Mitä Hurmassa opittiin myyntipäivistä?

Proakatemian jokavuotiset myyntipäivät vietettiin jälleen lokakuun lopulla. Myyntipäivien jännitys piilee siinä, että kaikki kyllä tiedämme jo reilusti etukäteen, että myyntipäivät ovat tulossa, mutta on vielä täysi arvoitus, mitä noiden kolmen päivän aikana tapahtuu. Arvoitukseksi jää itse myyntipäiviin asti mitä tuotteita myydään ja missä, mihin rooliin omassa tiimissä päätyy ja ennen kaikkea tietysti se, mikä tiimi voittaa ja millä rahasummalla!

Tänä vuonna myytäviksi tuotteiksi ja palveluiksi oli valittu taas Proakatemialla kehittyneitä projekteja, eli Pitstop ja Kulttuurikahvila Laikku. Hurmassa koimme Kulttuurikahvila Laikun lahjakorttien ja lounaskorttien myynnin huomattavasti hankalammaksi, kuin Pitstop -lahjakorttien myynnin, joten panostimme Pitstopiin. Hurma myikin Pitstopia eniten koko akatemialla myyntipäivien aikana, vaikka jäimmekin kilpailussa lopulta kolmansiksi.

Uskon, että puhun nyt koko tiimin puolesta, kun sanon, että Hurmassa kuitenkaan myyntipäivien isoimmat opit eivät liittyneet myytäviin tuotteisiin, myyntiargumentteihin, kylmäsoittoihin, ständimyyntiin tai ylipäätään myyntiin. Hurman isoimmat opit liittyivät tiimiin, tiimimme toimintaan sekä siihen, mitä ensi vuoden myyntipäivillä ja muissakin haastavissa tilanteissa tehdään tiiminä paremmin!

Pidimme heti myyntipäivien jälkeisessä pajassa motorolan myyntipäivistä, jossa kaivettiin esille kaikki ne asiat, jotka menivät hyvin, kaikki ne, jotka menivät huonosti sekä kaikki ne, jotka jäivät hampaankoloon. Motorolassa nousi esille muutamia juttuja, jotka liittyivät itse myyntiin: saatiin myyntipäivien järjestäjien puolesta yksi ständipaikka, mutta oman aktiivisuuden ansiosta oltiin lopulta neljässä eri pisteessä pitämässä ständiä, liian pitkät spiikit puhelimessa tai ständillä eivät toimi, vaan asiakas on koukutettava nopeasti ja ensi vuonna pitää panostaa puhelinmyyntiin ja yritysmyyntiin enemmän. Kuitenkin iso osa palautteesta, jota myyntipäivien purku -pajassa kävimme lävitse, koski tiimin toimintaa ja tiimin yksilöiden toimintaa tiimissä.

Hurmassa oli selkeä haaste tiimin jäsenten eriasteinen sitoutuminen myyntipäiviin sekä tiimiin myyntipäivien aikana tai ehkä jopa se, että sitoutumisesta tiimiin viestittiin eri tavoin. Joku toinen oli jättänyt omat treenit ja pelit välistä, koska halusi olla koko myyntipäivien ajan paikalla tukemassa tiimiä, kun taas joku toinen lähti kesken päivän treeneihin, koska koki tarvitsevansa liikuntaa ja palautumista, jotta voi taas seuraavana päivänä olla parhaimmillaan auttamassa tiimiä eteenpäin.

Useampi meistä, minä mukaan lukien, myös valitsi olla pois tiimin yhteisistä hetkistä myyntiajan ulkopuolella myyntiajan sijaan. Ajattelimme, että on tärkeämpää olla paikalla silloin kun myydään ja että jos jostain voi joustaa, se on se yhteinen fiiliskierros, joka käydään illalla päivän päätteeksi tiimin kanssa. Ei se ole niin tärkeää päästä joka ilta kertomaan omia fiiliksiä tai kuuntelemaan muiden. Ei sillä voiteta myyntipäiviä, vaan myymällä voitetaan!

