Kuukauden alumni: Erno Syvälahti

Vuoden ensimmäinen alumnimme on Erno Syvälahti. Tänä vuonna 31 vuotta Kuukauden alumnitäyttävä Erno on valmistunut Proakatemialta vuonna 2010 Vastakaiku-tiimin kanssa. Otetaanpa selvää, että mitä Ernolle kuuluu nykyään?

 

Mitä teet tällä hetkellä?

Tällä hetkellä työskentelen yrityksessä nimeltä HappyOrNot. Olen ollut siellä valmistumisestani lähtien, ja oikeastaan jo ennen sitä. Opintojeni loppupuolella tapasin Heikki Väänäsen, joka on yksi yrityksen perustajajäsenistä. HappyOrNot oli silloin vasta alkutaipaleellaan, ja kun teimme sinne Proakatemialta tutkimusta, niin mietin, että tähän yritykseen olisi päästävä jotenkin mukaan. Vuosi oli 2009 ja yrityksellä oli silloin oli käynnissä ensimmäisiä asiakastestejä, mutta kaikki oli vielä uutta ja ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Opinnäytetyöni ohella tein sinne samalla myös palkatonta myyntityötä.

Mitä teit valmistuttuasi? Miltä akatemian jälkeinen elämä tuntui?

Kun sain opinnäytetyöni valmiiksi, niin sovimme, että jään yrityksen palvelukseen töihin. Varsinaista taukoa ei siis tullut, vaan sain pehmeän laskun suoraan työelämään. Sillä hetkellä olin yrityksen neljäs työntekijä. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 50 henkilöä. Siinä on päässyt ruohonjuuritasolta näkemään, että miten yritys kasvaa ja tulos kehittyy. Itse olen päässyt toiminaan erilaisissa rooleissa: Suomimyyntiä ja aluemyyntiä, joiden lisäksi olin vuoden verran myyntijohtajana. Viimeiset pari vuotta olen vastannut Pohjoismaista, Ranskasta ja Lähi-Idästä, jotka ovat meille hyvin merkittäviä markkina-alueita.

Kaiken kaikkiaan myyntisyklit ovat tällä alalla pitkiä ja asiakkainen kalastamiseen voi kulua vuosiakin. Tuotteen pitää olla kunnossa, mutta eritoten myyntipuolen pitää olla kunnossa. Olemme nähneet paljon yrityksiä, joiden tuoteportfolio on aika kehno, mutta ne osaavat tehdä myyntityönsä niin hyvin, että asiakkaat ottavat ne tuotteet.

Mikä on paras muisto Proakatemialta?

Erno SyvälahtiHankala kysymys, hmm. Sitä kun on jo tällainen vanha tekijä, niin joutuu jo hieman kaivelemaan asioita. Se on varmaankin se, minkä moni muukin meidän tiimiläinen nostaa esille. Olimme viimeisenä vuotenamme opiskelureissulla Pariisissa. Sen reissun aikana sitten se Islannin tuhkapilvi räjähti ja me jäimme sinne Ranskaan jumiin. Siellä sitten totesimme, ettei me voida lähteä paluulennolle, mutta onneksi Veijon rajattomalla luottokortilla saimme pidennettyä hotelliaikaamme. Sen jälkeen rupesimme miettimään kuumeisesti, että miten pääsisimme Pariisista kotiin. Lopulla lähdimme sellaisella todella hienolla luotijunalla, TGV:llä, Ranskan halki pohjoiseen. Muistelisin, että ne junaliput maksoivat enemmän kuin se meidän hotellimajoitus siellä Pariisissa yhteensä. Kun lennot eivät kulje, niin paikkoja on vähän tarjolla ja niiden hinnat ovat myös sitten sen mukaisia. Menimme sitten Saksaan, jossa olimme vähän aikaa, ja muistaakseni tulimme sieltä sitten laivalla takaisin Suomeen. Puolentoista viikon reissu venähti kaikkiaan noin kolmen viikon mittaiseksi. Mutta yhdessä mietimme, että on sitä maailmassa huonompiakin paikkoja kuin olla jumissa kesäisessä Ranskassa.

Miltä Proakatemialaisuus tuntuu nykyään?

