Tiimiyritys pohjana uudelle idealle

Olemme parissa aiemmassa blogitekstissä kfootpool_aariviivatuulleet projektista nimeltään Footpool Finland. Toinen
projektin parissa työskentelevistä tiimiyrittäjistä avaa nyt hieman enemmän Footpoolin tarinaa ja omia tuntojaan yrittäjyydestä.

Tiimiyritys pohjana uudelle idealle

Monesti suurin kynnys yrittäjyydelle on raha. Uuden liikeidean toteuttaminen vaatii täysiä työtunteja, mutta elantokin olisi jostain hankittava. Lisäksi monet ideat vaativat investointeja. Vaihtoehdoiksi usein jäävät kajoaminen säästöihin tai lainan ottaminen. Proakatemia kuitenkin on omalla kohdallani ratkaissut molemmat ongelmat. Ainakin osan arjen menoista voi kattaa opintotuella, jolloin aikaa jää liikeidean kehittämiseen.

Akatemia kestää kaksi ja puoli vuotta, joka on usein kriittisintä aikaa uudelle yrittäjälle. Tuolloin töitä on tehtävä hullun lailla, mutta liiketoiminta ei välttämättä vielä tuota tulosta. Rahoitus pystytään hoitamaan tiettyyn pisteeseen asti tiimiyrityksen sisältä, mikä helpottaa uuden yrittäjän arkea. Osuuskuntaan kertyy kuukausien mittaan rahaa, jota ei välttämättä haluta heti nostaa palkkana. Tällöin on mahdollista tehdä hankintoja projekteille, jotka tuottavat rahat takaisin ajan kuluessa. Opiskelijastatus saattaa myös auttaa neuvottelemaan sponsoreita ja alennuksia projekteihin.

Footpool Proakatemia

Footpoolin pojat palkitiin Proakatemian kevätkarkeloissa vuoden hoteimpana projektitiiminä. Hyvältä näyttää!

Rohkeus ottaa riskejä

Lähdettyämme täysilllä kehittämään Footpoolia, oli sanomattakin selvää, että investointeja on tehtävä. Päätimme jo alkuun, että olemme valmiit investoimaan yhteensä reilu pari tuhatta euroa. Sovimme tiimin kanssa, että osuuskuntamme rahoittaa Footpoolia, ja tappiota tuottaessaan korvaisimme ne tekemällämme muulla työllä. Summa ei ole kovin suuri, mutta omista pusseistamme emme olisi sitä pystyneet maksamaan. Hankimme muunmuassa puutavaraa, tekonurmea ja palloja. Kesän alkaessa olimme jo reilusti ylittäneet asettamamme kahden tuhannen euron rajan. Päätös oli kuitenkin tehty, ja oli vain painettava eteenpäin. Saimme Tampereen kaupungin ja Ote Ratkaisut Osk:n innostumaan ajatuksesta Footpoolista Eteläpuistossa. Kaupunki suostui rahoittamaan projektia, jolloin pystyimme  toteuttamaan Eteläpuiston pelialustan. Nyt heinäkuun alkupuolella olemme jo lähestulkoon omillamme. Lisää hankintoja tehdään jatkuvasti, mutta olemme todistaneet projektin toimivuuden.

received_10206193641666655

Eteläpuistosta löytyy kiinteä pelialusta, jolla kokoakin riittää

P1040091

Eteläpuiston POP UP Kesärannan avajaisissa monet kiinnostuneet kävivät kokeilemassa peliä

Uusi tuote ei ole koskaan valmis

Olemme ensimmäisten joukossa tuomassa uutta lajia Suomeen. Kun aloitimme projektin, emme löytäneet yhtään kilpailijaa, joka tuottaisi täysin samaa palvelua. Nyt kesän tullessa vastaan on tullut jo useampi. Tämä tarkoittaa, että olemme oikeilla jäljillä. Kilpailun kasvu tarkoittaa myös sitä, että omaa tuotetta ja palvelua on jatkuvasti kehitettävä. Me olemme tähän mennessä rakentaneet yhden liikuteltavan ja yhden kiinteän pelialustan, vaihtaneet pääkohderyhmäämme lähes kymmenen kertaa, hakanneet päätä seinään ja riemuinneet. On kuunneltava asiakasta ja mietittävä, mitä me voimme tehdä paremmin.

IMG_20160701_202558

Footpoolia pääsi yhden viikonlopun ajan kokeilemaan myös Helsingin Hernesaaressa

Yrittäjyys on halua luoda uutta ja oppia

Tuntuu, että vasta Footpool on alkanut todella Footpool Proakatemiaavata silmiäni yrittäjyydestä. Olen projektin myötä oppinut
enemmän kuin yhdelläkään kurssilla. Projektin edetessä on välillä saanut tehdä pitkääkin päivää, mutta töitä tekee mieluusti, kun sitä tekee itseään varten. Koko projektiin suhtautuu täysin eri tavalla, kun sen on rakentanut itse alusta asti, ja saa tehdä jotain siistiä. Kun laittaa itsestään likoon näin paljon, menevät myös tunteet aika vuoristorataa. Välillä Footpool on maailman hienoin juttu, ja välillä taas tekisi mieli polttaa koko roska. Tämä on kuitenkin se syy, miksi kaikki eivät ole yrittäjiä. Itse en edes halua tasaista työtä, joka vain hoidetaan ja lähdetään kotiin.

Footpool ei ole ensimmäinen eikä viimeinen projektini Proakatemialla, mutta se on ylivoimaisesti tärkein tähän mennessä. Olemme tyytyväisiä, jos saamme ensi kesän jälkeen myytyä sen jollekin nuoremmalle tiimille, joka jatkaa projektin parissa, ja vie sitä eteenpäin. Tämä on kuitenkin vain minimitavoite, sillä koskaan ei voi tietää, minne tie vie.

 

Footpool Finland on peli jossa yhdistyy biljardin rentous ja jalkapallon intohimo. Liikuteltavan pelialustan voi vuokrata tapahtumaan tai yrityspromootioon. Lisäksi Tampereen Eteläpuistosta löytyy kiinteä jalkapallobiljardi, jossa lajia voi testata pientä maksua vastaan. Käy tutustumassa lisää projektiin:

Katso video!

www.footpool.fi

FB: Footpool Finland

IG: @footpool_finland

#eimitääntaskubilistä

 

Aleksi Kauppinen,

Eventa

Akatemia ei hiljene kesälläkään

Suvivirsi on laulettu jo aikaa sitten, koulun tilat seisovat tyhjillään, ja opiskelijat ovat siirtyneet lomailemaan tai kesätöidensä pariin. Tämä pitää hyvin paikkansa varmasti monessa opinahjossa, mutta Proakatemialla tekeminen ei jää kesälomankaan ajaksi tauolle. Vaikka toimistot ovat normaalia lukukautta hiljaisemmat, kun osa lomailee ansaitusti ja osa käy palkkatöissä, niin monet akatemialaisista työllistävät itse itsensä yrittäjinä myös kesän ajan ja kartuttavat samalla opintojaan. Kesäprojektien takaa löytyy lukematon määrä suunnittelua ja työtunteja, jotta yrittäjäunelmien toteuttaminen kesäkuukausien aikana on mahdollista. Meneillään onkin paljon erilaisia ja hienoja projekteja, joista esittelyssä nyt muutama.