Noiden ajatusten kanssa olimme kuitenkin väärässä ja metsään mentiin. Se, että osa päätti päivänsä aiemmin ja osa palasi vielä akatemialle päättämään päivän yhdessä aiheutti pahaa mieltä meissä jokaisessa: he, jotka lähtivät aiemmin kotiin, potivat syyllisyyttä ja he, jotka vielä jatkoivat pitkää päivää, kokivat olevansa epäreilussa tilanteessa.

Kuten valmentajamme Joonas Koivumaakin myyntipäivien alussa sanoi, myyntipäivien kaksi tärkeintä asiaa ovat tiimi ja kehittyminen. Ei myynti, ei voitto, ei eurot, ei kilpailu. Tiimi ja kehittyminen.

Sen me kyllä ehdottomasti Hurmassa opimme ja kantapään kautta. Tilanteessa kuin tilanteessa, tiimi menee aina kaiken muun edelle. Tiimi on haastavissa tilanteissa tärkein, ei myynti, ei eurot eikä mikään muukaan. Ainoastaan tiimi. Vaikka ajattelimme, että ei myyntipäiviä voiteta ottamalla omaa aikaa tai taukoja myyntiajasta, ei myyntipäiviä kyllä selvästikään voitettu niinkään, että otetaan omaa aikaa tiimin yhteisistä hetkistä.

Joten jatkossa, olipa kyse sitten ensi kevään Mini Sales Daysta, seuraavista myyntipäivistä tai mistä tahansa muusta haasteesta, jonka eteen tiiminä päädymme, mietimme varmasti kahdesti, ennen kuin asetamme jotain muuta tiimin edelle.

Kuukauden alumni: Erno Syvälahti

Vuoden ensimmäinen alumnimme on Erno Syvälahti. Tänä vuonna 31 vuotta Kuukauden alumnitäyttävä Erno on valmistunut Proakatemialta vuonna 2010 Vastakaiku-tiimin kanssa. Otetaanpa selvää, että mitä Ernolle kuuluu nykyään?

 

Mitä teet tällä hetkellä?

Tällä hetkellä työskentelen yrityksessä nimeltä HappyOrNot. Olen ollut siellä valmistumisestani lähtien, ja oikeastaan jo ennen sitä. Opintojeni loppupuolella tapasin Heikki Väänäsen, joka on yksi yrityksen perustajajäsenistä. HappyOrNot oli silloin vasta alkutaipaleellaan, ja kun teimme sinne Proakatemialta tutkimusta, niin mietin, että tähän yritykseen olisi päästävä jotenkin mukaan. Vuosi oli 2009 ja yrityksellä oli silloin oli käynnissä ensimmäisiä asiakastestejä, mutta kaikki oli vielä uutta ja ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Opinnäytetyöni ohella tein sinne samalla myös palkatonta myyntityötä.

Mitä teit valmistuttuasi? Miltä akatemian jälkeinen elämä tuntui?

Kun sain opinnäytetyöni valmiiksi, niin sovimme, että jään yrityksen palvelukseen töihin. Varsinaista taukoa ei siis tullut, vaan sain pehmeän laskun suoraan työelämään. Sillä hetkellä olin yrityksen neljäs työntekijä. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 50 henkilöä. Siinä on päässyt ruohonjuuritasolta näkemään, että miten yritys kasvaa ja tulos kehittyy. Itse olen päässyt toiminaan erilaisissa rooleissa: Suomimyyntiä ja aluemyyntiä, joiden lisäksi olin vuoden verran myyntijohtajana. Viimeiset pari vuotta olen vastannut Pohjoismaista, Ranskasta ja Lähi-Idästä, jotka ovat meille hyvin merkittäviä markkina-alueita.

Kaiken kaikkiaan myyntisyklit ovat tällä alalla pitkiä ja asiakkainen kalastamiseen voi kulua vuosiakin. Tuotteen pitää olla kunnossa, mutta eritoten myyntipuolen pitää olla kunnossa. Olemme nähneet paljon yrityksiä, joiden tuoteportfolio on aika kehno, mutta ne osaavat tehdä myyntityönsä niin hyvin, että asiakkaat ottavat ne tuotteet.

Mikä on paras muisto Proakatemialta?

