Se ei lähde edes kulumalla

”Mies voi lähteä Proakatemialta, mutta Proakatemia ei lähde miehestä”. Näin totesi eräs Proakatemialta valmistunut alumni, ja osui tässä naulan kantaan. On aika kuvaavaa, että kaikille Proakatemialta valmistuneille tänä vuonna tehdystä kyselystä ilmeni, että peräti 99 % vastanneista suosittelisi Proakatemian koulutusta muille. Koulutus on vaativa, mutta juuri siksi se antaa työelämään ja yrittäjyyteen siirtymiseen sellaisia valmiuksia, joita vain harva koulutusohjelma pystyy antamaan.

Miten perustelen tätä? Miten ne valmiudet kehittyvät? Ja mitä ne valmiudet ovat? Tässä muutama näkökulma:

1. Olen itse työskennellyt viimeiset viisi vuotta yrittäjänä, ja tehnyt lukuisten yritysten ja organisaatioiden kanssa yhteistyötä liiketoiminnan ja strategioiden kehittämisen saralla. Olen yrittäjänä levittänyt juurikin Proakatemialla käytössä olevia innovatiivisia kehittämismenetelmiä ja toimintamalleja yrityksiin, ja kysyntää on riittänyt. Tiedoksesi: nämä mallit tulevat tutuksi kaikille Proakatemialla opiskeleville jo opiskeluaikana.

2. Opiskelijat tekevät koko opintojensa ajan projekteja oikeiden asiakkaiden kanssa. Joku viisas on todennut, että ”aiemmin valta oli niillä, joilla oli tieto, nyt valta on niillä, joilla on verkostot.” Proakatemialainen luo työelämäverkostoaan jo opiskelujensa aikana, ja se myös kantaa valmistumisesta eteenpäin.

3. Olen törmännyt aina satunnaisesti tyyppeihin, jotka ovat palkanneet akatemialaisia, ja kysynyt heidän mielipidettään akatemialaisten osaamisesta ja työelämävalmiuksista. Vastaukset ovat olleet poikkeuksetta myönteisiä. ”On kyllä tosi vaikea ymmärtää, että miten juuri valmistunut voi olla niin rohkea ja niin valmis”, totesi suuren tamperelaisen kasvuyrityksen johtaja, kun hän palkkasi muutama vuosi sitten markkinointipäälliköksi juuri Proakatemialta valmistuneen. Hän on muuten edelleen firmassa töissä.

4. Olen jutellut monien Proakatemialta valmistuneiden yrittäjien kanssa, ja he ovat kaikki järjestään rohkeita, realistisia ja sitkeitä sekä äärimmäisen oppimishaluisia. Vain oppimalla voi kehittyä, ja sen he oppivat jo opiskeluaikanaan. He oppivat myös sen, että tiimillä on merkitystä. Yksin asioita on vaikea saada maaliin, mutta oikealla osaamisella ja toistensa osaamista täydentävälle tiimille kaikki on mahdollista.

5. Kun teet niin opit. Vain tekemällä oppii, tai opettamalla muille. Tämän tietää jokainen opettaja, mutta käytäntö on korkeakoulumaailmassa vielä valitettavan toisenlainen. Proakatemialla oikeasti tehdään.

Olen nyt palannut juurilleni Proakatemialle valmentamaan seuraavia huipputyyppejä työelämään. Proakatemialaiset löytävät paikkansa, josta näyttönä ovat ne kymmenet yritystään pyörittävät yrittäjät tai sadat erilaisissa kehittämis-, asiantuntija- ja johtotehtävissä työskentelevät alumnimme maailmalla. He ovat myös upea verkosto, joka pyyteettömästi tukee, auttaa ja sparraa Proakatemialla opiskelevia, on kyse sitten opinnäytetyöstä, markkinoinnin ja myynnin kehittämisestä tai omien yrittäjätarinoiden jakamisesta. Kerran proakatemialainen, aina proakatemialainen.

Tiina Lindberg

Tags: No tags
0

Add a Comment

You must be logged in to post a comment