Vuoden kestänyt työ sai arvoisensa päätöksen

Tänä vuonna oli Incoren kunnia järjestää Proakatemian perinteinen Visio-tapahtuma. Visio on innovointikilpailu ammattikorkeakouluopiskelijoille, jossa yritykset antavat opiskelijoille toimeksiannot ja joiden parissa opiskelijat kilpailevat 1000€ palkinnosta. Tapahtuman yhteydessä on useana vuotena järjestetty myös opettajille suunnattu koulutus Idema Oy:n toimesta.

Visio 2014

Kilpailijat vaahtokarkkihaasteen parissa

Aurinkoisena aamuna Visio 2014 – projektiryhmä heräsi jännittyneenä ja innoissaan. Vihdoin oli tämä päivä! Alkuvuodesta käynnistynyt projekti huipentui 29. – 31.10.2014 järjestettävässä tapahtumassa. Keskiviikkoiltapäivänä kaikki alkoi, kun bussikyyti toi opiskelijat Sappeen matkailukeskukseen. Tapahtuman ohjelman käynnisti Idema Oy:n innovointikoulutus, joka herätteli opiskelijat luovuuden pariin sekä tarjosi työkaluja tulevaa innovointirutistusta varten.

Tämän jälkeen seurasi yksi tapahtuman jännittävimmistä hetkistä – toimeksiantojen julkaiseminen. Tänä vuonna tapahtumassa toimeksiantajina toimivat Raha-automaattiyhdistys ja Elenia Oy. Vuorotellen yritysten edustajat nousivat lavalle ja kertoivat toimeksiantonsa. Innostusta ja ideoita puhkuen opiskelijat kysyivät vielä viimeiset tarkentavat kysymykset toimeksiannoista ennen mökkeihin siirtymistä. Tästä innovointi sai alkaa! Projektitiimi ja toimeksiantajat kiertelivät illan mittaan sparraamassa opiskelijoita parhaisiin mahdollisiin suorituksiin.

Seuraavana aamuna oli toimeksiantojen välikatsauksien aika. Jokaisella tiimillä oli 7 minuuttia aikaa pitchata siihen mennessä kasaamansa tuotokset, jonka jälkeen toimeksiantajat saivat kommentoida niitä. Tämän jälkeen opiskelijat lähtivät pusertamaan viimeisimpiä viilauksia kommenttien perusteella ennen lopullista töiden palauttamista. Iltapäivällä töiden palautuksen jälkeen tiimit pääsivät hakemaan viimeiset vinkit Idema Oy:n vetämältä esiintymisklinikalta, ennen lopullisen työn esittelyä toimeksiantajalle.

Iltajuhlan tunnelmaa

Iltajuhlan tunnelmaa

Tapahtuman huipensi iltajuhla, jossa molempien toimeksiantojen top 3 esitti työnsä koko Visio-tapahtuman yleisölle. Esitysten jälkeen toimeksiantajat nousivat lavalle ja julistivat voittajat. Tänä vuonna voiton kotiuttivat Mikkelin – ja Turun ammattikorkeakoulu, onnea! Myöhemmin illalla tunnelman nosti kattoon yhtye Rag doll, joka tanssitti Visio-kansaa myöhäiseen iltaan asti.

Voittajien on helppo hymyillä!

Voittajien on helppo hymyillä!

Visio-tapahtuman järjestäminen on antanut paljon oppia projektijohtamisesta, myynnistä ja ison tapahtuman organisoinnista. Olemme aisaparini Viivin kanssa paiskineet töitä ahkerasti koko syksyn saumattomalla yhteistyöllä. Nyt on tullut aika nauttia työmme tuloksista ja suunnata katseet kohti uusia haasteita.

Tehokaksikko Linda ja Viivi

Tehokaksikko Linda ja Viivi

Tags: No tags
0

Add a Comment

You must be logged in to post a comment