Proakatemia alkaa olla itsessään jo sen verran kaukainen asia, ettei se varsinaisesti enää tunnu kovinkaan paljoa. Ympäristö, ihmiset ja asiat muovautuvat vääjäämättä kohti uusi asioita. Proakatemialla ihmiset hakevat vielä kovasti niitä omia polkujaan, ja ehkä juuri se oman polun hakeminen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. Proakatemia sopii toisille hyvin ja toisille vähemmän hyvin, mutta itse sain valtavasti oppia koko sen matkan ajan – kengännauhabudjetilla konkreettiseen tekemiseen.

Onko jotain sellaista, mitä ikävöit Proakatemian ajalta?

Saman ikäpolven näkeminen on vähentynyt merkittävästi, kun ihmisillä on omat urat, perheet ja niin edelleen. Tavallaan se on väistämätöntä. Sitä näkemistä ikävöin eniten.

Mitä konkreettista hyötyä Proakatemiasta oli  tärkeä koppi tai oppi?

Sitten kun perusasiat ovat juurtuneet, tiimi pystyssä ja tekeminen selvää, niin ei ole enää niin oleellista, että minkälaisia palavereja täällä pidetään. Loppu viimeksi asiakkailta se raha kuitenkin saadaan. Varsinkin aikaisemmin hiottiin tuotteita jopa äärimmilleen, jonka jälkeen ne vasta saatettiin markkinoilla. Sen jälkeen usein huomasi, ettei se tuote ollutkaan yhtään sellainen, mitä asiakkaat haluavat. Koko ajan olisi hyvä miettiä, mitä ikinä tekeekin, että miten saamme siitä rahaa. Se tarkoittaa myyntiä, myyntiä ja vielä kerran myyntiä.

Terveiset nykyisille akatemialaisille ja Proakatemialle hakemista harkitseville?

Proakatemialla ei tarvitse stressata niin paljoa. Jälkeenpäin näen, että ei se ole niin oleellista, että mitä projekteja on tehnyt. Lähinnä projektit ovat olleet liitännäinen siihen, että ketä on päässyt tapaamaan. Hyvä verkostoituminen on ollut avain siihen, että moni on päässyt juuri niihin paikkoihin, joissa vaikuttaa nykyään. Projektit ovat toki tärkeä osa kokonaisuutta, mutta opiskelijamandaatilla on mahdollisuus tutustua yrityksiin ja siellä oleviin ihmisiin varsin matalalla kynnyksellä. Yritykset pääsääntöisesti arvostavat todella paljon opiskelijoita.

 

Riku Mäki

Vuosigaala 2017

Olen käytännössä syntynyt festivaaliaidan toiselle puolen. Tarkempaa selvitystä en ole lähtenyt ihan mielenterveydellisistä syistä tekemään, mutta osaan kuvailla maailman vaikeinta kysymystä seuraavasti: musiikki, ihmiset, yhteisöllisyys, ilo. Muun muassa näitä mä haluan tehdä isona.

Proakatemialle päädyin vahingossa. Tiesin viettämieni välivuosien jälkeen, että haluan olla joskus tuottamassa tapahtumia. Perusjäävinä tamperelaisena kotitonttuna hylkäsinkin kulttuurituottajan opinnot puhtaasti maantieteellisistä syistä. TAMKin liiketalouden opintojen alettua, kävin seuraavan keskustelun erään nimeltä mainitsemattoman Mikael Juntusen kanssa:

– Hae ihmeessä Eetu Proakatemialle. Sopis sun kaltaselle tekijälle.
– Voiko siellä tehdä tapahtumia?
– Voi, ja teet.

Haaste mikä voitettiin

Reilut kaksi vuotta myöhemmin makaan pää kipeänä sängyssäni koleana keskitalven aamuna. Takana on muutama päivä sitten taputeltu, Proakatemian historian toinen Vuosigaala. Ensimmäinen tapahtuma, jonka voin sanoa alusta loppuun itse järjestäneeni. Pää on tällä kertaa kipeä ihan puhtaasta stressin tyhjyydestä, kun viisituntinen ilta ja noin 150-päinen yleisö on jo jäänyt takavasemmalle.

