Millaista se startup-pöhinä oikein on?

Startup-kulttuuria on hypetetty jo monta vuotta pitkin Suomea ja maailmaa. Menestystarinat kuten Spotify, Uber ja Wolt ropisevat kuuntelijoiden korville toistuvasti. Puhutaan pöhinästä, pilotoinnista, leanistä ja markkinan innovoinnista. Löydetään, luodaan ja hiotaan ongelmia ja ratkaisuja. Aiheesta julkaistiin jopa kirja, Kutsuvat sitä pöhinäksi, jonka kirjoittajina on nippu suomalaisia kasvuyrittäjiä.

Hirveästi puhetta ja pulinaa, mutta eihän niistä tajua mitään – jos ei jo ymmärrä mistä on kyse. Proakatemialla me pyöritetään yrityksiä, mutta ne on monella tapaa kevyitä alkuaskeleita startuppien maailmaan. Startuppien sekaan kuitenkin janosin, joten päätin siis lähteä tänä kesänä Portugaliin, European Innovation Academyyn kolmen viikon kiihdyttämöohjelmaan pureutumaan asian ytimeen ja selvittämään, että mitä se paljon puhuttu startup-pöhinä oikein on.

Eric Ries on kuvannut startuppia ihmisjoukkona, jonka tarkoituksena on luoda jotain uutta äärimmäisen epävarmuuden vallitessa. Ja se kyllä pitää paikkansa.

EIA:n ohjelma on tiukka: 15 päivässä porukasta ihmisiä, jonka tapaat ensimmäistä kertaa pisteeseen, jossa teillä on ratkaisu, 1000 ensimmäistä käyttäjää ja kävelette lavalle pitchaamaan itsenne ja työnne sijoittajille. Varmuutta ei ole mistään, joten oma ydintiimi on se kulmakivi, johon täytyy luottaa. Täytyy luvata asioita, joiden toteutumisesta ei ole varmuutta. Täytyy riidellä, haastaa ja tehdä kompromisseja. Täytyy tutkia, puhua, kysellä ja kuunnella. Tavoitteet on korkealla ja niitä kohti väännetään irti kaikki itsestä ja omista kyvyistä.

Startuppien maailma ei ole kevyt, eikä se ole helppo. Joka sekunti maailmassa luodaan 3 uutta startuppia. Ja joka vuosi 90 miljoonaa niistä kaatuu ennen ensimmäisen vuotensa päätöstä. Meillä on onneksi ollut tukena mahtava nippu mentoreita EIA:n puolesta.

Tämä epävarmuus ja kaaos yhdisti meidän tiimin – ja siitä syntyi Incput. Neljän aikaisemman yrittäjän tuska yrityksen perustamiseen ja kasvattamiseen liittyvästä kaaoksesta muotoutui alustaksi, joka ohjaa tekemään oman yrityksen vaiheen mukaisesti oikeita päätöksiä ja tarjoaa työkaluja ja kumppaneita niiden tekemiseen siten, ettei jälkikäteen tarvitse katua.

Me halutaan rakentaa tulevaisuus, jossa on helpompaa tehdä omasta unelmastaan totta. Liity mukaan, laita meidät seurantaan ja hae opiskelemaan Proakamialle.

Tags: No tags
0

Add a Comment

You must be logged in to post a comment