Erno SyvälahtiHankala kysymys, hmm. Sitä kun on jo tällainen vanha tekijä, niin joutuu jo hieman kaivelemaan asioita. Se on varmaankin se, minkä moni muukin meidän tiimiläinen nostaa esille. Olimme viimeisenä vuotenamme opiskelureissulla Pariisissa. Sen reissun aikana sitten se Islannin tuhkapilvi räjähti ja me jäimme sinne Ranskaan jumiin. Siellä sitten totesimme, ettei me voida lähteä paluulennolle, mutta onneksi Veijon rajattomalla luottokortilla saimme pidennettyä hotelliaikaamme. Sen jälkeen rupesimme miettimään kuumeisesti, että miten pääsisimme Pariisista kotiin. Lopulla lähdimme sellaisella todella hienolla luotijunalla, TGV:llä, Ranskan halki pohjoiseen. Muistelisin, että ne junaliput maksoivat enemmän kuin se meidän hotellimajoitus siellä Pariisissa yhteensä. Kun lennot eivät kulje, niin paikkoja on vähän tarjolla ja niiden hinnat ovat myös sitten sen mukaisia. Menimme sitten Saksaan, jossa olimme vähän aikaa, ja muistaakseni tulimme sieltä sitten laivalla takaisin Suomeen. Puolentoista viikon reissu venähti kaikkiaan noin kolmen viikon mittaiseksi. Mutta yhdessä mietimme, että on sitä maailmassa huonompiakin paikkoja kuin olla jumissa kesäisessä Ranskassa.

Miltä Proakatemialaisuus tuntuu nykyään?

Proakatemia alkaa olla itsessään jo sen verran kaukainen asia, ettei se varsinaisesti enää tunnu kovinkaan paljoa. Ympäristö, ihmiset ja asiat muovautuvat vääjäämättä kohti uusi asioita. Proakatemialla ihmiset hakevat vielä kovasti niitä omia polkujaan, ja ehkä juuri se oman polun hakeminen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. Proakatemia sopii toisille hyvin ja toisille vähemmän hyvin, mutta itse sain valtavasti oppia koko sen matkan ajan – kengännauhabudjetilla konkreettiseen tekemiseen.

Onko jotain sellaista, mitä ikävöit Proakatemian ajalta?

Saman ikäpolven näkeminen on vähentynyt merkittävästi, kun ihmisillä on omat urat, perheet ja niin edelleen. Tavallaan se on väistämätöntä. Sitä näkemistä ikävöin eniten.

Mitä konkreettista hyötyä Proakatemiasta oli  tärkeä koppi tai oppi?

Sitten kun perusasiat ovat juurtuneet, tiimi pystyssä ja tekeminen selvää, niin ei ole enää niin oleellista, että minkälaisia palavereja täällä pidetään. Loppu viimeksi asiakkailta se raha kuitenkin saadaan. Varsinkin aikaisemmin hiottiin tuotteita jopa äärimmilleen, jonka jälkeen ne vasta saatettiin markkinoilla. Sen jälkeen usein huomasi, ettei se tuote ollutkaan yhtään sellainen, mitä asiakkaat haluavat. Koko ajan olisi hyvä miettiä, mitä ikinä tekeekin, että miten saamme siitä rahaa. Se tarkoittaa myyntiä, myyntiä ja vielä kerran myyntiä.

Terveiset nykyisille akatemialaisille ja Proakatemialle hakemista harkitseville?

Proakatemialla ei tarvitse stressata niin paljoa. Jälkeenpäin näen, että ei se ole niin oleellista, että mitä projekteja on tehnyt. Lähinnä projektit ovat olleet liitännäinen siihen, että ketä on päässyt tapaamaan. Hyvä verkostoituminen on ollut avain siihen, että moni on päässyt juuri niihin paikkoihin, joissa vaikuttaa nykyään. Projektit ovat toki tärkeä osa kokonaisuutta, mutta opiskelijamandaatilla on mahdollisuus tutustua yrityksiin ja siellä oleviin ihmisiin varsin matalalla kynnyksellä. Yritykset pääsääntöisesti arvostavat todella paljon opiskelijoita.

