Lähdin Thaimaan Krabille tammikuussa ja vietin siellä 2 kuukautta työskennellen matkaoppaana eräässä matkailuyrityksessä. Käytännössä toimin oppaana luksus ”longtailboatissa” jossa kiertelimme asiakkaiden kanssa Ao Nangin edustan saaria, snorklasimme, kajakoimme, grillasimme ja kalastimme. Työ oli todella mieluista ja siinä oppi myös asiakaspalvelua sekä eri sai uutta näkemystä eri kulttuureista.
Ensimmäinen haaste veneellä työskennellessä oli oppia kommunikoimaan veneen kahden miehistön jäsenen kanssa, sillä heistä toinen ei puhunut sanaakaan englantia ja toinen osasi tavata vain muutaman sanan. Tein työnantajani kanssa pienen muistilistan itselleni, jossa minulla oli käännettynä veneellä tarvittavaa perus-sanastoa, jonka avulla opin pikkuhiljaa välttämättömät sanat ja käsimerkit. Usein pitkän päivän jälkeen kun lähdimme palaamaan kotisatamaan sekä asiakkaat että toinen miehistön jäsen väsähti. Huomasin tällöin, että ainoastaan thaimaalainen veneen miehistön jäsen hymyilee nukkuessaan. Mieleeni palaa yhä uudelleen eräs belgialainen pariskunta, joka hymyili ja nautti jatkuvasti veneellä ollessaan, mutta kun he nukahtivat kumpikaan ei hymyillyt. Pohdin pitkään mistä tämä ero johtuu ja tulin siihen tulokseen että se johtuu stressitömästä ja askeettisesta elämäntavasta lähes jatkuvaa aurinkoisuutta unohtamatta.
Opin thaimaalaista myös sen että suurin osa heistä oli tai ainakin esitti ystävällistä tilanteessa kuin tilanteessa ja yritti parhaansa mukaan neuvoa vaikkapa tietä johonkin. Esimerkiksi kerran asioidessani vakio banaanikauppiaallani kauppias (kauppa oli heidän talonsa edessä oleva pöytä) huomasi jalassani olleet vapaaottelu shortsit ja kutsui minut sisälle katsomaan thainyrkkeilyä. Siinä me katsoimme hetken ajan todella vanhasta telkkarista thainyrkkeilyä ilman että kumpikaan ymmärsi toisen kielestä sanaakaan.
Minä en ollut luonnollisestikkaan vakituinen työntekijä yrityksessä jossa työskentelin, joten minulle annettiin ”vaikeimmat” asiakasryhmät. Suurin osa asiakkaistani oli kiinalaisia tai malesialaisia perheitä, joissa oli pieniä lapsia. Aluksi kauhistuin sitä että joudun työskentelemään näiden ”vaikeiden” ihmisten kanssa, mutta huomasin pian että kiinalaiset ja malesialaiset olivat kaikkein ystävällisimpiä ja huomaavaisimpia asiakkaita. Kiinalaiset eivät puhuneet paljoakaan englantia, mutta he olivat hyvin avuliaita esimerkiksi grillatessa ja vaikkapa kanoottien nostamisessa veneen katolle säilytykseen.
Oletin että malesialaiset asiakkaat olisivat ylimielisiä ja kielitaidottomia, mutta en tavannut Thaimaassa ollessani yhtäkään malesialaista joka ei puhuisi englantia. Päinvastoin pienet lapsetkin puhuivat keskenään englantia. Malesialaiset olivat myös todella mukavia ja huomioonottavia asiakkaita. Puhuin työnantajani kanssa aiheesta ja selvisikin että päinvastoin kuin olin luullut minulle nimenomaan annettiin pääasiassa kiinalaisia ja malesialaisia asiakkaita sillä he olivat niin helppoja ”huolehdittavia.”
Tutustuin Krabilla moniin thaimaalaisiin ja ulkomaalaisiin yrittäjiin. Yllättävän moni Aasian ulkopuolelta tullut yrittäjä sanoi että ei aikoisi enää palata kotimaahansa vaan jäisi pysyvästi Thaimaahan. Aina kysyessäni syytä tälle tuli vastaukseksi sää (yllätys), byrokratian helppous/vähyys sekä iloiset ihmiset. Eräs ruotsalainen hotelliyrittäjä kertoi kuinka Thaimaassa pystyi olemaan lähempänä luontoa ja elämään maanläheisemmin. Panin merkille että ruotsalainen ystäväni hymyili aina kun ajoimme skoottereillamme ja kerroin hänelle että olen huomannut venemiesteni hymyilevän nukkuessaan. Totesimme yhdessä että koska hän oli viettänyt niin monta vuotta Thaimaassa oli hän jo ”thaimaalaistunut” hieman.
Vaikka Thaimaalaiset vaikuttivat onnellisilta ja positiivisilta huomasin että he eivät uskaltaneet tehdä normeistaan poikkeavia asioita. Esimerkiksi kun veneestä jossa työskentelin oli eräs istuinlauta puoliksi irti kysyin miksi sitä ei kiinnitetä. Vastaukseksi sain tulkin (työnantajani) välityksellä sen että koska kumpikaan venemiehistä ei ollut koskaan tehnyt ”rakennustöitä” he eivät voisi/uskaltaisi sitä tehdä. Työnantajani kertoi että hän oli ottanu lapsensa pois thaimaalaisesta koulusta kalliiseen yksityisopetukseen, sillä hän koki että koulu ei opeta kriittistä ajattelua, vaan siellä on olemassa pelkkä oikea ja väärä asiassa kuin asiassa. Koulussa myös rangaistaan fyysisesti virheistä ja siitä jos on erimieltä ”oikean” vastauksen kanssa. Ehkäpä passivoivan koulusysteemin vuoksi niin useat yrittäjät ovat Thaimaassa ulkomaalaisia.
Peter Perttula,
Eventa Creative