Uudenlaiset urheilulajit ja elämysmatkailu ovat matkailutiimi Eventan, johon itsekkin kuulun, tämän kesän juttu. Joku onkin voinut bongata Nalkalan puistossa juoksevia, kimpoilevia ja törmäileviä valtavia kuplia. Kyseessä on Eventan Vilman pyörittämä Kuplapallo, jossa nimensä mukaisesti pelataan jalkapalloa kuplien sisällä. Laji on vasta lähiaikoina rantautunut Suomeen toden teolla, ja se on täydellistä tekemistä esimerkiksi polttareihin ja tyky-päiviin. Eventa suosittelee porukan kasaan kokoamista ja ystävien haastamista otteluun – tässä lajissa saa ja pitää taklata!

kuplapallokuplapallo2.jpg

 

 

 

 

 

 

Toinen jalkapallosta inspiraationsa saanut laji on tänä kesänä muuttunut unelmasta todeksi, kun meidän tiimin Aleksi ja Rasmus perustivat pitkään suunnitellun Footpool Finlandin. Footpool eli jalkapallobiljardi on laji, jossa poikien mukaan yhdistyvät biljardin rentous ja jalkapallon intohimo. Kikkailutaitojaan voi testata ja treenata Tampereen Eteläpuistosta löytyvällä alustalla, tai pelin voi vuokrata esimerkiksi juhliin tai promootiokeikoille.

footpool1 footpool2

 

 

 

 

 

Kun puhutaan unelmiensa toteuttamisesta, vain taivas on rajana. Tämän ymmärrettyään voi rakentaa vaikkapa peräkärrysaunan ja ajaa sillä Britanniaan! Eventan Pepen ja Samin kesä onkin muiden projektien ohella kulunut Lindasaunaa rakentaessa. Ensi viikosta eteenpäin Eteläpuistossa on uimisen ohella mahdollisuus päästä saunomaan tässä vastavalmistuneessa, kätevästi mukana kulkevassa saunassa. Kannattaapa käydä vilkaisemassa ja testaamassa löylyt!

puluminetti2Muutkin tiimit työllistävät itsensä kesän aikana erilaisilla projekteillaan. Akatemialla on pitkät perinteet kesäkahviloiden pyörittämisessä, ja jo useamman vuoden ihmisiä Sorsapuistossa palvellut Puistokahvila Pulu on tänävuonna Kiivision hallussa. Pulun yhteydessä toimii myös Minetin jäätelökioski.

Pulun lisäksi tänä kesänä Tampereelle on saatu myös toinen tiimiyrittäjien pyörittämä kesäkahvila. Otteen ja Tampereen kaupungin yhteistyössä toteuttama Eteläpuiston Kesäranta POP UP– ranta ja kahvila Tönö ovat saaneet luotua tuosta aivan keskustan kyljessä sijaitsevasta rannasta oikean kesäpäivien keitaan! Otteen tyttöjen pyörittämän hurmaavan kahvilan lisäksi Kesäranta POP UPista löytyy rantalentopallokenttä, skeittiparkki sekä jo mainittu Footpool.

tönö1

tönö2kartta

 

 

 

 

 

Myös Efektin tytöt Eveliina ja Anne toteuttivat yrittäjäunelmansa, ja avasivat nyt heinäkuussa Tampellaan uuden, ihanan kauneudenhoitoalan yrityksen Ripsihuone Tampereen. Ripsihuoneen valikoimiin kuuluvat sekä klassiset ripsienpidennykset että volyymiripsienpidennykset, kestovärjäykset, sokeroinnit ja meikkaukset. Efektissä kesää vietetään myös tulevaa Sport & Business seminaaria rakentaen. Tästä mielenkiintoisesta konseptista kuulemme tulevaisuudessa varmasti lisää, pitäkäähän silmät ja korvat auki!

ripsihuone sportbusinessseminar

 

 

 

 

 

 

Osasta edellä mainituista projekteista on tulossa vielä ihan omat blogijuttunsa, joissa mennään projektin pintaa syvemmälle, mutta tässä hieman esimakua. Näiden projektien lisäksi akatemialta löytyy paljon esimerkiksi taitavia valo- ja videokuvaajia, myyntitykkejä, nettisivuvelhoja, markkinoinnin tekijöitä ja graafisia suunnittelijoita, jotka työskentelevät myös kesällä. Proakatemialla tehdään töitä oman kehityksen ja unelmien eteen ympäri vuoden, ja usein myös kelloon katsomatta. Työ tuottaa tulosta, ja sen todella näkee tänäkin kesänä kaikista upeista projekteista. Oi yrittäjän vapaus ja vastuu! Hyvää kesää!

 

Noora Luttinen,

Eventa

Karkeloiden kesää kohti

Me esipinkut, eli ensi syksynä Proakatemialla aloittavat tiimit, saimme kunnian osallistua ensimmäistä kertaa Proakatemian Kevätkarkeloihin 13.5.2016. Jos olen oikein ymmärtänyt, Kevätkarkeloiden ideana on kokoontua yhteen, käydä läpi kuluneen kevään ja vuoden tapahtumat sekä juhlistaa alkavaa kesää.

Tiimien puolesta tarjolla oli heti sisään astuessa boolia ja herkullista pientä purtavaa. Alkuhöpinöiden jälkeen kokoonnuimme stagelle seuraamaan ohjelmaa. Ilta alkoi Gossip Girlin juorujen ja perinteisen sisäsiittoisuustutkimuksen tulosten merkeissä. Tapahtumassa nimettiin ja palkittiin niin kuuminta projektitiimiä kuin kevään mielenkiintoisinta tapahtumaa.

footpool proakatemia

Hoteimmaksi projektitiimiksi äänestettiin Footpool eli Eventan Aleksi Kauppinen ja Rasmus Kanervisto.

Gossip Girlin paljastusten jälkeen siirryttiin virallisiin palkitsemisiin. Kirjapistehattu löysi uuden omistajansa, Eventan Ville Timolan, ja vuoden parhaana uutena akatemialaisena palkittiin myös mavi-tiimissä vaikuttanut Otteen Jenna Mäkelä, joka on luonut positiivista ilmapiiriä ja toimeen tarttuvaa asennetta ympärilleen.

Jenna Mäkelä Proakatemia

Vuoden paras uusi akatemialainen: Jenna Mäkelä

Illan ohjelmaan sisältyi myös kansainvälisten asioiden ja markkinointiviestinnän tiimien uusien vastaavien julkistus nykyisten päälliköiden toimesta. Uudeksi kansainvälisten asioiden päälliköksi valittiin Otteen Jane Nurmala ja markkinointiviestinnän päälliköksi samaisen tiimin Emmi Kurru. Uudet päälliköt ottivat tehtävänsä innolla vastaan, ja lupailivat uusia, virkistäviä tuulia tiimien toimintaan. Myös nykyinen apuvalmentaja Tuukka Tuovinen luovutti propellilippiksensä myötä tehtävänsä Otteen Mikko Kivirannalle. Ote edustaa siis vahvasti ensi lukukaudella.

