Huhtikuun alumnimme on Antti Vuento. Vuonna 2010 Vastakaiku-tiimistä valmistunut 31-vuotias, Akatemialla paremmin Sotkuna tunnettu Antti on löytänyt tiensä monipuolisten käänteiden kautta takaisin Proakatemialle. Mitä hänelle kuuluu nyt?
Mitä teet tällä hetkellä?
Elämän täyttää kolme kovaa kokonaisuutta, eli työkseni olen Tiimivalmentaja Proakatemialla, jonka lisäksi arjessa kulkee mukana melkolailla maaliviivalla olevat maisteriopinnot Ihmisen ja Teknologian välisen vuorovaikutuksen koulutusohjelmassa. Kesäisin, kun on hieman hiljaisempaa tuolla koulutusrintamalla, pyöritän Frisbeegolfiin liittyvän Hattumies-brändin toimintaa kiertueiden, tuotemyynnin ja yleisen fribahörhön elkein.
Mitä osaamista työsi vaatii? Miten omaa osaamista on tullut kehitettyä matkan varrella?
Sekavan kokonaisuuden keskellä eläminen kulminoituu epävarmuuden ja kaaoksen sietokykyyn. Satunnaisten tapahtumien, jatkuvasti kehittyvien kokonaisuuksien ja uusien mahdollisuuksien seassa surffaaminen on välistä raskasta, mutta äärimäisen palkitsevaa. Hyvin monet asiat täytyy oppia juoksusta, ja yleensä opetuksestakin vastaa itse. Osaaminen kehittyykin jatkuvan uteliaisuuden ja kokeilemisen kautta. Osa jutuista onnistuu, osa taas ei. Maisteriopinnot tuo kokoajan eteen uutta tietoa itseä kiinnostavalta alalta, joka samalla tukee työtä tiimivalmentajana, sekä avaa mahdollisuuksia kokeilla kiinnostavia juttuja käytännössä Hattumiehen hommissa.
Toinen todella tärkeä osaaminen tai kyky on vuorovaikutus ihmisten kanssa. Jo kauan sitten omaksuttu periaate siitä, että jokainen ihminen on lähtökohtaisesti hyvä ja kiinnostava, kantaa tässä pitkälle. Kiehtovaksi vuorovaikutuksen tekee se, että sen voi oppia vain olemalla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Jokainen Akatemialla tai frisbeeradoilla vastaantuleva ihminen on kiehtova mahdollisuus, sillä jokainen osaa tai tietää jotain uutta ja hienoa, jonka voi kertoa tarinan kautta; mulle onnellinen maailma rakentuu noiden tarinoiden varaan.
Sit on tietenkin sekalainen läjä taitoja ja temppuja kuvankäsittelystä innovaatiotekniikoihin, joita on tarttunut mukaan matkan varrelta, ja joista on hyötyä aina silloin tällöin.
Mitä olet tehnyt Akatemian jälkeen?
Proakatemian loppupuolella viritelty Sotku Oy (heh) sai lopun, jota toimarimme Kärkkäisen Ville kuvaili
Jumaltenrannan nousuna ja tuhona. Kunnianhimoinen proggis kaatui omaan mahdottomuuteensa, ja opintojen loppuun haaveiltu suuri menestys olikin meidän kohdalla varsin tuhnu. Täytyi siis keksiä jotain muuta, ja niin valmistumisen jälkeen syntyi tarina nimeltä Roisto Oy.
Tuo yhteisöllistä kulttuurintuotantoa ja sekalaista sosiaalista mediaa tuottanut lafka nykäistiin pystyyn neljän muun kaverin kanssa. Mukana oli Proakatemialaisia kolmesta eri tiimistä ja kahdelta ”vuosikurssilta” sekä kirjailija-poliisi Mikko Karppi. Starttirahat ja Protomon kiihdyttämö valjastettiin käytäntöön, ja alettiin luomaan niin paljon hyvää kuin osattiin. Seuraavien vuosien aikana tuotettiin ja julkaistiin mm. maailman ensimmäinen Twitterissä kirjoitettu romaani ”Todellisuudesta Toiseen” sekä Pirunmeri ja Festarikalevala -nimiä kantaneet kirjalliset spektaakkelit.
