Vuoden ensimmäinen alumnimme on Erno Syvälahti. Tänä vuonna 31 vuotta 
täyttävä Erno on valmistunut Proakatemialta vuonna 2010 Vastakaiku-tiimin kanssa. Otetaanpa selvää, että mitä Ernolle kuuluu nykyään?
Mitä teet tällä hetkellä?
Tällä hetkellä työskentelen yrityksessä nimeltä HappyOrNot. Olen ollut siellä valmistumisestani lähtien, ja oikeastaan jo ennen sitä. Opintojeni loppupuolella tapasin Heikki Väänäsen, joka on yksi yrityksen perustajajäsenistä. HappyOrNot oli silloin vasta alkutaipaleellaan, ja kun teimme sinne Proakatemialta tutkimusta, niin mietin, että tähän yritykseen olisi päästävä jotenkin mukaan. Vuosi oli 2009 ja yrityksellä oli silloin oli käynnissä ensimmäisiä asiakastestejä, mutta kaikki oli vielä uutta ja ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Opinnäytetyöni ohella tein sinne samalla myös palkatonta myyntityötä.
Mitä teit valmistuttuasi? Miltä akatemian jälkeinen elämä tuntui?
Kun sain opinnäytetyöni valmiiksi, niin sovimme, että jään yrityksen palvelukseen töihin. Varsinaista taukoa ei siis tullut, vaan sain pehmeän laskun suoraan työelämään. Sillä hetkellä olin yrityksen neljäs työntekijä. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 50 henkilöä. Siinä on päässyt ruohonjuuritasolta näkemään, että miten yritys kasvaa ja tulos kehittyy. Itse olen päässyt toiminaan erilaisissa rooleissa: Suomimyyntiä ja aluemyyntiä, joiden lisäksi olin vuoden verran myyntijohtajana. Viimeiset pari vuotta olen vastannut Pohjoismaista, Ranskasta ja Lähi-Idästä, jotka ovat meille hyvin merkittäviä markkina-alueita.
Kaiken kaikkiaan myyntisyklit ovat tällä alalla pitkiä ja asiakkainen kalastamiseen voi kulua vuosiakin. Tuotteen pitää olla kunnossa, mutta eritoten myyntipuolen pitää olla kunnossa. Olemme nähneet paljon yrityksiä, joiden tuoteportfolio on aika kehno, mutta ne osaavat tehdä myyntityönsä niin hyvin, että asiakkaat ottavat ne tuotteet.
Mikä on paras muisto Proakatemialta?
Hankala kysymys, hmm. Sitä kun on jo tällainen vanha tekijä, niin joutuu jo hieman kaivelemaan asioita. Se on varmaankin se, minkä moni muukin meidän tiimiläinen nostaa esille. Olimme viimeisenä vuotenamme opiskelureissulla Pariisissa. Sen reissun aikana sitten se Islannin tuhkapilvi räjähti ja me jäimme sinne Ranskaan jumiin. Siellä sitten totesimme, ettei me voida lähteä paluulennolle, mutta onneksi Veijon rajattomalla luottokortilla saimme pidennettyä hotelliaikaamme. Sen jälkeen rupesimme miettimään kuumeisesti, että miten pääsisimme Pariisista kotiin. Lopulla lähdimme sellaisella todella hienolla luotijunalla, TGV:llä, Ranskan halki pohjoiseen. Muistelisin, että ne junaliput maksoivat enemmän kuin se meidän hotellimajoitus siellä Pariisissa yhteensä. Kun lennot eivät kulje, niin paikkoja on vähän tarjolla ja niiden hinnat ovat myös sitten sen mukaisia. Menimme sitten Saksaan, jossa olimme vähän aikaa, ja muistaakseni tulimme sieltä sitten laivalla takaisin Suomeen. Puolentoista viikon reissu venähti kaikkiaan noin kolmen viikon mittaiseksi. Mutta yhdessä mietimme, että on sitä maailmassa huonompiakin paikkoja kuin olla jumissa kesäisessä Ranskassa.
Miltä Proakatemialaisuus tuntuu nykyään?
Proakatemia alkaa olla itsessään jo sen verran kaukainen asia, ettei se varsinaisesti enää tunnu kovinkaan paljoa. Ympäristö, ihmiset ja asiat muovautuvat vääjäämättä kohti uusi asioita. Proakatemialla ihmiset hakevat vielä kovasti niitä omia polkujaan, ja ehkä juuri se oman polun hakeminen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. Proakatemia sopii toisille hyvin ja toisille vähemmän hyvin, mutta itse sain valtavasti oppia koko sen matkan ajan – kengännauhabudjetilla konkreettiseen tekemiseen.
Onko jotain sellaista, mitä ikävöit Proakatemian ajalta?
Saman ikäpolven näkeminen on vähentynyt merkittävästi, kun ihmisillä on omat urat, perheet ja niin edelleen. Tavallaan se on väistämätöntä. Sitä näkemistä ikävöin eniten.
Mitä konkreettista hyötyä Proakatemiasta oli – tärkeä koppi tai oppi?
Sitten kun perusasiat ovat juurtuneet, tiimi pystyssä ja tekeminen selvää, niin ei ole enää niin oleellista, että minkälaisia palavereja täällä pidetään. Loppu viimeksi asiakkailta se raha kuitenkin saadaan. Varsinkin aikaisemmin hiottiin tuotteita jopa äärimmilleen, jonka jälkeen ne vasta saatettiin markkinoilla. Sen jälkeen usein huomasi, ettei se tuote ollutkaan yhtään sellainen, mitä asiakkaat haluavat. Koko ajan olisi hyvä miettiä, mitä ikinä tekeekin, että miten saamme siitä rahaa. Se tarkoittaa myyntiä, myyntiä ja vielä kerran myyntiä.
Terveiset nykyisille akatemialaisille ja Proakatemialle hakemista harkitseville?
Proakatemialla ei tarvitse stressata niin paljoa. Jälkeenpäin näen, että ei se ole niin oleellista, että mitä projekteja on tehnyt. Lähinnä projektit ovat olleet liitännäinen siihen, että ketä on päässyt tapaamaan. Hyvä verkostoituminen on ollut avain siihen, että moni on päässyt juuri niihin paikkoihin, joissa vaikuttaa nykyään. Projektit ovat toki tärkeä osa kokonaisuutta, mutta opiskelijamandaatilla on mahdollisuus tutustua yrityksiin ja siellä oleviin ihmisiin varsin matalalla kynnyksellä. Yritykset pääsääntöisesti arvostavat todella paljon opiskelijoita.
Riku Mäki