Ote Proakatemia

Uusi apuva Mikko Kiviranta, mavi-jehu Emmi Kurru sekä kv-päällikkö Jane Nurmala. Onnea uusiin haasteisiin!

Tirri Proakatemia

Tiimiyrittäjien lisäksi palkittiin myös valmentajia. Vuoden parhaan valmentajan palkinnon pokasi Tanja “Tirri” Verho.

Markkinointiviestinnän tiimi halusi myös muistaa mediassa Proakatemian näkyvyyteen eniten panostavaa tiimiä aivan upouudella Mediamyllytys-palkinnolla. Historian ensimmäisen palkinnon nappasi tänä vuonna Motive!

motive mediamyllytys proakatemia

Motiven some-vastaava Eetu Välkkynen heittäytyi mediamyllytyshuumassa tiiminsä neitojen käsivarsille.

Veijo Proakatemia

Myös päävalmentaja Veijo Hämäläinen muisteli kulunutta vuotta.

Ohjelma päättyi nostalgisesti Suvivirren lauluun, kuten kaikkiin kevätjuhliin kuuluu, ja ilta jatkui iloisesti rennon seurustelun merkeissä. Osa juhlijoista siirtyi vielä jatkobileisiin Kaijakkaan. Näin ensikertalaiselle Kevätkarkeloista jäi mieleen rento ja iloinen, mutta kuitenkin juhlava ja yhteisöllinen tunnelma, johon meidätkin otettiin avosylin vastaan.

 

Juuli Tappura,

tuleva Eventalainen

Minullako lukihäiriö? En mä mikään tyhmä oo!

abcPienestä lapsesta asti tiesin olevani erilainen. Sanoin talon kattoa vihreäksi, vaikka tarkoitin keltaista. En ikinä oppinut kertotaulua, ja en oikein muista edes aakkosjärjestystä. Minulla menee vieläkin sekaisin kaksoiskonsonantit ja P, D ja B -kirjaimet.

Koko peruskoulun ajan pyysin päästä lukihäiriötesteihin, sillä huomasin, että joudun tekemään ysin eteen enemmän töitä kuin muut. Pyyntöihini vastattiin vain, että en mä mikään tyhmä oo. Lukivaikeus ei kuitenkaan tarkoita laiskuutta, tyhmyyttä tai älyllistä hitautta.

Vihdoin lukiossa ensimmäisen äikän aineen kirjoitettuani, opettaja passitti minut lukihäiriötestiin. Keskivaikea lukivaikeus. Halleluja, mikä helpotus! Pääsin erityisopettajan oppiin, jossa yhdessä etsittiin vaihtoehtoisia oppimistekniikoita.

Erilaisten oppijoiden liiton mukaan jonkinasteista oppimisvaikeutta esiintyy noin 20—25 % väestöstä, ja lukivaikeutta on arviolta 6—10 % väestöstä. Oppimisvaikeuksien yleisyyden vuoksi monipuolista tukea on tarjolla. Olen nyt ammattikorkeakouluopintojeni loppusuoralla, ja TAMKissa olen saanut tukea lukivaikeuteeni pääsykokeista lähtien: lisäaika ja tietokoneenkäyttöoikeus tenteissä, pidemmät kirjaston kirjojen laina-ajat, tukiopetusmahdollisuus, enemmän tulostuspisteitä…

Puolessa välissä opintojani haastoin itseni, kun hain Proakatemiaan. Tiesin, että Proakatemiassa tullaan lukemaan paljon kirjoja ja kirjoittamaan esseitä. Juuri sitä, mitä inhoan yli kaiken! Kirjoista, raporteista ja esitelmistä olen selvinnyt, kun olen löytänyt oppimisen ilon: innostava oppimisympäristö, mielenkiintoiset aiheet ja minulle juuri sopivan haastavat teokset. On kuitenkin aikoja, jolloin edes innostus aiheeseen tai värikalvot (apuväline lukivaikeuteen) eivät auta kirjaimia pysymään riveillä hyppimättä. Tällöin turvaudun lukemisesteisten Celia-sivustoon, josta olen löytänyt myös osan tenttikirjoistani äänikirjoina. Äänikirjat auttaa myös siinä, että teksti jää paremmin päähän tai ylipäätään ymmärrän sisällön!

Lähipiirissäni on jo muodostunut vitsiksi minun keksimäni hölmöt, uudet sanat ja lyhenteet asioille. En tee sitä hauskuttaakseni, vaan kun ihan oikeasti en juuri sillä hetkellä muista hakemaani sanaa. Myöskin hyvien ystävienkin nimet saattavat unohtua varsinkin, jos olen yhtään jännittynyt. Jännittäminen aiheuttaa puheeseeni pientä änkytystä ja entistä enemmän sitä, etten osaakaan taivuttaa sanoja kieliopillisesti oikein tai lauseen sanajärjestys muuttuu ihan hassuksi.

Lukivaikeus ei ole este oppimiselle. Täytyy tehdä enemmän töitä oppimisen eteen ja löytää juuri itselle sopivat tekniikat. Jos joku yhtään epäilee itselleen lukivaikeutta, kannustan sen tutkimiseen. Lukivaikeuden diagnosointi antaa oikeuden apuvälineihin ja tukeen, joista tavallisetkin oppijat ovat joskus kateellisia. On helpottavaa saada syy sille, että oppii hitaammin kuin muut. Ettei olekaan tyhmä, kun ei opi.

books

https://www.celia.fi

http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi

Heli Hekkanen,

Motive

Käytännön duunilla tulosta

Nosteen yrittäjäopiskelijat järjestivät viime keväänä ja syksynä Tampereella ja Pirkkalassa huippunopean Pitstop-renkaanvaihtopalvelun. Tänä keväänä palvelu järjestettiin jo kolmatta kertaa, jonka kunniaksi renkaanvaihtoa tarjottiin yhteensä kolmella toimipisteellä: Tampereella P-Hämpissä, Pirkkalassa IKH:n parkkipaikalla ja Jyväskylässä Seppälän liikealueella.

Projektin takana ovat Proakatemian Noste 360 -tiimin neljä nuorta tiimiyrittäjää: Tuukka Tuovinen, Kaarle Putti, Janne Taisto ja Joonas Jaskari, jotka toimivat vaihtajina edelleen Pitstop Hämpin renkaanvaihtopisteellä. ”Ideoimme tämänkaltaista renkaanvaihtopalvelua jo syksyllä 2014, josta on tultukin jo melkoinen matka. Hyvällä porukalla on ollut mukava tehdä töitä suunnitteluvaiheesta aina myöhemmin projektin kehittämiseen asti”, kertoo projektipäällikkö Tuovinen.

