Suuri seikkailuni

Päätin jo TAMKissa aloittaessani, että aion hyödyntää mahdollisimman paljon eteeni tulevia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Proakatemialla opiskelu ei ole este vaihtoon lähtemiselle, kunhan vaihdon jälkeisen ajan suunnittelee hyvin. Esimerkiksi projektitunnit eivät kerry vaihdossa ollessa, joten on hyvä tarkistaa, että saa kerrytettyä vaihdosta huolimatta vaaditut tunnit kasaan. Vaihtokoulussa opiskeltavat kurssit hyväksiluetaan osaksi Proakatemian opintoja.

royalpalace
Vietin kevään 2016 Espanjan vilkkaassa pääkaupungissa Madridissa, ja opin tällä matkalla todella paljon. Tavoitteenani oli matkustaa mahdollisimman paljon, jotta saan eniten irti uudesta kulttuurista ja elämästä. Kävin Marokossa sekä Portugalissa, ja Espanjaa tuli kierrettyä paljon, esimerkkeinä Valencia, Barcelona, Malaga, Granada, Toledo ja Ibiza.

cadiz1   aplaza  

Kouluarki Espanjassa

Jos ihan rehellisiä ollaan, vaihtoyliopistoni Universidadakoulu
Rey Juan Carlos ei kuulunut ihan Madridin parhaimmistoon. Toisaalta tämänkin koulurupeaman haluan kääntää voitoksi, ja ainakin voin sanoa oppineeni kärsivällisyyttä ja arvostusta Suomea ja Suomen koulujärjestelmää kohtaan.

Opiskelu oli todella yläastemaista, ja professoreilla oli suuri auktoriteetti. Tehtäviä laskettiin liitutaululle, ja opettaja keräsi kotiläksyjen tekijöiden nimet ylös. Toisaalta itselläni ei ole paljoa kokemusta yliopistomaisesta opiskelusta, ja Proakatemia on saanut minut unohtamaan ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden opiskelumetodit, joten tämä saattaa olla ihan normaalikin opiskelutapa yliopistossa.

Espanjan taloustilanne on todella huono ja opin vaihdossa oikeasti sen, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat, ja kuinka hyvä palkkatasokin on verrattuna Espanjaan. Tapasin yrittäjyydestä kiinnostuneita paikallisia opiskelijoita, ja kun kerroin meidän koulusta ja sen tuomista mahdollisuuksista, se kuulosti heidän korviinsa unelmien koululta. Tajusin sen, että Proakatemia todellakin on ainutlaatuinen koulu, ja aion ottaa viimeisestä puolesta vuodestani kaiken irti.

elescorial

Arkeen paluu etelän auringosta

Arkeen paluu siestan maasta oli ”karu”, sillä vietin vain yhden viikonlopun vapaalla ja menin seuraavana maanantaina jo töihin. Hoidin vaihdossa ollessani itselleni kuukaudeksi palkkatöitä ja toiseksi kuukaudeksi projektin Seinäjoen asuntomessuille, joten en jäänyt tyhjän päälle palatessani Suomeen. Olin kuitenkin jo ehtinyt hieman ikävöidä rakasta kotimaata, joten itselle ei ollut erityisen vaikeaa palata takaisin. Olin jopa jo odottanut elämäni rutinoitumista ja säännöllisyyttä, jota Espanjassa ei aina ollut. Takaisin paluuseen motivoi myös se, että tiedän pääseväni taas talvella reissuun, kunhan teen kesän ahkerasti töitä. Marraskuussa on luvassa Eventa 1.0 Final Camp, ja lähdemme Indonesiaan Balille, joten motivaatio on todella kova!

africa

Afrikan muistoja

Käytännön asioita vaihdon jälkeen oli suhteellisen paljon hoidettavana, piti hoitaa töihin uusi verokortti, sillä postit eivät kulkeneet kunnolla Espanjaan, hankkia vuokra-asunto syksylle, muuttaa osoite takaisin Suomeen, etsiä toimeksiantaja opinnäytetyölle, pyytää vaihtoyliopistolta opintopisteistä todistus muutamaan kertaan ja vielä on kirjoitettavana 12-sivuinen vaihdon jälkeinen raportti.

Ehdin matkalla kokea myös Madridin vuokrasolussa vesivahingon, toimia valokuvamallina ja assistenttina valokuvaaja- ja muotisuunnittelijakämppiksilleni sekä todistaa kaikenlaista draamaa, mitä yhdeksän hengen yhteisasuminen tuo tullessaan. Olen kuitenkin enemmän kuin kiitollinen kokemuksesta, ja tutustuin matkallani erittäin ihaniin sekä vähemmän ihaniin ihmisiin. Opin myös luottamaan siihen, että asiat järjestyvät, ja huomasin pärjääväni vieraassa maassa ja hoitavani asioita espanjaksi, vaikka en kyseistä kieltä vaihtoon lähtiessäni kovin paljoa puhunut. Jos herää kysymyksiä vaihtoon tai Espanjassa asumiseen liittyen, kysykää rohkeasti!

avalencia

Valencia ja uudet ystävät

Hasta luego!

 

Veera Leppäniemi,

Eventa

Vaihtoblogi: veeralepe.wordpress.com

Tags: No tags
0

Add a Comment

You must be logged in to post a comment