 

Riku Mäki

Yrittäminen on sitä, ettei luovuta

Matkani Proakatemialla alkaa lähestyä loppuaan ja samalla on aika tiivistää ajatukset kuluneesta vuodesta. Proakatemialla opitaan tekemällä, mutta myös jakamalla omia oppeja muiden kanssa. Siksi koen suorastaan velvollisuudekseni kertoa yhteisölle vuoden mittaisesta matkastani kuplapalloyrittäjänä.

Kesällä 2015 pääsin mukaan projektiin nimeltä Kuplapallo. Kesätyönäni roudailin siis kuplapalloja ympäri Tamperetta ja kävin vetämässä kuplapallopelejä erilaisille porukoille. Välillä kuplassa höykytettiin polttarisankaria, välillä taas yhteentörmäilyä harrastivat työporukat. Olin aina ollut sitä mieltä, että kesällä pitää tehdä mieluiten fyysistä työtä ja ehdottomasti ulkona, joten kuplapallon peluuttaminen sopi minulle kuin nyrkki silmään.

Alkutalvesta 2016 minulle tarjoutui mahdollisuus ostaa Kuplapalloliiketoiminta. Tiimin tukemana syntyi päätös ottaa haltuun Kuplapallo, joka muuten on Eventan tähänastisista projekteista suurin. Kevään aikana tajusin myös, että tulisin tekemään opinnäytetyöni Kuplapalloon liittyen, sillä aikaa on vain rajallisesti käytettävissä. Opparini tulisi joka tapauksessa viemään jotakin yritystä askeleen eteenpäin, miksi siis ei omaani? Opinnäytetyöni aiheeksi muodostui liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu ja sitä voi käydä lueskelemassa Theseuksessa, mikäli jäät kaipaamaan aiheesta lisälukemista.

Nyt minulla on lähes vuosi kuplapalloyrittäjän arkea takana. Vaikka Proakatemialla on kaksi ja puoli vuotta nyt opittu yhdessä yrittämällä, olen alkanut vasta tämän viimeisen vuoden myötä ajatella itseäni yrittäjänä. Kun on ollut pidemmän ajan yksin vastuussa liiketoiminnasta, alkaa valjeta esimerkiksi mitä tarkoitetaan yrittäjän palkalla tai yrittäjän lomilla. Kumpikin ovat pitkälti epävarmoja muuttujia. Yrittäjyys on vaatinut jaksamista ja riskinsietokykyä, mutta toisaalta se on antanut myös vapauksia. Tänä vuonna olen matkustanut enemmän kuin koskaan elämäni aikana! Toisaalta, palkkatyössä lomat ovat lomaa ilman sähköposteja, puheluita ja huolta siitä sujuvatko asiat poissa ollessani. Koen viimeisen vuoden aikana oppineeni hurjasti asioita, jotka koulivat minusta yrittäjän, mutta myös entistä ymmärtäväisemmän työntekijän.

Parasta on, kun projektissa pääsee toteuttamaan itseään. Oli työtehtävä sitten visuaalista toteutuksen tekemistä, kirjoittamista tai asioiden organisointia, olennaisinta on, että saa tuntea itsensä tärkeäksi. Onnistumisen kokemukset ja Flow-tila tekevät työnteosta mahtavaa.

Parasta on, kun projektissa pääsee toteuttamaan itseään. Oli työtehtävä sitten visuaalista toteutuksen tekemistä, kirjoittamista tai asioiden organisointia, olennaisinta on, että saa tuntea itsensä tärkeäksi. Onnistumisen kokemukset ja Flow-tila tekevät työnteosta mahtavaa.

Kuplapalloyrittäjänä olen päässyt johtamaan kaikkia liiketoiminnan osa-alueita itse: taloutta, markkinointia, tuotekehitystä ja asiakaspalvelua. Olen päässyt tekemään katelaskelmia ja budjetteja, olen opetellut hakukoneoptimointia, vastaillut asiakkaiden kyselyihin ja samalla olen ollut toimitusjohtaja, joka pesee iltaisin likaisia pelipaitoja. Moni Proakatemialle hakeva haluaa olla se yrittäjä, joka käärii tuohta yrityksessä, jossa joku muu tekee työt. Väittäisin kuitenkin, että aika harva yrittäjä on päässyt suoraan huipulle tekemättä itse ensin valtavasti likaista duunia. Itse koen, että yrittäjän on pakko olla perillä kaikista osa-alueista, jotta hän osaa hankkia niihin itseään paremman työntekijän. Aluksi on kuitenkin tiedettävä kaikesta kaikki ja opeteltava loput.