PitstopPitstopin konsepti, jonka tärkeimpinä teemoina ovat nopeus ja erinomainen palvelu, on kaikilla toimipisteillä sama: renkaat vaihdetaan alle 10 minuutissa, jonka ajan asiakas voi odottaa paikan päällä, tai käydä halutessaan esimerkiksi kaupoilla tai kuntosalilla. Renkaanvaihdon hinta on 30 €. Renkaanvaihto rengaspesulla maksaa 40 €, jolloin asiakas saa poisvaihdetut renkaat pestyinä, kuivattuina ja pussitettuina matkaansa.

Tiimiyrittäjät keräävät renkaanvaihdolla pääomaa Proakatemian perinteikästä opintoihin kuuluvaa Final Camp -ulkomaanprojektia varten. Final Campin idea on lyhykäisyydessään tehdä valmistumisen kynnyksellä tiimin kanssa vielä yksi yhteinen projekti, jolla tulee olla kansainvälinen toimeksiantaja.

Pitstopin perustajat valmistuvatkin jo ensi jouluna ja ovat lähdössä tiiminsä kanssa Kaliforniaan Final Campille, jossa projektin toimeksiantajakin on jo tiedossa. Pirkkalan renkaanvaihtajilla on samanlaiset tarkoitusperät rahankeruun suhteen, tosin heillä Final Camp ja valmistuminen ovat edessä vasta vuoden 2017 jouluna ja reissun kohde tarkentuu näin ollen vasta myöhemmin. Jyväskylässä renkaita vaihtoivat JAMKin Tiimiakatemian opiskelijat Osuuskunta Globaattorista.

Pitstop“Meillä on riittänyt Tampereella ihan mukavasti asiakkaita, ja olemme saaneet todella positiivista palautetta. Tämän takia viime syksynä aloimme miettimään konseptin laajentamista toiselle paikkakunnalle. Tammikuussa Jyväskylässä vierailtuamme Osk Globaattorin porukka Tiimiakatemialta innostuikin ajatuksesta toteuttaa renkaanvaihto Pitstopin brändillä myös Jyväskylässä”, kertoo projektin markkinoinnista vastaava Putti.

Projektin laajentumisen johdosta Pitstop-palvelulle avattiin myös uudet nettisivut, www.pitstoppi.fi, josta pystyi varaamaan helposti ajan renkaanvaihdolle. Tänä keväänä renkaita vaihdettiin Tampereella 29.3. alkaen ja Jyväskylässä 4.4. alkaen. Pitstop Hämppi myös pidensi ensimmäistä kertaa aukioloaikojaan vielä viikolla, koska kelit eivät suosineet ensimmäistä “vaihtoviikkoa”.

Kevään 2016 jälkeen Pitstopin nettisivuilta löytyvä laskuri pysähtyi lukemiin 1223 asiakasta ja 4892 vaihdettua rengasta. Tuon automäärän kun laittaa peräkkäin jonoon, niin mittaa tulee väkisinkin sellaiset 5-6 kilometriä. Siinä on muutama tunti vierähtänyt renkaita vaihtaessakin. Pitstop Hämppi oli edelleen suurin asiakasmagneetti, mutta Pirkkalan ja Seppälän toimipisteet komppasivat hyvillä automäärillä hekin.

Mitä seuraavaksi? Tuttavallisemmin “Varikkosonneiksi” itseään kutsuvalla Pitstop-ryhmällä on virityksiä moneenkin suuntaan, mutta ainoa täysin varma asia on ensi syksynä kyseisen palvelun uudestaan tarjoaminen ja edelleen laajentaminen.

 

Kaarle Putti,

Noste 360

Verkot vesille

Yrittäjälle verkostot ovat kultaakin kalliimpaa. Niiden avulla voi löytyä mahtavia mahdollisuuksia ja kontaktien kautta diilejä, jotka eivät noin vain kävele sisään puotiin. Lämmin kontakti on yleensä paljon tuottoisampi kuin kylmä soitto tuntemattomalle. Verkostot ja nykymaailmassa tärkeät LinkedIn-yhteydet eivät kuitenkaan kasva ilman työtä, vaan niiden eteen täytyy heittää verkot vesille ja tutustua.

Meille Proakatemian tiimiyrittäjille verkostot ovat aivan yhtä tärkeitä, ja kyseinen sana kuuluukin jatkuvasti joka puolella. Niinkin paljon kyseistä termiä viljellään, että osa sanoo jopa inhoavansa sitä. Se on kuitenkin fakta, että tämä on sitä aikaa, jolloin meillä on huikeat puitteet löytää omiin verkkoihimme niitä ihmisiä, jotka voivat olla tulevaisuudessa avaintekijöitä työllistymisemme tai oman yrityksemme kanssa. Nämä opit mielessä 11 Proakatemian tiimiyrittäjää hyppäsi viime lauantaina Onnibussiin, suuntana Helsingin satama ja M/S Baltic Queen. Siellä järjestettiin ihka ensimmäinen Suomen suurin Yrittäjäristeily!

Yrittäjäristeily on Suomen Yrittäjien järjestämä verkostoitumistapahtuma nimensä mukaisesti yrittäjille. Risteily on huikea mahdollisuus päästä oman tarpeensa mukaan joko hankkimaan asiakkaita, tuomaan omaa yritystään esille, etsimään kollegoita tai ihan muuten vain verkostoitumaan ja tutustumaan muihin samanhenkisiin ihmisiin. Risteily järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja siihen otti osaa noin 1600 yrittäjää. Erittäin hieno saavutus ensimmäiseksi kerraksi! Samalla juhlittiin myös Suomen Yrittäjien 20 -vuotista taivalta. Suuret onnittelut!

Proakatemian tiimeistä risteilyllä edustettuina olivat Eventa Creative, Ote, Noste ja Kiivisio. Olimme risteilyllä mukana yhdessä vanhemman sisaruksemme Tiimiakatemian kahdeksan edustajan kanssa. Koska koulutusmallimme on sama ja teemme muutenkin jossain määrin yhteistyötä, oli todella mukavaa ja hyödyllistä päästä tutustumaan toisiin akatemialaisiin sekä vaihtamaan ja vertailemaan kokemuksiamme.

IMG_20160423_165923

Risteilijät Etta Pakkanen, Anna Jaakkola, Pauliina Suojärvi, Miia Leivo, Riku Komi, Jonna Lipponen, Sonja Uotila, Mikko Kiviranta, Anrietta Kuosku, Anttoni Lahtinen sekä Rebekka Leino.

Tapahtumaan oli panostettu hyvin paljon, ja sieltä löytyikin monenlaista yrittäjälle mielenkiintoista aktiviteettia. Paikalla oli useita puhujia, kuten monelle meistä jo ennakkoon tutut Linda Liukas ja Mikko Kuitunen, joita kävimme kuuntelemassa, oli informaatiota poliittisista asioista, veroasiantuntijoita tavattavana verotreffeillä sekä tärkeitä kumppaneita tutustuttavana, kuten Finnvera ja Suomen Uusyrityskeskus.

