Heinäkuinen iltapäivä Islannissa. Istun leirintäalueen toimistossa nappikuulokkeet korvissa ja käyn Skype-neuvottelua tiimini kanssa. Käsiteltävissä aiheissa on uuden Business Leaderin ja HR-johtajan valinta. Ilmoitin halukkuudestani BL:n rooliin jo useita kuukausia aikaisemmin keväällä ja nyt on se hetki, kun toiveesta tulee totta. Yksimielisellä päätöksellä pöytäkirjaan kirjataan, että minusta on tullut Eventan uusi BL. Saan tiimiltä aplodit ja pyynnöstä sanon muutaman sanasen. En edes muista mitä sanoin, kehotin kai keräämään voimia vielä viimeiset kesäviikot ennen arkirytmiin palaamista Elokuun lopussa. Käydään asialista loppuun ja päätän puhelun ja palaan takaisin ulos kylmään auringonpaisteeseen maalaamaan rakennuksen peltikattoa.

Siinä fyysistä työtä tehdessä on aikaa ajatella. Mitäs oikeastaan nyt sitten tapahtuikaan? En ole enää vastuussa vain omasta osuudestani tiimissä, vaan koko tiimistä. Kaikki mitä tiimissä tapahtuu, itseni tai jonkun muun toiminnasta, koskettaa aktiivisesti nyt myös minua. Olen vastuussa myös erityisesti kaikesta siitä, mitä tiimissä ei tapahdu. Jos homma ei kulje positiiviseen suuntaan, syystä huolimatta vastuu on mun harteilla. Ajatukset siitä, mikä on itselle parasta, täytyy laajentaa koskemaan kaikkia 28:saa muutakin tiimin jäsentä. Täytyy oppia katsomaan samanaikaiseti kahtakymmentäyhdeksää yksilöä ja kokonaista metsää, jossa on kaksikymmentäyhdeksän erilaista puuta.

Pelottaako?

On helppoa luottaa kaveriin, kun ajattelee, että kyllähän sekin kantaa kortensa kekoon niin kuin minäkin. Eihän se nyt mulle mitään pahaa kuitenkaan tahdo. Ja jos tahtoo, niin omapahan on häpeänsä. Kumpikin pitää oman pesänsä puhtaana. Ei siinä puntissa tutissut, kun Portaalin Pojat pyysi Eventaa takaamaan 50 000 € lainaa keväällä, vaikkakin välillisesti. Siinä tutisi, kun piti jotain sanoa oman nimityksen jälkeen niille samoille ihmisille, jotka siihen hommaan valitsi. Siinä alkoi painamaan, että ne ihmiset on luottanut siihen, että osaat ajatella niiden kaikkien etua.

Pelko on mieleenkiintoinen asia. Se koetaan yleensä negatiivisena tunteena, joka johtaa epäonnistumiseen. Kädet tärisee, sydän hakkaa, vatsassa on siirtolohkareen kokoinen möykky ja hikoilee kuin kesämökin saunassa. Tuntuu että aika hidastuu ja pienimmätkin epäoleelliset sivuseikat huutaa sulle vastaan kuin huomioliiveihin pukeutuneet liikenteenohjaajat. Tekee mieli välttää pelottavaa asiaa viimeiseen hetkeen saakka.

Pelko syntyy, kun olet aikeissa tehdä jotain, millä on merkitystä. Et ole ihan varma siitä, miten siinä käy. Laitat itsesi likoon ja otat askeleen tyhjyyteen saavuuttaksesi jotain uutta. Pyydät lähikahvilan nättiä baristaa treffeille, pitchaat yritysideaasi sijoittajille tai jaat omia tunteitasi pajassa. Se auttaa keskittymään juuri siihen hetkeen ja siihen asiaan, jotta voit saada itsestäsi mahdollisimman paljon irti. Mutta vain, jos et anna sen viedä mukanaan. Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää, vaan sitä, että menee eteenpäin pelosta huolimatta.

Jokainen maailman ihminen pelkää. Mitä tärkeämpi ihminen, sitä enemmän pelottaa. