 

Akatemialta jääneistä opeista on varmasti isoimpana jäänyt elämään tuo tiimimme huikea usko tulevaan – jos se ei siellä syntynyt niin ainakin vahvistui ja tiedostui. Toisena tiimin merkitys. Akatemialta jäi tarve ympäröidä itseni ihmisillä kenen kanssa on hyvä ja mukava tehdä hommia.

 

Kiitos Ville tarinasi jakamisesta ja parhainta menestystä bisneksiin!

Kuukauden essee: Läsnäolo ja psykologinen turva pohjana luottamukselle

Proakatemialla luetaan paljon kirjoja ja kirjoitetaan niistä esseitä. Esseissä peilataan oppimaansa ja opit jaetaan muille yhteiseen Esseepankkiimme. Joka kuukausi Projektorissa valitaan yksi kirjoitus kuukauden esseeksi. Tämän kuun esseeksi valittiin pinkkutiimi Apajan Ida Laaksosen essee psykologisesta turvasta.

Apajan perustaminen on saanut minut pohtimaan tarkemmin luottamusta ja sen rakentumista. Tiimin aloitusvaiheesta olen erityisen kiitollinen meille kaikille, sillä olemme osaksi jopa huomaamatta rakentaneet vahvaa turvallisuuden pohjaa tiimiyrityksellemme. Miia Järvilehdon seminaarissa ymmärsin, mitä tiimissämme on tapahtunut heti alusta lähtien.

 

Olemme rakentaneet psykologista turvaa. Se pohjautuu luottamukseen ja avoimuuteen, joiden avulla on mahdollista kokea yhteenkuuluvuutta ja vastuuta tiimin sisällä. Psykologinen turva on pohjana myös huipputiimeissä. Kun tiimissä on luottamusta ja rohkeutta, se uskaltaa ottaa askeleen kohti tuntematonta ja selviää kriisitilanteista.

 

Luottamuksen rakentumiseen vaikuttaa henkilökohtaiset kokemukset luottamuksesta. Tunnen luottamuksen tiimimme sisälle, mutta en ole vielä täysin avoin. Luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ja kukin persoona lämpenee eri aikaan. Itse olen melko hitaasti lämpenevä uusille ihmisille. Ennen tiimin perustamista ajattelin, että luottamuksen rakentaminen tulee olemaan haasteellista. Omalle kohdalleni osuneet kokemukset ovat tuoneet minulle epävarmuutta ja pelon tunteita sosiaalisista tilanteista. Olen muutaman kuukauden aikana ylittänyt itseni, olemalla avoin ja haavoittuva muiden edessä. On osattava olla rohkea, vaikka ei olisi täysin varma vielä, sillä ei kukaan meistä ole. Siksi rakennamme ja kehitämme luottamusta yhdessä.

 

Tiimin vastuulla on luoda ilmapiiri, jonka avulla yksilö tuntee itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tiimillemme tehdyssä hyvinvointikyselyssä huomasimme, että yksilöiden itseluottamuksessa on parannettavaa. Olemme olleet tiimi vasta tammikuusta lähtien, joten epävarmuus on ihan okei. Tärkeintä on, että suunta kohti luottamusta ja avoimuutta on oikea. Itsensä arvostaminen ja arvokkaaksi kokeminen auttaa tiimiä menestymään, sillä jokaisen mielipiteillä on väliä. Omien mielipiteiden ilmaisu avoimesti ja asioiden kyseenalaistaminen vie tiimiä eteenpäin.

 

Keskustelimme hetki sitten tiimin kanssa non-verbaalisesta viestinnästä. Ymmärsin, että luottamuksen rakentamiseen liittyy paljon muutakin kuin sanotut asiat. Maaret Kallio kirjoittaa kirjassaan katseen ja kosketuksen toimivan sosiaalisina signaaleina ihmisten välillä. (Kallio, 2017) Eleiden avulla viestimme toisillemme hyväksynnästä ja turvallisuudesta. Aidon läsnäolon kautta voimme antaa toisillemme oikeanlaisia signaaleja ja vältymme väärinymmärryksiltä. Olen pysähtynyt monissa tilanteissa miettimään läsnäoloa. Olenko oikeasti läsnä? Kuuntelenko?