Sunnuntaina risteilyn kymppikannella järjestettiin yrittäjätori, jonne sekä Proakatemia että Tiimiakatemia olivat saaneet omat ständit ja puheenvuorot. Kuhinaa riitti, ja oli mahtavaa huomata, kuinka kiinnostuneita ihmiset ovat meidän opiskelumallistamme. Välillä tahtoo kiireisessä arjessa melkein unohtua, kuinka hieno mahdollisuus tämä oikeasti on. Käyntikortteja vaihtui, sovittiin jo jokusesta tapaamisestakin sekä mahdollisista projekteista. Ei siis missään nimessä turha reissu!

20160424_133404     20160423_180112

Proakatemian lisäksi promosimme risteilyn ajan myös Yrittäjä-lehteä ja twiittailimme ahkerasti. Promoaminen on mukavaa puuhaa, vaikka kauppa ei ehkä käynytkään aivan kuumille kiville.

Vaikka olimmekin risteilyllä edustamassa, oli se osaltaan toki myös vapaa-aikaa, kuten muillekin yrittäjille. Buffet-ruoka oli hyvää ja seura vieläkin parempaa. Risteilyn kohokohta taisi olla Jari Sillanpää, joka hurmasi meidät kaikki, ja hämmensi sillä, kuinka monen hänen kappaleen sanat osasimme ulkoa. Vaikka tanssijalkaa vipattikin pitkälle yöhön, yrittäjätanssit sentään jätimme väliin. Ehkä sinnekin uskalletaan sitten ensi vuonna.

IMG_20160425_193626

 

Jonna Lipponen,

Eventa

Kuukauden alumni: Antti Vuento

Kuukauden alumniHuhtikuun alumnimme on Antti Vuento. Vuonna 2010 Vastakaiku-tiimistä valmistunut 31-vuotias, Akatemialla paremmin Sotkuna tunnettu Antti on löytänyt tiensä monipuolisten käänteiden kautta takaisin Proakatemialle. Mitä hänelle kuuluu nyt?

Mitä teet tällä hetkellä?

Elämän täyttää kolme kovaa kokonaisuutta, eli työkseni olen Tiimivalmentaja Proakatemialla, jonka lisäksi arjessa kulkee mukana melkolailla maaliviivalla olevat maisteriopinnot Ihmisen ja Teknologian välisen vuorovaikutuksen koulutusohjelmassa. Kesäisin, kun on hieman hiljaisempaa tuolla koulutusrintamalla, pyöritän Frisbeegolfiin liittyvän Hattumies-brändin toimintaa kiertueiden, tuotemyynnin ja yleisen fribahörhön elkein.

Mitä osaamista työsi vaatii? Miten omaa osaamista on tullut kehitettyä matkan varrella?

Sekavan kokonaisuuden keskellä eläminen kulminoituu epävarmuuden ja kaaoksen sietokykyyn. Satunnaisten tapahtumien, jatkuvasti kehittyvien kokonaisuuksien ja uusien mahdollisuuksien seassa surffaaminen on välistä raskasta, mutta äärimäisen palkitsevaa. Hyvin monet asiat täytyy oppia juoksusta, ja yleensä opetuksestakin vastaa itse. Osaaminen kehittyykin jatkuvan uteliaisuuden ja kokeilemisen kautta. Osa jutuista onnistuu, osa taas ei. Maisteriopinnot tuo kokoajan eteen uutta tietoa itseä kiinnostavalta alalta, joka samalla tukee työtä tiimivalmentajana, sekä avaa mahdollisuuksia kokeilla kiinnostavia juttuja käytännössä Hattumiehen hommissa.

Toinen todella tärkeä osaaminen tai kyky on vuorovaikutus ihmisten kanssa. Jo kauan sitten omaksuttu periaate siitä, että jokainen ihminen on lähtökohtaisesti hyvä ja kiinnostava, kantaa tässä pitkälle. Kiehtovaksi vuorovaikutuksen tekee se, että sen voi oppia vain olemalla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Jokainen Akatemialla tai frisbeeradoilla vastaantuleva ihminen on kiehtova mahdollisuus, sillä jokainen osaa tai tietää jotain uutta ja hienoa, jonka voi kertoa tarinan kautta; mulle onnellinen maailma rakentuu noiden tarinoiden varaan.

Sit on tietenkin sekalainen läjä taitoja ja temppuja kuvankäsittelystä innovaatiotekniikoihin, joita on tarttunut mukaan matkan varrelta, ja joista on hyötyä aina silloin tällöin.

Mitä olet tehnyt Akatemian jälkeen?

Proakatemian loppupuolella viritelty Sotku Oy (heh) sai lopun, jota toimarimme Kärkkäisen Ville kuvaili
Jumaltenrannan nousuna ja tuhona. Kunnianhimoinen proggis kaatui omaan mahdottomuuteensa, ja opintojen loppuun haaveiltu suuri menestys olikin meidän kohdalla varsin tuhnu. Täytyi siis keksiä jotain muuta, ja niin valmistumisen jälkeen syntyi tarina nimeltä Roisto Oy.

Sotku Antti Vuento ProakatemiaTuo yhteisöllistä kulttuurintuotantoa ja sekalaista sosiaalista mediaa tuottanut lafka nykäistiin pystyyn neljän muun kaverin kanssa. Mukana oli Proakatemialaisia kolmesta eri tiimistä ja kahdelta ”vuosikurssilta” sekä kirjailija-poliisi Mikko Karppi. Starttirahat ja Protomon kiihdyttämö valjastettiin käytäntöön, ja alettiin luomaan niin paljon hyvää kuin osattiin. Seuraavien vuosien aikana tuotettiin ja julkaistiin mm. maailman ensimmäinen Twitterissä kirjoitettu romaani ”Todellisuudesta Toiseen” sekä Pirunmeri ja Festarikalevala -nimiä kantaneet kirjalliset spektaakkelit.

Loppupuolesta Roiston elinkaarta olin Proakatemialla satunnaisesti tuurailemassa ja sivutoimisesti muutenkin mukana toiminnassa. Mutta toiminnan lakattua, löysivät kaikki Roiston jäsenet omanlaista hommaansa, ja minä päädyin Budapestiin paikalliseen Tiimiakatemiaan valmentajaksi. Vuoden pesti Unkarissa opetti paljon, ja sieltä olikin kätevää palata sitten takaisin Proakatemialle, ja sillä tiellä olen vieläkin.

Mikä on paras muisto akatemialta?

Tää on paha kysymys kyllä, sillä hyviä muistoja on paljon. Tuhkaseikkailu Pariisissa kaikkine käänteineen, matka jenkkeihin Oklahomaan ottamaan osaa paneelikeskusteluun kaikenmaailman professoreiden kanssa, ”hakua jatketaan” –tuomio, kun olin ainoa hakija tiedottajaksi, potkijaiset, ekat soitteluproggikset ja esiintyminen Siltasen Anttina, kun soitin satunnaiselle firmalle, ja monet monet monet hyvät hetket muodostanee kokonaisuuden, jota voidaan sanoa parhaaksi muistoksi.

Miltä Proakatemialaisuus tuntuu tänä päivänä?