Koen, että yrittäminen on jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Oppi tulee itsestään, mutta kehittymisen eteen tarvitsee nähdä vaivaa. Kehittäminen tarkoittaa sitä, että kyseenalaistaa nykyisiä toimintamalleja, kuuntelee asiakkaita ja etsii tapoja palvella asiakkaita tänään paremmin kuin eilen. Kehittäminen on sitä, että pitää silmät ja korvat auki. Keitä asiakkaani ovat? Miksi he eivät päädy ostamaan? Mitä voisin tehdä paremmin?

Yrittäjyys on saanut minut katselemaan myös muita yrityksiä uusin silmin. Liian moni yritys on jämähtänyt paikoilleen. He tekevät asiat kuten ne on aina tehty ja pärjäävät jotenkuten päivästä toiseen. Yrittäjät valittelevat huonoja aikoja ja pistävät kukkaron nyörit umpisolmuun. Karmivaltahan se tuntuu investoida silloin, kun tulovirrat kuihtuvat, mutta todellisuudessa huonoina aikoina pitäisi taistella eikä nääntyä. Yrittäjyys on sitä, että valitsee yrittämisen luovuttamisen sijaan.

Yrityksen kehittäminen on pieniä asioita yrittäjän arjessa. Kuplapallon tapauksessa se tarkoitti asiakaskyselyitä, asiakaspolun tutkimista, sosiaalisen median markkinointia ja nettisivujen uudistamista. Pieniä askelia, joilla viedään toimintaa eteenpäin. Ja samalla etsitään niitä isoja harppauksia, joilla voidaan viedä liiketoiminta seuraavalle tasolle. Iso harppaus voi olla esimerkiksi uusi tuote, palvelu tai toimiala. Mikä on se markkina tai kilpailuetu, jolla yritys pysyy askeleen edellä kilpailijoitaan? Kaikkein tärkeintä yrityksen kehittämisessä on kuitenkin yrittäjän halu viedä yritystä eteenpäin. Ja kun löytyy halua, löytyy myös tapoja viedä liiketoiminta seuraavalle tasolle.

Yrittäjyys ja opinnot, kuplapallo ja opinnäytetyö, käytäntö ja teoria ovat kulkeneet tämän viimeisen vuoden ajan tiiviisti käsi kädessä. Olen päässyt tekemällä oppimisen ytimeen: luottanut prosessiin, mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle sekä saanut oppeja ja koppeja (nämä kliseet voin nyt lopullisesti poistaa sanavarastostani). Koen, että sain Proakatemialta enemmän kuin uskalsin koskaan ajatellakaan, ja toivon yhtä antoisia kokemuksia kaikille uusille ja jatkaville tiimiyrittäjille.

Vilma Linna, Eventa Creative Osk

Voittajan on helppo hymyillä

Kaksi korviin asti ulottuvaa hymyä ja odottava fiilis – voittajan on helppo hymyillä! Tuntuu vieläkin aika uskomattomalta ajatella, että viikko sitten saimme tiedon, että olemme voittaneet kolmen kuukauden ajaksi liiketilat Koskikeskuksesta, minkä päälle vielä 5000 € liiketoimintaa varten. Kyllä vappuna tuli mutusteltua aika paljon muutakin kuin munkkeja ja simaa, kun pääsi jäsentelemään ajatuksia itse luodusta kesätyöpaikasta. Jäätävän hienoa!

spiro2Tätä palkintoa kohti lähdimme maaliskuussa Emmin kanssa, kun osallistuimme Citycontestin liikeideakilpailuun. Osallistuimme kisaan Spiron liikeidealla, jossa tuomme uudenlaisen jäätelökonseptin Aasiasta Suomeen. Olimme tätä ideaa fiilistelleet jo pidempään, joten liiketilan voitto ja pieni pesämunaraha tuli hyvään aikaan, koska tarkoituksena oli pistää oma kioski joka tapauksessa pystyyn. Valmistamme Spiron kylmät herkut juuri sinun silmiesi edessä, eikä muuten livautella sekaan toivomiesi lisukkeiden lisäksi yhtään mitään ylimääräistä. Finaalifiiliksistä ennen kilpailun loppuhuipennusta pääset lukemaan Emmin päivityksestä.