 

Läsnäolo ja mieli ovat osana ihmisten kohtaamista. Oman mielen hienovarainen hallinta ja ajatusten kohdistaminen aiheeseen ovat taitolaji. Avain mielentasapanoon on omien ajatusten hyväksyminen sellaisina, kun ne ovat. Sitä kautta myös toisten ymmärtäminen ja kuuntelu on helpompaa. Läsnäolo luo turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Olen miettinyt itseäni erilaisissa tiimin tilanteissa ja koen, että tiimin jäsenten läsnäololla on suuri vaikutus tilanteiden kehitykseen.

 

Dialogin parantamiseksi olemme tiiminä harjoitelleet kuuntelua. Ihminen ei voi olla toisen kanssa läsnä, kuuntelematta. (Kallio, 2017) Minulle kuuntelulla on iso merkitys. Koen, että kuuntelu on osa muiden huomioimista, joka synnyttää luottamuksen ja turvallisuuden tunteen. Hyvän itsetunnon rakentamiseksi on tärkeää kokea tulevansa kuulluksi. Pyrin aina olemaan läsnä ihmisten kanssa ja sitä kautta tasapainottamaan mieltäni. Olen tässä ja nyt en vielä huomisessa päivässä. Tiimissämme koetaan, että välillä on vaikea löytää tasapainoa kuuntelemisen ja puhumisen välille, mutta sitä harjoittelemme yhdessä.

 

Minulle psykologisen turvan kokemus perustuu tunteeseen siitä, että muut välittävät ja ovat läsnä. Haluamme tiiminä jatkuvasti kehittyä ja uskomme, että hyvän perustan rakentaminen kantaa meitä kohti menestystä. Matkalla ei saa unohtaa pohjaa, jota luomme ja jalostamme koko ajan. Tiimi muuttuu jatkuvasti ja siksi myös psykologinen turva saattaa välillä järkkyä. Uskon, että psykologista turvaa ei luoda pohjaksi vain kerran, vaan se muuttuu jatkuvasti. Jokaisella jäsenellä on rooli tiimissä, jos joku lähtee tai uusia jäseniä tulee lisää, luottamus rakennetaan uudelleen. Muovaamme tulevaisuuttamme tiiminä samalla, kun kehitymme yksilöinä. Tulevaisuuden huipputiimi koostuu erilaisista persoonista, jotka ovat valmiita seikkailuun turvallisen pohjan ansiosta.

Alumniesittely: Tanja “Tirri” Verho / Sivupersoona

Tällä kertaa esittelyyn pääsee monelle akatemialaiselle hyvin tuttu hahmo, nimittäin valmentajamme Tanja “Tirri” Verho! Tirri on myös Proakatemian kasvatti ja tämä rempseä savolainen onkin ollut mukana monenlaisissa projekteissa. Annetaanpa Tirrin kertoa lisää!

1. Milloin olet ollut akatemialla, missä tiimissä?
Olipa kerran Persoona osk Tampere, joka perustettiin syksyllä 2003 ja päätti proakatemiallisen
taipaleensa jouluna 2005 ensimmäisenä tiiminä, josta valmistuivat kaikki jäsenet. Tämä
historiallinen teko oli niin suurenmoista, että meille tarjoiltiin erikseen kakkukahvit
valmistumispäivänä.

2. Pitääkö tiimi edelleen yhteyttä?
Kyllä ja ei. Maanmainio, myös valmentaja Merviön kouluttanut Persoona näkyy edelleen vuosittain
Proakatemian synttäreillä erivahvuisissa kokoonpanoissa. Muutoin pidämme koko tiimin voimin
yhteyttä harvakseltaan, mutta taidamme kaikki olla enemmän tahi vähemmän yhteyksissä
erinäisissä kokoonpanoissa. Akatemia-aika nivoi Persoonasta sellaisen porukan, että tarpeen tullen olen ollut yhteyksissä tyyppeihin – melkoisia osaajia meistä on kasvanut.