Proakatemialaisuus tuntuu arvokkaalta ja etuoikeudelta, niin muistot opiskelijan osuudesta, kuin valmentaminen päivittäin. Akatemia on täynnä mahdollisuuksia, uteliaisuutta, tunteita, kämmejä, onnistumisia ja kokoajan eteenpäin menevää voimaa. On huikeeta olla osa tuota kokonaisuutta.

Opiskelu on varmasti nykyään erilaista. Kyllä meidän aikana kaikki oli aivan toisin…

Mitä on ikävä akatemialta?

Hyvin pitkälti kaikkeen, mitä on ikävä, pääsee käsiksi suojatyöp… työllistymisen johdosta. Valmentajana on toki välillä ikävä aikaa opiskelijana ja sitä maailmanomistajan fiilistä, kun voi porukalla tehdä tai pähkäillä vaan päivät läpeensä. Meidän osalta ja toiminnassa tuo jälkimmäinen puoli painottui aika vahvasti.

Mikä oli tärkein oppi tai koppi akatemialta, joka auttaa nykyisissä hommissa?

Kyky nähdä asiat monelta kantilta, uteliaisuuden kautta, on auttanut lähes kaikessa, mitä on tullut tehtyä. Yhdistettynä yhteisön voimaan ja yhdessä vietettyyn aikaan ja hauskanpitämiseen on tuloksena hyvinkin voittoisa kombinaatio. Melko pitkälti ollaan kaikki, asemasta ja historiasta riippumatta, vain ihmisiä. On tärkeetä osata olla hyvä muita kohtaan, silti unohtamatta omia tavoitteita ja mahdollisuuksia.

Terveiset nykyisille akatemialaisille ja akatemialle hakemista harkitseville!

Morjestellaan nykyisten ja tulevien kanssa Akatemialla, kun nähdään. Akatemialle hakeminen ja mukaan pääseminen voi olla mullistava kokemus, mutta kuten edelliset kuukauden alumnit ovat todenneet, se ei kuitenkaan välttämättä sovi kaikille. Jos kuitenkin itsensä haastaminen, oppiminen ja rajattomat mahdollisuudet kiinnostaa, ja niiden eteen on valmis tekemään pirusti duunia, niin kannattaa ehdottomasti hakea mukaan.

 

Joonas Oksamo,

Ote

Kaiken takana on opiskelija part. 2

Proakatemia tarjoaa laajan skaalan erilaisia palveluita, ja näihin lukeutuu myös kansainväliset palvelut. Kuten toissaviikolla kerroimme Akatemian opiskelijoiden olevan vastuussa markkinointiviestinnästämme, myös tarjoamamme kansainväliset palvelut ovat opiskelijoiden käsissä. Tähän on ihan oma tiiminsä, jonka toimintaa avaa tämän lukuvuoden kv-päällikkö Joni.


Kuten moni Proakatemian toimintaa seurannut tietää, niin Kansainvälinen tiimimme on tänä lukuvuonna ottanut isoja askeleita ammattimaisemman ja määrätietoisemman toiminnan suuntaan. Tekijöistä, jotka tähän kehitykseen ovat johtaneet sekä syksyn opettavaisista kokemuksista voi lukea Proakatemian vuosikirjasta.

Tämän vuoden puolella on oppeja sitten alettu tuoda käytäntöön. Jyväskylän isoveljeltämme Tiimiakatemialta tuotiin ajatus hostaus­palvelun brändäämisestä sekä selkeästä viestinnästä asiakkaan suuntaan. Tämän seurauksena syntyi maaliskuussa Learning Scope Proakatemia. Jotta kykenemme varmemmin konkretisoimaan palvelua myös asiakkaan suuntaan, loimme palvelullemme markkinointimateriaaliksi Proakatemian nettisivujen lyhyen esittelyn lisäksi sähköisen esitteen sekä mainosvideon, joista molemmista saa jo hieman osviittaa siitä, mistä tässä upeassa oppimismallissamme oikein on kysymys.

Tärkeintä koko palvelun uudistamisessa kuitenkin oli luoda vieraidemme hostauksiin selkeä rakenne, jota kv ­tiimi voi tulevina vuosina muokata asiakaspalautteiden kautta yhä paremmaksi. Jo nyt kykenemme tarjoamaan hyvinkin kattavan katsauksen siihen, mitä Proakatemialla opiskeleminen vaatii yksilöltä, tiimiltä ja koko yhteisöltä; millaisia opiskelijat täällä ovat, ja mitä mallin avulla voi lopulta oppia ja saavuttaa. Ja mikä parasta, olemme kuluneen vuoden aikana oppineet rutkasti joustavuutta tarjoamiemme pakettien toteutuksen suhteen.

Oppia on haettu myös Learning Scopen kaltaisten koulutuspalveluiden myynnistä. Maaliskuussa istuttiin alas Less Miserablesin Maria Ruokosen ja koulutusvientiä opinnäytetyössään käsitelleen Sami Lehdon kanssa. Tuosta sessiosta kumpusi paljon tietoa etenkin Pirkanmaan alueella vaikuttavista koulutusvientiä edistävistä yrityksistä ja organisaatioista. Tämän lisäksi olemme saaneet diamme Finnpartnershipin kiertävään Suomi­-esitykseen, ja tapaamme Team Finlandin edustajan vielä tämän kuun aikana. Myös nopean toiminnan erikoismiehemme Pepen ponnistelut koulutusviennin aloittamiseksi ovat paitsi kasvattaneet oppia, myös käynnistäneet prosessin tiimin ensimmäisen koulutusviennin keikan suorittamiseksi Boliviaan.

12272941_1084905924882389_577025646_n

Kv-tiimi Lontoossa. Tiimiin kuuluivat tänä vuonna Jenni Kohtamäki, Anna Jaakkola, Joni Parviainen, Eetu Häkkinen ja Ville Salminen sekä kuvasta puuttuvat Peter Perttula, Jane Nurmala ja Emmiina Kivelä.

Eläessämme edelleen uusien tilojen käynnistämässä yhteisön murroskohdassa, lienee nyt oivallinen tilaisuus muuttaa myös kv-tiimin rakennetta. Ensi vuonna aloittavassa tiimissä tulevat uuden kv­-päällikön lisäksi jatkamaan kaikki nyt ensimmäistä vuottaan Proakatemialla viettävät tiimin jäsenet. Ja koska tiimillä on suhteellisen selkeä yhteinen tavoite, sopinee mentorointiin pohjautuva organisaatio tiimille erittäin hyvin. Kyseinen kuvio toki vaatii, että niin sanotut kv­seniorit ovat varsinkin alkusyksystä erityisen sitoutuneita hommaansa, jotta tiimin uusien tulokkaiden kouluttaminen asiantunteviksi hosteiksi sujuu mahdollisimman tehokkaasti ja ongelmitta.