Idea Spiroon syntyi täysin sattumalta. Olimme pyöritelleet ja miettineet erilaisia projekti-ideoita jo jonkin aikaa, eikä oikein mitään miellyttävää ideaa syntynyt. Uutena vuotena 2015 juttelimme niitä näitä erilaisista matkoista, joita lähes maailmanvalloittajan elkein olimme tehneet. Päädyimme juttelemaan fried ice creamista, johon Emmi oli törmännyt Thaimaassa ja minä Vegasissa. Tämähän oli saatava Suomeenkin! Konkreettinen oppi meille oli, etteivät ne parhaimmat ideat väkisin synny.

SAM_4763 (1)Ajatukset ja fiilikset menevät tällä hetkellä melkoista vuoristorataa, mutta kyllä päällimmäisenä niistä on ehdottomasti innostus! Kuinka monelle avautuu näinkin upea mahdollisuus päästä kokeilemaan kunnolla siipiä yrittäjänä omassa liiketilassa omalla liikeidealla? Useita kesätöitä muiden alaisuudessa tehneinä on oman liiketoiminnan suunnittelu ja toteutus huikeaa. Teemmehän töitä koko ajan mukavan bisneksen parissa ja projektissa, joka on täysin lähtöisin omista ideoista. Tästä tulee varmasti yksi ikimuistoisemmista ja makeimmista kesistä, jota muistella pitkään.

Tämä on juttu, mikä jokaisen pitää nähdä ja kokea. Tulkaa kaikki siis kesällä herkuttelemaan ja moikkaamaan meitä Koskikeskukseen! We dare you.

Seuraa meitä:
Facebook: SPIRO
Instagram: @spirofinland”

3D-printtaus meillä ja muualla

Mitä se on?

Suomalainen peruskuluttaja on verraten vielä suhteellisen tietämätön 3D-tulostamisen maailmasta. Onhan meillä toki täällä pohjolassa kotimaiset tulostinvalmistajat Prenta ja miniFactory, mutta kuka niistä puhuu? Missä ylipäätään voi normaali suomalainen kuluttaja sattumalta törmätä 3D-tulostukseen?

Projektiryhmämme on nyt parin kuukauden ajan yrittänyt myydä kotimaisiin verrattuna edullisia hollantilaisia Mamba3D-printtereitä pääasiassa puheluilla yrityksille. Näihin puheluihin perustuen rohkenen väittää, että suurin osa tamperelaisista yrityksistä tarvitsee toistaiseksi korkeintaan vain luotettavaa tulostuspalvelua, eikä omalle printterille tunnu löytyvän käyttöä. Tähän varmasti vaikuttaa epävakaa taloudellinen tilanteemme, mutta myös fakta ettei suurin osa yrittäjistä vielä tiedä, mitä kaikkea 3D-tulostimella voi tulostaa, saati miten koko tulostusprosessi toimii.

Wikipedian mukaan 3D-tulostus on virtuaalisen mallin tuotteistamista fyysiseksi esineeksi 3D-tulostimen avulla. Materiaaleina eli filamentteina voidaan käyttää erilaisia muovivalmisteita (PLA, ABS), nylonia tai vaikkapa puukyllästettä. Esimerkiksi juuri Mamba3D-tulostimella voi tulostaa 20cmx20cmx20cm kokoisen tulostusalaan sopivia muovisia varaosia, mallikappaleita tai vaikkapa lelufiguureja. Printteriä voi myös hyödyntää arkipäiväisissä huoltotilanteissa. Esimerkiksi huonekaluihin on kätevää tulostaa pieniä varaosia. Mikäli 3D-mallinnus taipuu, voi osan tehdä täysin mittojen mukaan itse, mutta myös esimerkiksi Thingiversestä ja muilta valmiita 3D-malleja tarjoavilta nettisivustoilta voi tehdä yllättäviäkin löytöjä.