Loppupuolesta Roiston elinkaarta olin Proakatemialla satunnaisesti tuurailemassa ja sivutoimisesti muutenkin mukana toiminnassa. Mutta toiminnan lakattua, löysivät kaikki Roiston jäsenet omanlaista hommaansa, ja minä päädyin Budapestiin paikalliseen Tiimiakatemiaan valmentajaksi. Vuoden pesti Unkarissa opetti paljon, ja sieltä olikin kätevää palata sitten takaisin Proakatemialle, ja sillä tiellä olen vieläkin.
Mikä on paras muisto akatemialta?
Tää on paha kysymys kyllä, sillä hyviä muistoja on paljon. Tuhkaseikkailu Pariisissa kaikkine käänteineen, matka jenkkeihin Oklahomaan ottamaan osaa paneelikeskusteluun kaikenmaailman professoreiden kanssa, ”hakua jatketaan” –tuomio, kun olin ainoa hakija tiedottajaksi, potkijaiset, ekat soitteluproggikset ja esiintyminen Siltasen Anttina, kun soitin satunnaiselle firmalle, ja monet monet monet hyvät hetket muodostanee kokonaisuuden, jota voidaan sanoa parhaaksi muistoksi.
Miltä Proakatemialaisuus tuntuu tänä päivänä?
Proakatemialaisuus tuntuu arvokkaalta ja etuoikeudelta, niin muistot opiskelijan osuudesta, kuin valmentaminen päivittäin. Akatemia on täynnä mahdollisuuksia, uteliaisuutta, tunteita, kämmejä, onnistumisia ja kokoajan eteenpäin menevää voimaa. On huikeeta olla osa tuota kokonaisuutta.
Opiskelu on varmasti nykyään erilaista. Kyllä meidän aikana kaikki oli aivan toisin…
Mitä on ikävä akatemialta?
Hyvin pitkälti kaikkeen, mitä on ikävä, pääsee käsiksi suojatyöp… työllistymisen johdosta. Valmentajana on toki välillä ikävä aikaa opiskelijana ja sitä maailmanomistajan fiilistä, kun voi porukalla tehdä tai pähkäillä vaan päivät läpeensä. Meidän osalta ja toiminnassa tuo jälkimmäinen puoli painottui aika vahvasti.
Mikä oli tärkein oppi tai koppi akatemialta, joka auttaa nykyisissä hommissa?
Kyky nähdä asiat monelta kantilta, uteliaisuuden kautta, on auttanut lähes kaikessa, mitä on tullut tehtyä. Yhdistettynä yhteisön voimaan ja yhdessä vietettyyn aikaan ja hauskanpitämiseen on tuloksena hyvinkin voittoisa kombinaatio. Melko pitkälti ollaan kaikki, asemasta ja historiasta riippumatta, vain ihmisiä. On tärkeetä osata olla hyvä muita kohtaan, silti unohtamatta omia tavoitteita ja mahdollisuuksia.
Terveiset nykyisille akatemialaisille ja akatemialle hakemista harkitseville!
Morjestellaan nykyisten ja tulevien kanssa Akatemialla, kun nähdään. Akatemialle hakeminen ja mukaan pääseminen voi olla mullistava kokemus, mutta kuten edelliset kuukauden alumnit ovat todenneet, se ei kuitenkaan välttämättä sovi kaikille. Jos kuitenkin itsensä haastaminen, oppiminen ja rajattomat mahdollisuudet kiinnostaa, ja niiden eteen on valmis tekemään pirusti duunia, niin kannattaa ehdottomasti hakea mukaan.
Joonas Oksamo,