3. Mitä teet nykyään (yritys, toimiala), miten päädyit sinne, miksi?
No ööö, olen Proakatemialla valmentajana? Proakatemialle päädyin toteuttamaan unelmaani. Kun
valmistuin ja olin toiminut Pitkäsen Hanskun kanssa tehokaksikkona apuvan roolissa, päätin, että
joku päivä tulen takaisin valmentajaksi. Vuosikymmenen se vei, mutta täällä ollaan – vasta 2015
vastasin myöntävästi Veijon kutsuun. Hetki oli oikea ja koin, että minulla saattaisi olla jopa
annettavaa. Tässä uskossa olen edelleen, enkä kuuntele/kuule vastaväitteitä. Ahhahahhaaa.
Jos tätä ei kysytty, niin voidaan tarkastella kysymystä myös yritysten kautta. Meillä on kolme
virmaa; Sivupersoona, Joiku of Life sekä Kolmas Persoona. Sivupersoona tarjoaa erityisryhmien
kommunikaatiopalveluita, ja omistajuuden lisäksi toimin myös hallituksen puheenjohtajana. Joiku
of Life on eläkeläishoitajien työ- ja hyvinvointiyhteisö, joka tarjoaa kokemusrikkaita hoitajia
erilaisiin sijaistustarpeisiin. Tässä virmassa olen hallituksen jäsen. Kolmas Persoona on puolestaan
inspiroiva unelma-alusta, joka tarjoilee palvelumuotoilua erämaassa apua huutaville. Tsihihiii, että lähtee.

Päädyn asioihin ja paikkoihin sanomalla kyllä. Luvattoman usein innostun monesta asiasta ja sitten sitä mietitään, että jahas, mitenkäs nyt suu pannaan. Voiton puolella olen kyllä vahvasti, paljon olisi jäänyt kokematta, jos en olisi lähtenyt mukaan.

4. Miten akatemialta saadut opit näkyvät nykyään liiketoiminnassa?
Virmoissa akatemian opit näkyvät avoimena suhtautumisena asioihin, tiedon hakemisessa
tarpeeseen ja tarpeettomuuteen, huikeina innovointitaitoina, haluna kehittyä ja kehittää sekä tiimin arvon ymmärtämisenä. Tärkein on kuitenkin arvot ja arvojen merkitys arjessa – yrityksissämme ne toimivat päätösten pohjana ja ohjenuorana.

5. Onnistumisia ja haasteita yrityksen taipaleella?
Jaahas. Sivupersoona on 13-vuotias yritys, joka työllistää noin 80 henkilöä ja vaihtaa kolme
miljoonaa euroa. Onhan se mellevä saavutus, kun pysähtyy oikein ajattelemaan. Joikun kanssa elämme erilaista arkea, startuppi kun on – viime vuosi oli haasteellinen tiimin ja toiminnan kannalta, mutta nyt kun tilikausi lähenee loppuaan, näytästää siltä, että liikevaihto tuplaantuu. Tavoitteena on kasvaa vauhdilla, joten työt eivät lopu.

6. Mitä seuraavaksi?
Jaa-a. Omat yritykset ja hallitustyö antavat perspektiiviä, joka on tervetullutta valmentajan työhön. Nyt elellään sellaisessa tilanteessa, että mietiskelen vaihtoehtoja – etsiäkö lisäkoulutusta valmentamiseen, hallitustyöhön ja liiketoiminnan kehittämiseen vai johonkin muuhun, mihin? Olen utelias ja kiinnostunut monesta asiasta, joten en yhtään epäile, ettenkö kohta ole oppimassa digipitsin nypläyksen perusteita fasilitoinnin apuna tai maalaamassa tauluja mielenhallinnan kehittämiseksi. Siis thaaaide tuntuu vetävän puoleensa. Ehkä. Kahtellaan. Hätäkös tässä, valamiissa mualimassa.

On se kyllä melkoinen leidi! Kiitos Tirrille haastattelusta! Tässä vielä linkkejä Tirrin yrityksiin:

www.sivupersoona.com
www.kolmaspersoona.fi
www.joikuoflife.fi

Alumniesittely: Martta Riihimäki / HUIMAdivisioona

Tänään alumnimaanantaita tähdittää alumni Proakatemian historian alkutaipaleelta. Martta Riihimäki on päässyt akatemian jälkeen työskentelemään ulkomailla erilaisissa mielenkiintoisissa työtehtävissä, annetaan hänen vastauksiensa kertoa meille lisää!

Milloin olet ollut akatemialla, missä tiimissä? Pitääkö tiimi edelleen yhteyttä?