Maailmalla mennään 3D-tulostuksessa jo hurjaa vauhtia.

Tammikuussa kuului Kiinasta melkoinen tarina. Paikallinen yritys nimeltään Winsun kertoi rakentaneensa kokonaisen talon 3D-tulostetuista materiaaleista. Eikä siinä vielä kaikki, sillä jo viime vuoden maaliskuussa yritys väitti tulostaneensa 10 taloa 24 tunnissa printterillä, joka käyttää materiaaleina maarakennus- ja teollisuusjätettä. Tällä tavoin vältytään rakennusjätteeltä 30-60%, voitetaan rakennusajassa 50-70% ja työvoimakustannuksissa 50-80%. Joko heräsi härmäläisen insinöörin kiinnostus?

Helmikuussa suomalainen verkkolehti MPCkin uutisoi kickstarterissa valtavan suosion saaneesta kanadalaisvalmisteisesta piirilevy-printteristä Voltera V-Onesta, joka keräsi kuukaudessa 500 000 dollaria joukkorahoituskampanjallaan ja nimettiin vastikään Popular Sciencen vuoden 2015 kymmenen parhaan keksinnön joukkoon. Vastaavanlaisia printtereitä on toki muuallakin, mutta ei läheskään näin edullisesti. Harvardin yliopiston hiljattain esittelemä laite kustantaa noin 8500 dollaria, kun taas V-Onen voi tilata tällä hetkellä hintaan 2199 $.

Ehkä mielenkiintoisin uutinen kuultiin kuitenkin maaliskuussa, kun Californiassa majaansa pitävä Carbon3D toi yleisölle CLIP-tekniikkaa (Continuous Liquid Interface Production) hyödyntävän tulostimensa, jonka väitetään tulostavan 25-100 kertaa tavallista tulostinta nopeammin! CLIP-tekniikka perustuu kulhossa vaikuttavan materiaalin, hapen ja valon välisten reaktioiden hallintaan. Tällä tavoin vältytään 2D-kerrosten toistoon perustuvalle tekniikalle ominaiselta, kerrosten välisistä eroista johtuvalta, epätarkkuudelta. Kyseistä tekniikkaa hyödyntäen voidaan tulostaa todella vahvoja materiaaleja ja vaihtoehtoisesti materiaaleja, jotka ovat elastisia. Nopeutensa ansiosta printterillä voidaan siis jopa tulostaa esineitä itse-korjaavasta materiaalista. Turhaan ei Carbon3D:n toimitusjohtaja, tohtori Joseph DeSimone, ted.comille pitämässään puheessa toistellut sanaa ‘’game-changing’’.

Myös lähempänä tavallista kuluttajaa tapahtuu.

Kävin itse vastikään Lontoossa tutustumassa Cinter Designin 3D-hubiin, joka samalla vastaa paikallisten printtaushubien keskinäisestä viestinnästä ja aktiviteeteista. He viestivät toisilleen aktiivisesti 3D-tulostukseen liittyvistä tapahtumista ja trendeistä, järjestävät koulutus ja verkostoitumistapahtumia sekä jakavat luomiaan 3D-malleja. Vastaavanlainen yhteistyöverkosto olisi täydellinen kehittämään suomalaista printtauskulttuuria suuntautumaan ulospäin (kohti asiakkaita). Tällä hetkellä melkeinpä ainoa edes samantyyppistä toimintaa näkyvästi järjestävä taho on Tampereen 3D Crush Cafe, joka järjestää 3D-printtauksen peruskursseja tiloissaan noin kuukausittain. Viestintäkanavina Lontoossa toimivat sosiaalisen median pääsivustot sekä hubs.comin foorumi. En näe yhtäkään syytä miksei samankaltainen verkottuminen toimisi Suomessakin.

Joni Parviainen,
Kiivisio