Joonas Mikkilä Kertomassa Suomen Yrittäjistä. Kuva Teemu Peltola

Laivasemma

Proakatemian vuosikelloon kuuluu kahden päivän seminaarimatka. Kyseinen matka voi sijoittua mihin vain ja se voi käsitellä mitä tahansa aihetta. Reissu on apuvalmentajan suunniteltavana, joten tällä kerralla Laivasemmasta minä olin vastuussa.

Tapana on, että reissusta ei kerrota etukäteen juuri mitään. Päivämäärän julkistamisen jälkeen veikkauksia ja kyselyitä määräänpäästä tuli paljon ja jopa lahjontaa yritettiin tiedon saamiseksi.

Kaikki alkoi paljastua Torstaina 22.1 klo 7.30 kun kokoonnuimme Vanhan Kirkon bussipysäkille. Hyppäsimme busseihin ja lähdimme ajamaan kohti Espoota ja Urban Milliä. Tänä vuonna seminaariosuuden aiheita olivat yrittäjyys ja omistajanvaihdos. Ennen semiaaria olin antanut ennakkotehtäväksi kirjoittaa pienissä porukoissa essee yrittäjäksi ryhtymisestä. Asian tutkimiseen piti käyttää kirjallisuutta sekä vähintään yhden yrittäjänä toimivan alumnin haastattelua. Aloitimme seminaariosuuden näiden ennakkotehtävien purkamisella ja pääkohtien ja tärkeiden huomioiden esittelyllä toisillemme.

Joonas Mikkilä Kertomassa Suomen Yrittäjistä. Kuva Teemu Peltola

Joonas Mikkilä Kertomassa Suomen Yrittäjistä. Kuva Teemu Peltola.

Lounaan jälkeen lavan otti haltuun Suomen Yrittäjät. Joonas Mikkilä aloitti ensin kertomalla nuorten yrittäjien toiminnasta Suomen Yrittäjissä sekä heidän tarjoamistaan opiskelijapalveluista. Mielenkiintoa herätti myös tulevat eduskutavaalit yrittäjän näkökulmasta. Seuraavaksi oli vuorossa Mika Haavisto. Hänen aiheenaan oli omistajanvaihdokset. Hyvä huomio on se että ajalla 2010-2020 on tulossa myyntiin kymmeniätuhansia yrityksiä nykyisten omistajien eläköitymisen johdosta. Tässä siis myös varsin hyvä keino ryhtyä yrittäjäksi.

Illallinen Tallinnassa. Kuva: Riku Lempinen.

Illallinen Tallinnassa. Kuva Riku Lempinen.

Antoisan ja innostavan iltapäivän jälkeen oli aika suunnata kohti Helsingin länsisatamaa. Siellä nousimme laivaan joka vei meidät Tallinnaan. Tallinnassa majoituimme Hotel Euroopaan ja pääsimme heidän ravintolaansa nauttimaan kolmen ruokalajin illallista.

Seminaarimatkaan kuuluu jokaisena vuonna myös gaala jossa palkitaan menestyneitä akatemialaisia. Vatsojen ollessa täynnä herkullista ruokaa, oli aika aloittaa gaala. Kerran vuodessa proakatemialaiset äänestävät joukostaan eniten Proakatemian arvojen mukaisesti toimineet opiskelijat. Palkinnot jaettiin luottamuksesta, rohkeudesta, teoista, oppimisesta ja menestymisestä. Lisäksi palkittiin myyntimyyrä myyntiin liittyvistä saavutuksista ja kirjapistehattu, jonka sai poikkeuksellisesti neljän henkilön porukka loistavasta soluesseestään. Päävalmentajamme Veijo Hämäläinen palkitsi Hohka -palkinnolla Kosmeettisen, joka on kehittänyt toimintaansa varsin menestyksekkäästi. Illan päätti Proakatemian perinteiden, eli sisäsiittoisuustutkimuksen ja Tömpsyn siirtäminen eteenpäin uusille tekijöille.

Iltaa ja yötä jatkoimme Club Hollywoodissa ja seuraavana päivnä palailimme Helsingin kautta takaisin Tampereelle. Matka oli oikein onnistunut ja nostatti Proakatemialaisten yhteisöllisyyttä.

Sini Kivisalo,
Volumi