2004-2006, HUIMAdivisioonassa. Tiimi pitää yhteyttä hieman vaihdellen. Suomessa asuvat tiimiläiset ehkä enemmänkin, mutta koska itse olen asunut viimeiset 9 vuotta ulkomailla, yhteydenpito on ollut hieman passiivisempaa. Eri tapahtumissa tulee aina välillä tavattua osan kanssa ja sen lisäksi pidetään yhteyttä eri kanavissa silloin tällöin.

Mitä teet nykyään (yritys, toimiala), miten päädyit sinne, miksi?

Olen Ruotsin maajohtaja IT-alan yrityksessä, Sympalla. (HR-järjestelmä) www.sympa.com.

Päädyin Sympalle viisi vuotta sitten maaliskuussa 2014 kun yritykseen haettiin ensimmäistä työntekijää Ruotsiin. Aloitin partnerimyynnissä, mutta siirryin Pohjoismaiden myyntijohtajaksi työskenneltyäni vuoden ajan yrityksessä ja viimeiseksi viime kesänä nykyiseen tehtävään maajohtajaksi. Olen asunut vuodesta 2010 asti Ruotsissa ja ennen Sympaa ollut viemässä kahta ruotsalaista yritystä Suomen markkinoille, joten kun vastaan tuli haaste tuoda suomalainen yritys Ruotsiin oli haasteeseen tietysti tartuttava!

Miten akatemialta saadut opit näkyvät nykyään liiketoiminnassa?

Meidän tiimimme Sympalla on vuosien aikana kasvanut yhdestä kahteenkymmeneen, joten monet akatemialta tutut tiimiytymisen vaiheet on tullut käytyä taas uusien tiimien kanssa läpi. Proakatemian opit ovat kyllä tulleet tarpeeseen!

Onnistumisia ja haasteita yrityksen taipaleella?

Kasvu on ollut huimaa, sekä työntekijöiden määrässä että asiakkaiden määrässä. Ruotsissa tiimi on tuplaantunut vuoden aikana, eli tekemistä on sekä tiimin rakentamisessa, bisneksen kasvattamisessa että kasvun ja skaalautuvuuden varmistamisessa.

Suurimpia onnistumisia ehdottomasti viimeisten 5 vuoden aikana kasvatettu asiakaskunta (+100 uutta asiakasta Skandinaviassa), onnistuneet pitkäaikaiset asiakassuhteet, tunnettuuden lisääminen (mikä näkyy tietysti suoraan kasvussa ja luvuissa), sekä koko yrityksen markkina-arvon kasvattaminen uusien markkinoiden onnistuneiden avausten myötä.

Isoimmat haasteet ovat liittyneet kasvuun; oikeiden ihmisten rekrytoiminen, tiimin kasvaminen ja tasapainoilu sen välillä, että pitää tehdä tulosta lyhyellä tähtäimellä ja samaan aikaan rakentaa kasvua pitkällä tähtäimellä.

Mitä seuraavaksi?

Sympan kasvutarina jatkuu, uusien markkinoiden ja kasvavien tiimien myötä. Mitä omalle kohdalle tulevaisuudessa tuleekaan vastaan, jää nähtäväksi. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä myynnin ja johtamisen parissa jatkan vielä pitkään. Ja nyt tosiaan Sympalla vielä isommalla kasvuvaihteella!

 

Kiitos Martta Riihimäki haastattelusta ja paljon tsemppiä tulevaan! Martta kehottaa kaikkia vielä tsekkailemaan Sympan urasivuja, sillä heillä on rekry auki lähes jatkuvasti useaan eri maahan. Tällä hetkellä heillä on avoinna muutamia paikkoja Suomeen, Ruotsin lisäksi, kannattaa käydä kurkkaamassa!

www.sympa.com

Jukka Jalonen – mies mestaritason tiimien peräsimessä

Yhtenä Sport & Business Seminarin pääpuhujana kuullaan tänä vuonna Jukka Jalosta, Suomen jääkiekkomaajoukkueen nykyistä päävalmentajaa. Jalosen meriittilista valmentajana on pitkä: Suomen mestaruus, valinta SM-liigan vuoden valmentajaksi, maailmanmestaruudet sekä miesten että alle 20-vuotiaiden maajoukkueissa… Urallaan paljon erilaisia joukkueita nähnyt Jalonen saapuukin seminaariin kertomaan siitä, miten rakennetaan menestyvä tiimi, jotka ovat myös yrityksissä jatkuvasti suositumpi työskentelymuoto.