IMG_0832

Kaiken kaikkiaan olemme mielestäni tämän lukuvuoden aikana onnistuneet merkittävästi parantamaan paitsi toimintamme rakenteita, myös kv­-tiimin roolia yhteisömme keskuudessa ja koko instituutiomme kehittämisessä. Mutta nytpä vasta alkaakin haasteista suurin: Miten tekemämme muutokset vakinaistetaan ja hyödynnetään, jotta kehityskäyrää jatketaan yhä voimakkaampana? Mitkä ovat seuraavat konkreettiset askeleet? Näihin kysymyksiin saadaan varmasti vastauksia viimeistään ensi syksynä, kun uusi ja uljas Proakatemian kansainvälinen tiimi aloittaa matkansa kohti entistäkin tehokkaampaa erikoistiimiä. Wanhana kv­-patuna voinkin erittäin luottavaisena katsoa vierestä, kun uusi porukka ottaa ohjat entistäkin tiukemmin käsiinsä, ja ohjaa laivan kohti suurempia seikkailuja. Tästä ei minulla ole epäilystäkään.

Cheers! It’s been an amazing ride! 🙂

 

Joni Parviainen,

KV-päällikkö 2015-2016

Kiivisio

Viikko Akatemialla

Proakatemialla opiskeleminen ja työskentely on hyvin erilaista kuin ”normaalissa” koulussa, eivätkä meidän viikot ole koskaan samanlaisia. Mitään valmiita lukujärjestyksiä ei ole, ja täytämme kalenterit itse omalla tekemisellämme. Voimme suunnitella viikot täysin omanlaiseksi sisällyttäen sinne tiimin viikoittaisia tapahtumia sekä kaksi neljän tunnin säännöllistä pajaa. Pajat ovat tiimien yhteisiä oppimishetkiä, ja ne ovat ainoita lukkoon lyötyjä aikoja, jolloin koko tiimin on oltava paikalla.

Tällainen ajanhallinta antaa paljon vapautta, mutta ennen kaikkea vastuuta. Toimintamalli on siis kuin oikeaa yrityselämää. Akatemian uusissa tiloissa on huikeat puitteet työskennellä, mutta oman valinnan mukaan töitä voi tehdä vaikkapa kotona tai kahvilassa.

Me olemme tiimiyrittäjiä Projektitoimisto Efekti Osuuskunnasta, ja seuraavassa hieman avaamme viikkojamme Proakatemialla.

Kalle:

Kalle Proakatemia

Maanantai. Otimme muutama viikko sitten Efektissä käyttöön erilaiset roolitiimit. Kuulun meidän asiakastiimiin, ja pidimme maanantaiaamuna paliksen Efektin asiakasrekisterin ja palautelomakkeen päivittämisestä. Aloitimme klo 9, koska kukaan ei tee maanantaina vapaaehtoisesti mitään ennen sitä. Lounaan jälkeen meillä oli Efektin jokaviikkoinen viikkopalaveri, jossa käymme läpi tiimin yhteisiä asioita.

Tiistaina pidimme projektipajan, jossa kävimme läpi Efektin käynnissä olevia ja tulevia projekteja. Pääsin pari viikkoa sitten mukaan Tampere3-pilottihankkeeseen, ja kävin pajan välissä palaverissa, jossa suunniteltiin Tampereen korkeakouluille yhteisiä myynnin kursseja. Pajan jälkeen viimeistelimme Tullintori+Lielahtikeskus -projektin loppuraportin. Toteutimme näihin kauppakeskuksiin asiakaskyselyt. Iltapäivällä pidimme palaveria Visiotapahtumasta. Visio on innovointikilpailu korkeakouluopiskelijoille, ja se on Proakatemian ”perintöprojekti”. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 15. kerran, ja olen osa projektitiimiä.

Keskiviikko lähti käyntiin Projektorilla ja Prosemmalla. Projektorissa käydään läpi tiimien tilannetta edelliseltä kuukaudelta sekä akatemian yhteisiä asioita. Prosemma taas on seminaari, johon järjestäjät hankkivat puhujan/puhujia. Tällä kertaa puhujina olivat Winled Oy:n kehitysjohtaja Panu Rekilä ja Vihreiden kaupunginvaltuutettu Jaakko Mustakallio. Nämä ovat koko Akatemian yhteisiä kuukausittaisia tapahtumia, jotka järjestää jokainen tiimi vuorotellen. Tapahtuman teemana oli Game Of Thrones, ja olikin mukavaa, kun minut valittiin yhdeksi Efektin kuukauden ritareista. Erittäin hieno kunnianosoitus! Loppupäivä ja –ilta kuluikin Vision suunnittelun parissa.

Torstaiaamuksi otimme Efektin kanssa myynti-workshopin, jonka ideana oli tehdä myyntiä ja sopia tapaamisia puhelimitse. Kaikki keräsivät tätä varten kontaktilistan, soittelimme listoja läpi, ja välillä neuvoimme ja sparrailimme toisiamme. Iltapäivällä meillä oli paja aiheesta kaverijohtaminen. Se oli todella mielenkiintoinen ja herätti hyvää keskustelua. Tämän jälkeen suunnittelimme muutaman muun Efektiläisen kanssa seuraavan viikon palautepajaa. Palautepajassa opettelemme antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Tämäkin aihe herättää varmasti keskustelua, kun annamme toisillemme rakentavaa palautetta.

Perjantaiaamusta jatkoimme taas Vision suunnittelua. Niin kuin näkyy, olemme Vision kanssa sellaisessa vaiheessa, että yhteisiä palavereita täytyy pitää paljon ja tiheästi. Hyvin hoidetun asiakaskyselyprojektin jälkeen saimme Lielahtikeskuksen johdolta idean uuteen projektiin, ja aloimme lounaan jälkeen suunnitella Lielahtipäiviä, eli koko kauppa-alueen yhteistä markkinointitempausta. Iltapäivällä valmistelimme vielä seuraavan viikon palautepajaa ja sen materiaaleja.

Eveliina:

Eveliina Proakatemia

Minun maanantaini lähti käyntiin klo 11 kosmetiikan maahantuojan tapaamisella. Tarkoituksena oli tutustua uuteen kosmetiikkasarjaan, jota voisimme käyttää tulevissa projekteissa. Tapaamisen jälkeen oli viikkopalaverin vuoro Akatemialla. Oman tiimipalaverin jälkeen suuntasin toiseen projektiryhmän tapaamiseen, jossa suunnittelemme ja uudistamme naisille suunnattua palvelukonseptia kauneudenhoidon ja muun hemmottelun saralla.

Tiistai alkoi aamukahdeksalta pajalla, jossa meidän käsiteltävänä aiheena oli brändäys. Neljän tunnin pajan jälkeen treffasimme projektiryhmällä, jossa innovoimme ideoita esitettäväksi mahdolliselle tulevalle asiakkaallemme. Palaverin jälkeen siirryin TAMK:ille kolmen tunnin myyntivalmennukseen, joka käsitteli myynnin prosesseja ja psykologiaa.

Keskiviikon starttasi Projektori ja Prosemma. Projektorissa käytiin jälleen läpi tiimien kuulumiset ja liikevaihdot. Prosemmassa vierailevana puhujana oli Huijarit: taikurit ja mentalistit Johannes Malkamäki ja José Ahonen. Iltapäivällä meidän tiimillä oli workshop, jossa ideoitiin Efektin nettisivujen sisältöä. Workshop järjestettiin kolmen tiimilaisen kotona, sillä meidän tarkoituksena on kiertää kaikkien kodit tämän kevään aikana.

