Syksy on alkanut Proakatemialla vauhdilla. Vauhtia lisäävät meidän vastavalmistuneet tilat Tampereen Ammattikorkeakoulun pääkampuksella. Proakatemian omat tilat löytyvät nykyään TAMK:in C-siivestä kerroksesta 2.
Uusista tiloista löytyvät mm. kolme pajahuonetta, useita hiljaisen työn huoneita, tiimitila, podcast-studio, oleskelutila sekä keittiö. Uusi työympäristö on otettu innokkaasti vastaan. Tässä Proakatemian tiimiyrittäjän sekä valmentajan mietteitä muutosta:
Julia Koski, tiimiyrittäjä
Uusissa tiloissa ehdottomasti plussaa on se, että olemme lähellä TAMK:in ”palveluita”. Esimerkiksi on helpompi ottaa kursseja, käyttää SportTunia sekä kirjastoa. Mutta kyllä jään kaipaamaan Finlaysonin maisemia ja sitä työpöhinää.
Minusta muutos tuo aina jotain uutta. Proakatemia on tällä hetkellä murroksessa ja rakennamme jotain uutta ja hianoa, mikä lähtee meistä opiskelijoista. Innolla odotan mitä tämä muutos tuo tullessaan!
Salla Nieminen, valmentaja
Finlaysonilta lähteminen oli haikeaa, omasta näkökulmasta ehkä eniten siksi, että entisenä tiimiyrittäjänä yhdistän tiloihin paljon muistoja: se fiilis, kun tiimijakojen jälkeen istuttiin Koskessa, katseltiin ympärillemme ja mietittiin, että mitä ihmettä seuraavaksi tapahtuu. Kun ensimmäisen kerran soitettiin tiimin kanssa tonnikelloa, kun voitettiin myyntipäivät ja pompittiin niin, että tiimikaveri Minnan puhelin lensi Stagen kattoon sillä sekunnilla, kun tiimin nimi mainittiin. Kun joku meidän tiimistä sai tunnustuksen ja koko tiimi kannusti niin, että kuului varmaan Talenomille asti. Kaikki ne kummalliset vääntämiset pajoissa ja oman valmentajan, Liisan, rehellinen pajakommentti “Anteeksi, en kuunnellut, ajattelin muuta.” Ja sitten kaikki ne ihan kummalliset illat ja yöt(??) milloin minkäkin haasteen, kilpailun tai innovoinnin parissa – sitä naurun ja meemien sekä opin määrää.
Lista on loputon. Valmentajan roolissa ehdin olla Finlaysonilla vain lyhyen aikaa, mutta muistan etenkin sen innostuksen, kun pääsin olemaan muiden aisaparina valmentajana ja oppimaan viisaammilta. Ihailin Villeä, jonka kanssa pääsin valmentamaan jo tiimiyrittäjänä. Muistan myös Syntren, joka sai minut herkistymään Money in Business -kurssilla yllättämällä syntymäpäivämuistamisella. Ja tietysti muistan kaikki ne tilanteet, joihin pääsin ensimmäistä kertaa tiimivalmentajana Crevion kanssa.
Uusiin tiloihin siirtyminen hirvitti ehkä siksi, että jotenkin sitä luulee noiden muistojen häviävän jonnekin. Kyllähän sitä koskea tuijottelisi mielellään, mutta olen jo nyt huomannut, että samaan tapaan tuijottelen nyt kahvion ikkunoista sisäpihalle. Onko maisema yhtä kaunis? No ei. Onko vaikutus sama? Minulle on. Ulos tuijottelu on tapani prosessoida päivän aikana kertyneitä muistoja. Voin nyt jo mainita pari: muistan Kunniakuja-päivän, jolloin puhujat kiipesivät lavan puutteessa vuorollaan työmaatikkaille, jotta kaikki näkisivät, kuka puhuu. Ja minä muistan kaikki ne aamut keittiössä, kun Eevi saapuu paikalle, laittaa iskelmän soimaan ja yhtäkkiä kaikki ovat yhtä hymyä, vaikka kello on kahdeksan aamulla.
Minulle nämä muistot on se, mikä tekee Proakatemialla tekemisestä merkityksellistä. Ei näin hienoa työpaikkaa tai yrittäjien keskittymää ole missään muualla, joten minulle on oikeastaan yhdentekevää, millaiset seinät siinä ympärillä on. Nyt minun lempparipaikkani on kahvio, ehkäpä juuri siksi, että siellä niitä muistoja on ehtinyt iskelmän lomassa jo syntyä.
Tervetuloa vierailemaan meillä osoitteessa Kuntokatu 3 C 2!