Yhdistäväksi tekijäksi Jalosen menestysjoukkueissa on noussut ilmapiiri. Yhteen hiileen puhaltaminen sitä kautta ja toinen toiselle pelaaminen, epäitsekkyys.

– Joukkueissa on ollut myös aika kivaa, ryhmässä on hyvä olla. Saa olla oma itsensä ja kaikkia arvostetaan roolista riippumatta, Jalonen lisää.

Valmentajan roolin tiimin muodostumisessa Jalonen näkee isona. Omat arvot, miten ne sopivat joukkueen arvoihin ja miten päivittäin arjessa toimitaan. Valmentaja vastaa siitä, että toiminta on sellaista, kuin on sovittu ja tiimissä on hyvä olla ja saa olla oma itsensä. Kiekkoilussa valmentaja vaikuttaa myös pelirohkeuteen esimerkiksi sillä, miten suhtautuu virheisiin, tuomitaanko niistä vai koetaanko ne enemmän oppimiskokemuksena.

Joukkueessa Jalonen uskoo vahvasti rooleihin, minkä vuoksi esimerkiksi hyökkäyspään tähtipelaajien heikompaa puolustuspelaamista voidaan katsoa läpi sormien.

– En tarkoita, etteikö pitäisi puolustaa, mutta heillä on niin vahvasti fokus siinä maalien tekemisessä, ei voi vaatia liikaa asioita, joita pelaaja ei oikeasti pysty tekemään. Silloin vahvuus häviää. Kaikkia pitää käsitellä pikkuisen eri lailla, täsmentää Jalonen.

Roolittamisen ja tiettyjen tiimiläisten suosimisen ero on kuitenkin syytä hahmottaa. Kaikilta pitää vaatia työmoraalia ja tekemistä. Jotkut pelaajat ovat parempia toisissa asioissa, joten tiimissä pitää mennä vahvuuksien kautta.

Hyvässä tiimissä jäsenet ovat toisiaan tukevien roolien lisäksi sitoutuneita tiimiin. Maajoukkueessa Jalonen kertoo jo leijonapaidan sitouttavan paljon. Lisäksi hän korostaa tiimin jäsenten osallistamista yhteisistä asioista päättämiseen. Esimerkiksi maajoukkueessa on tehty kysely, jossa taustoitetaan mitä pelaajat ajattelevat eri asioista. Arvoihin pääsee itse vaikuttamaan, siitä syntyy sitoutumisen merkitys.

Kiekkojoukkueen sisäinen luottamus perustuu laadukkaaseen arkeen ja perustekemiseen, jonka kautta tulee luottamus itseen, toisiin ja toimintatapoihin. Ennen tärkeitä pelejä valmentaja miettii keinoja joukkueen herättämiseen tapahtuman tärkeyteen.

– Esimerkiksi kysyn pelipalaverissa: ”Mikä on pahinta mitä tänään voi tapahtua?” Vastauksena on usein ”joku loukkaantuu”, ”hävitään”. Kyllä se on pahinta, ettemme yritä ja laita kaikkeamme peliin. Yleensä silloin joukkue herää, vaikka se ei voittoa toki takaa, Jalonen miettii.

Palautteen merkityksen Jalonen näkee tärkeänä sekä luottamuksen että lopputuloksen kannalta.

– Palaute on keino yrittää auttaa toista ihmistä. Kun joku on palautetta ansainnut hyvässä tai pahassa, pitäisi sitä antaa. Aika ja paikka ovat tärkeitä, sekä se, miten erityisesti rakentava palaute annetaan. Yleissääntönä olen pitänyt palautteen antamista kahden kesken ilman tunnekuohuja.

Sport & Business Seminariin Jukka Jalonen tulee odottavaisin mielin.

– Hyvillä mielin, nuoret kaverit ovat rakentaneet hyvän rungon tapahtumalle ja siellä on laadukas puhujaryhmä. Järjestävä taho on tosissaan ja sen näkee tekemisestä. Itse en ainakaan huomaa eroa, onko kyseessä kymmenen vuotta hommia tehneet ammattilaiset vai vasta asioita opiskelevat. Asiat on hyvin hoidettu.

Jukka Jalonen on yksi Sport & Business Seminarin pääpuhujista. Sport & Business Seminar Tampere Areenalla 28.3.2019.