Viikko oli raskas, mutta opettavainen. Fyysiset työtunnit jäivät vielä vuoden 2010 Sonispheren varjoon, mutta henkisesti mentiin astetta suuremmilla kierrosluvuilla. Olin nääs luvannut juontaa yli kolmetuntisen tapahtuman, ja tontti piti kuulemma hoitaa hyvin. Juontokeikkoja takana nolla. Ei se mitään.

Juontaja

Yksi Proakatemian arvoista on rohkeus. En muista miten rohkeus määritellään, mutta yritetään: onnistuin mielestäni erinomaisesti omassa roolissani. Loin tavoitteita, otin vastaan haasteita ja ylitin itseni niissä kaikissa. Arvoja ei tule ajatelleeksi kuin usein vasta jälkikäteen. Yleensä ne kulkevat yhdessä, ja ohjaavat näkymättömästi omaa toimintaa.

Vastasin tapahtumassa myös itselleni tärkeästä asiasta eli musiikista. Kokosin tapahtumaan house bändiksi porukan, joka ei tuntenut entuudestaan toisiaan. Olihan se nyt aika coolia, että joku kutsu sua kaiken sen säädön jälkeen tuottajaksi.

– Parhaiten hoidettu briiffi koskaan.
– Kiitos viä! Oli hianoo soittaa ja tutustua, hiano olla keikalla ku Eetu hoiti kaiken niin särmästi.

Itse kun ajattelin, että tieto pukukoodista tuli liian myöhään ja jakamani infopaketti oli muotoilultaan liian epäselvää. Ei parane miettiä liikaa, sillä pahin vastustaja on piru pääkopassa. Välillä se kivi täytyy vain viskaista silmät kiinni, ja toivoa että ikkunassa helisee.

Kollaasi

Tapahtuman takana toimiva tiimi

Proakatemialla opiskelu on kuin kolikon heittoa hämyisessä kapakassa – useimmiten tässä pelissä vastaan tulee hyviä, joskus taas huonoja asioita. Mutta ne kaikki opettavat ja antaa eväitä tulevaa varten.

Mielestäni tähän mennessä suurin ja tärkein lahja, minkä Proakatemia on antanut, on ihmiset, joihin on täällä ollessa päässyt tutustumaan. Olen saanut täältä ystäviä, kavereita, työtovereita ja yhtiökumppaneita. Joitain vielä yhdessä ja ainoassa paketissa. Niin kun nuorelle koltiaiselle vuosia sitten sanottiin; älä koskaan unohda, että joku näistä voi olla joskus sun pomosi. Luultavasti ei, mutta toivottavasti kyllä. Talo täynnä tekijöitä!

Tästä johtuen en voi ottaa kunniaa tapahtumasta itselleni – satuin vaan olemaan nopein kirjoittamaan. Mukana Vuosigaalan tuotannossa oli erään valmistuneen opiskelijan sanoin puhdas All Stars -tiimi. On hieno työskennellä ammattilaisten kanssa, mutta vielä hienompaa, kun kyseessä ovat ammattitaitoiset ystävät. Paineet oli ensimmäisestä Vuosigaalasta laitettu aika kovaksi, mutta kuten vuosi sitten edeltäjämmekin jo kirjoitti – lupaukset on tehty lunastettavaksi.

Kiitos Mikko, että kutsuit mukaan ja luotit muhun ja muihin. Muun muassa se tekee susta johtajan, jolle tällaset kotibileet menee kuin vettä vaan. Kiitos Aleksi, Kajsa, Miitu, Annika, Riina, Pinja ja Asko. Ilman teitä meno olisi muistuttanut pelkästään c-luokan stand uppia. Hienoa heittäytymistä ja yhteenpelaamista. Toivottavasti työskennellään jatkossakin yhdessä.

Haluan vielä lopuksi kiittää paikalle rahtautunutta juhlaväkeä, jok’ikistä avustanutta apukättä sekä rytmiryhmää koko tiimin puolesta. Toivomme jälleen parempaa suoritusta ensi vuonna.

Loppukuva

“Asiat on tehty tehtäväksi. Ne vain täytyy aloittaa. Staffipassi kerrallaan kohti unelmia.”

Eetu Ruusukallio
Tuottaja, Vuosigaala 2017
Ote