Torstaina pajan aiheena oli esiintyminen, ja teimme improharjoituksia sekä pidimme puheet. Iltapäivällä teimme hankintoja viikonlopun kauneustapahtumaan sekä valmistelimme materiaaleja ja suunnittelimme aikatauluja.

Perjantain pidin vapaapäivänä, koska tiesin tulevan viikonlopun olevan täynnä tehtävää.

Lauantaiaamuna lähdin valmistelemaan kauneustapahtuman ständiä paikanpäälle. Päivän kestänyt tapahtuma onnistui meidän osaltamme suunnitellusti, ja saimme promottua projektiamme halutulla tavalla. Loppusiivouksien jälkeen päivä oli paketissa viiden jälkeen. Sunnuntaina teimme laskelmia pian alkavalle kauneusprojektille.

 

Kalentereistamme huomaa erittäin hyvin, että vaikka on samassa tiimissä, ei viikot todellakaan ole kaikilla samanlaisia, vaan kalenterin voi täyttää itseä kiinnostavilla projekteilla. Viikot eivät myöskään välttämättä ole ihan normaaleja viisipäiväisiä ja klo 8-16. Välillä viikko voi olla vaikka seitsemänpäiväinen ja 10h päivässä. Sen voi jossain vaiheessa sitten tasata vaikkapa pidennetyllä viikonlopulla.

Eveliina Kauvosaari & Kalle Airila,

Efekti

 

Kaiken takana on opiskelija

Jo vuosia Proakatemian markkinoinnista ovat vastanneet opiskelijat. Proakatemian oma markkinointi- ja viestintätiimi pitää yllä ulkoisia viestintäkanavia, ja kehittää Proakatemian sisäistä viestintää. Ajatellaanpa melkein jokaista lukiota, ammattiopistoa tai korkeakoulua; pääasiallisesti näiden kokonaisuuksien markkinoinnista vastaavat palkatut henkilöt, jotka luovat ja kehittävät brändiä. Proakatemialla vastuu on opiskelijoilla. Saamme päättää, kehittää ja luoda itse Proakatemian markkinointia ja viestintää.

Joka syksy valitaan uusi markkinointi- ja viestintätiimi, joka koostuu pinkuista (1. vuoden akatemialaisista) sekä yhdestä vanhemmasta, mavi-jehusta. Mukana pyörii myös valmentaja. Viime syksynä aloitimme jälleen uudella porukalla. Tiimiin haki todella hyviä tyyppejä loistavilla hakemuksilla, mikä hankaloitti merkittävästi valintaa. Tiimin valinnan jälkeen aloitimme heti tulevan vuoden suunnittelun. Edellinen vuosi toimi hyvänä pohjana, ja viime vuoden tiimin jäsenet olivat suurena apuna uusille tulokkaille.

Mavi-tiimi_Proakatemia_MVV

Tiimi markkinointiviesinnän viikoilla Helsingissä viime syksynä. Mukana Hanna-valkku, Juuso, Jonna, Saku, Emmi, Pauliina ja Jenna sekä kameran takana Jussi.

Kuluva lukuvuosi on ollut monessa mielessä historiallinen Proakatemialle. Aloitimme viime syksynä uudessa, hulpeassa tilassa, jossa todellakin on kasvunvaraa yhteisölle. Tämän lisäksi samaan aikaan Kuntokadun puolella aloitti ensimmäinen erä Proakatemialle yhteishaussa suoraan hakeneita opiskelijoita. Tuttavallisemmin näitä uusia tulokkaita kutsutaan esipinkuiksi. Edellinen vuosi oli siis ensimmäinen vuosi koko Proakatemian historiassa, jolloin pystyi hakemaan suoraan omalla hakukoodilla.

Tämä totta kai muutti merkittävästi Proakatemian markkinointia. Nyt kilpailemme toisten koulujen kanssa hakijoista eri vaihtoehtojen viidakossa. Tämä kiehtova haaste on ollut tiimimme toimintaa eniten ohjaava tekijä. Eri kanavakokeilut, kuten Snapchat antavat mahdollisuuksia päästä sinne, missä hakijat liikkuvat. Pääviesti koko markkinoinnissa on ollut unelmien koulu. Pyrimme tarinoiden ja alumnien avulla tuomaan esille, minkälainen mahdollisuus Proakatemia on opiskelijoille, ja kuinka erilainen oppimisympäristö meillä on.

Tarinat ovat myös osa myös kouluvierailujamme, joita kävimme tekemässä ympäri Suomea eri toisen asteen kouluissa viime syksynä. On ollut hauskaa nähdä, kuinka nämä tarinat inspiroivat (ja välillä myös provosoivat) myös opettajia tekemään muutoksia omassa opetuksessaan.

Mavi_ProakatemiaHullu reissu_Proakatemia

 

 

 

Kiehtovaa on nähdä, minkälaisia muutoksia Proakatemian markkinointiin tuo eri mittareiden entistä syvällisempi seuraaminen ja niiden mahdollistama markkinoinnin kohdentaminen. Tämän datan avulla saatiin esimerkiksi tietää, että nettisivuilla eniten vierailijoita on pääkaupunkiseudulta, joten esimerkiksi kouluvierailuita voisi suunnata seuraavana syksynä aiempaa enemmän sinne päin.

Tällä hetkellä sosiaalisen median kanavista toimimme aktiivisesti Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Uusina tulokkaina ja tulevaisuuden kanavina olemme ottaneet käyttöön Youtuben ja Snapchatin. Pyrimme kanavien kautta pääsemään sinne, missä hakijat ovat, mutta myös viestimään koko yhteisölle, alumnit mukaan lukien. Viime vuodesta lähtien käytetyin hashtagimme on ollut #unelmienkoulu, joka kuvaa hyvin omia ajatuksiamme Proakatemiasta ja sitä viestiä, jota pyrimme välittämään hakijoille.

Vuosi toi myös haasteita sisäisessä viestinnässä. Isommat tilat ja muuton tuoma hetkellinen hämmennys johtivat tuntemuksiin yhteisöllisyyden katoamisesta. Tähän haasteeseen tiimimme vastasi omalta osaltaan ottamalla käyttöön menneisyydestä tutun kuukausitiedotteen, jonka avulla saadaan tietoa tiimien asioista levitettyä yhteisölle pelkkää liikevaihtoa syvällisemmin.

Ensi viikon keskiviikkona katsotaan sitten työn tulokset nyt kun yhteishaku on päättynyt. Tiimistämme olen jo nyt äärimmäisen ylpeä, ja on ollut hienoa nähdä, minkälaista kasvua pystyy tapahtumaan alle vuodessa. Tässä yhteisössä on mahtava voima, joka kirittää jokaista sen jäsentä ylittämään omat odotuksensa.

Mavi Proakatemia

© Saku Laaksonen

 

Juuso Koivuniemi,

mavi-jehu 15-16

Noste 360