Alkuperäinen kirjoitus Sports & Business Seminarin blogissa

Katso tarkemmat lisätiedot tapahtumasta:

www.sbseminar.fi
SBS Facebookissa

Alumniesittely: Jonne Välilä / Versio

Tänään Alumnimaanantaita tähdittää Jonne Välilä, joka on valmistunut Proakatemialta seitsemisen vuotta sitten. Akatemia-aikansa hän vietti Versio-tiimissä vuosina 2010-2012. Tärkeimpänä Akatemialta saatuna oppina Välilä painottaa jatkuvaa ja elinikäistä oppimista. Hän on ottanut sen myös koulun jälkeen ohjaamaan toimintaansa. Kuulemma valmistumisen jälkeen kirjojen luku ja seminaareissa käyminen unohtui hetkeksi, mutta nyt hän on taas muistanut niiden merkityksen. Jonne kertoo opiskelevansa lähes päivittäin jotain uutta, hyvinä tiedonlähteinä hän pitää perinteisten kirjojen lisäksi äänikirjoja, seminaareja, kursseja sekä erilaisia webinaareja.

Proakatemialla Jonnen suurin yksittäinen menestystekijä on ollut se, että hän on ymmärtänyt hyödyntää muiden ihmisten tietoa ja malleja, eikä ole väkisin yrittänyt keksiä kaikkea itse. Oman tiiminsä Version kanssa Jonne pitää vielä yhteyttä silloin tällöin, osan kanssa enemmän. Opintojen jälkeen he ovat yrittäneet ainakin kerran vuodessa kokoontua porukalla ja vaihtaa kuulumisia

Proakatemian jälkeen Jonne Välilä halusi löytää työkseen sellaisen bisneksen, jota voi pyörittää aika- ja paikkariippumattomana. Tällä hetkellä hän pyörittää yritystä nimeltä Investhink Oy ja he ovat keskittyneet erilaisiin verkkokauppatoimintoihin, konsultointipalveluihin ja sijoitustoimintaan. Hän halusi myös, että liiketoimintamallissa skaalauksessa ja tuotossa ei ole kattoa, verkkokauppayrittäjänä toimiminen Amazon.com -alustalla on toiminut hänelle todella hyvin.

Jonne kertoo, että kansainvälisessä verkkokauppaliiketoiminnassa riittää mitä yllättävämpiä haasteita, jotka taas  toisaalta pitävät tekemisen mielenkiintoisena. Omanlaisia haasteita tuottaa varmasti se, että yrityksen toiminta on ympäri maapalloa asiakkaista tekijöihin. Välilän yrityksen asiakkaat ovat nimittäin pääosin Jenkeissä, toimittajat Kiinassa ja työntekijöitä löytyy Filippiineiltä. On varmasti mielenkiintoista päästä työskentelemään niin monen eri taustaisen ihmisen kanssa!

Proakatemialla painotetaan paljon oman ajankäytön optimointia ja delegoinnin taitamista. Jonnelle isoimpia oivalluksia on ollut se, että ollakseen oikeasti yrittäjä, täytyy osata vapauttaa itsensä helpoista perusrutiineista ja osata ulkoistaa ne muille. Tiimiyrittäjyyden opit pätevät siis tässäkin, et voi aina tehdä kaikkea itse, vaan sinun täytyy osata rakentaa toimiva tiimi yritystoiminnan ympärille, jotta pystyt maksimoimaan kannattavuutesi. Tiimityöskentelyn voima on mittaamaton.

Jonnen uravalinta kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Proakatemialta pystyy ponnistamaan niin monenlaisiin erilaisiin työtehtäviin ja tehdä todellakin juuri sitä työkseen, mistä on aina unelmoinut. Tulevaisuudessa Jonnella on ajatuksena luoda uusia brändejä ja kasvattaa liiketoimintaa entisestään. Tavoitteena on saada tänä vuonna miljoonan myynti rikki. Uskomme että tämä kaveri pystyy siihen kyllä helposti! Tsemppiä Jonnelle tulevaan ja kiitos kun pääsimme haastattelemaan jälleen yhtä upeaa Proakatemian alumnia. 🙂

 

Investhink Oy:n löydät näistä kanavista:

www.investhink.fi

Facebook