Pienestä lapsesta asti tiesin olevani erilainen. Sanoin talon kattoa vihreäksi, vaikka tarkoitin keltaista. En ikinä oppinut kertotaulua, ja en oikein muista edes aakkosjärjestystä. Minulla menee vieläkin sekaisin kaksoiskonsonantit ja P, D ja B -kirjaimet.
Koko peruskoulun ajan pyysin päästä lukihäiriötesteihin, sillä huomasin, että joudun tekemään ysin eteen enemmän töitä kuin muut. Pyyntöihini vastattiin vain, että en mä mikään tyhmä oo. Lukivaikeus ei kuitenkaan tarkoita laiskuutta, tyhmyyttä tai älyllistä hitautta.
Vihdoin lukiossa ensimmäisen äikän aineen kirjoitettuani, opettaja passitti minut lukihäiriötestiin. Keskivaikea lukivaikeus. Halleluja, mikä helpotus! Pääsin erityisopettajan oppiin, jossa yhdessä etsittiin vaihtoehtoisia oppimistekniikoita.
Erilaisten oppijoiden liiton mukaan jonkinasteista oppimisvaikeutta esiintyy noin 20—25 % väestöstä, ja lukivaikeutta on arviolta 6—10 % väestöstä. Oppimisvaikeuksien yleisyyden vuoksi monipuolista tukea on tarjolla. Olen nyt ammattikorkeakouluopintojeni loppusuoralla, ja TAMKissa olen saanut tukea lukivaikeuteeni pääsykokeista lähtien: lisäaika ja tietokoneenkäyttöoikeus tenteissä, pidemmät kirjaston kirjojen laina-ajat, tukiopetusmahdollisuus, enemmän tulostuspisteitä…
Puolessa välissä opintojani haastoin itseni, kun hain Proakatemiaan. Tiesin, että Proakatemiassa tullaan lukemaan paljon kirjoja ja kirjoittamaan esseitä. Juuri sitä, mitä inhoan yli kaiken! Kirjoista, raporteista ja esitelmistä olen selvinnyt, kun olen löytänyt oppimisen ilon: innostava oppimisympäristö, mielenkiintoiset aiheet ja minulle juuri sopivan haastavat teokset. On kuitenkin aikoja, jolloin edes innostus aiheeseen tai värikalvot (apuväline lukivaikeuteen) eivät auta kirjaimia pysymään riveillä hyppimättä. Tällöin turvaudun lukemisesteisten Celia-sivustoon, josta olen löytänyt myös osan tenttikirjoistani äänikirjoina. Äänikirjat auttaa myös siinä, että teksti jää paremmin päähän tai ylipäätään ymmärrän sisällön!
Lähipiirissäni on jo muodostunut vitsiksi minun keksimäni hölmöt, uudet sanat ja lyhenteet asioille. En tee sitä hauskuttaakseni, vaan kun ihan oikeasti en juuri sillä hetkellä muista hakemaani sanaa. Myöskin hyvien ystävienkin nimet saattavat unohtua varsinkin, jos olen yhtään jännittynyt. Jännittäminen aiheuttaa puheeseeni pientä änkytystä ja entistä enemmän sitä, etten osaakaan taivuttaa sanoja kieliopillisesti oikein tai lauseen sanajärjestys muuttuu ihan hassuksi.
Lukivaikeus ei ole este oppimiselle. Täytyy tehdä enemmän töitä oppimisen eteen ja löytää juuri itselle sopivat tekniikat. Jos joku yhtään epäilee itselleen lukivaikeutta, kannustan sen tutkimiseen. Lukivaikeuden diagnosointi antaa oikeuden apuvälineihin ja tukeen, joista tavallisetkin oppijat ovat joskus kateellisia. On helpottavaa saada syy sille, että oppii hitaammin kuin muut. Ettei olekaan tyhmä, kun ei opi.
http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi
Heli Hekkanen,