Alumniesittely: Tuuli-Elina Ruuskanen / Seepramedia

Tällä kertaa esittelemme alumnin, joka on päässyt mukaan show-bisnekseen esiintymisen ja juontokeikkojen muodossa. Kuulostaa upealta, joten annetaanpa Tuuli-Elinan kertoa lisää!

Milloin olet ollut akatemialla, missä tiimissä?

Aloitin opinnot TAMKissa 2006 ja Proakatemialle siirryttiin ensimmäisen vuoden perusopintojen jälkeen eli 2007. Opiskelin tiimissä nimeltä Seepramedia Osk. Valmistuin jouluna 2009.

Pitääkö tiimi edelleen yhteyttä?

Tiimin tytöt pitävät säännöllisesti yhteyttä ja tapaamme porukalla muutaman kerran vuodesa. Nyt tulevien synttärien alla yritetään saada koko tiimi kasaan!

Mitä teet nykyään (yritys, toimiala), miten päädyit sinne, miksi?

Tällä hetkellä omistan yrityksen MAIKKI Crew yhdessä ystäväni Kati Vasellin kanssa. MAIKKI kouluttaa ja välittää ammattijuontajia tapahtumiin. MAIKKI perustettiin siitä syystä, että teimme molemmat tahoillamme juontoja, mutta koimme, että voisimme saada toiminnan kasvamaan paremmin jos yhdistäisimme voimamme.

Esiintyminen on aina kiinnostanut minua ja jo akatemia aikoina pyrin tekemään hommia jossa pääsi olemaan esillä. Ensimmäinen varsinainen juontokeikka oli opiskeluaikana akatemian 10-vuotissynttärit. Vielä sillon en kuitenkaan ajatellut, että voisin juontaa työkseni, vaan ajatus heräsi vasta muutama vuosi valmistumisen jälkeen.

Heti valmistuttuani perustin yhteisöllisen toimitilan Finskulle ja siellä fasilitoin viikottain tilaisuuksia, josta heräsikin ajatus voisinko tehdä juontamista/fasilitointia päätyökseni. Monen mutkan (parin kesäkahvilan ja yrittäjyyskasvatushankkeen projektipäällikkyyden) jälkeen heitimme lopulta 2013 Katin kanssa hynttyyt yhteen ja sillä tiellä ollaan menossa. Parhaillaan muuten makoillaan yhdessä parisängyssä toipuen eilisestä Evento Awardsista…

Miten akatemialta saadut opit näkyvät nykyään liiketoiminnassa?

Eniten Proakatemia näkyy kyvyssä antaa ja ottaa vastaan palautetta. Juontajakoulutuksissa palautteen antaminen on keskeinen asia ja on tärkeä osata antaa se oikein. Ehkä sellainen läpilinjan omaksuttu epäkohtien esiinnosto ja oman mielipiteen esille tuominen, on myös akatemian peruja.

Onnistumisia ja haasteita yrityksen taipaleella?

Yhtä vuoristorataa on koko 5 vuotta ollut, haha! Mutta tässä me luotetaan Minna Canthiin:  “Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

MAIKIN perustamisen jälkeen molemmat saimme tahoillamme 2 lasta peräkkäin, joten MAIKIN ensimmäiset vuoden menivät hiljaisemmin mitä alunperin ajateltiin. Äitiyslomien, lasten ja yritysten yhdistäminen kävi lopulta kuitenkin yllättävän helposti ja molemmat koimme saavamme äitiydestä ja yrittäjyydestä ne parhaimmat puolet.

Nyt ollaan puskettu hommia isommalla temmolla viimeiset 2,5 vuotta ja se alkaa näkyä kivasti liikevaihdon ja keikkamäärän kasvuna. Vakituisia keikkoja olemme myös saaneet hankittua ja 2017 teimmekin Crazy Townin kanssa sopimuksen, että MAIKKI tuottaa joka viikko yhteisömanageripalveluita Tampereella ja Hämeenlinnassa.

Mitä seuraavaksi?

Tavoitteena on kasvattaa tunnettuutta ja keikkamääriä erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tarkoituksena on myös laajentaa koulutuksen verkkoon webinaarien ja verkkokurssien muodossa.

Mielenkiintoinen urapolku, niin vain akatemialla monet löytävät oman juttunsa ja uransa rohkeasti vain kokeilemalla erilaisia asioita, niin kuin tässä tapauksessa esiintymistä! Kiitos suuresti haastattelusta Tuuli-Elina Ruuskanen ja parhainta menestystä jatkoon!

www.maikki.fi

www.facebook.com/maikkicrew

www.instagram.com/maikki_crew

Tags: No tags
0

Add a Comment

You must be logged in to post a comment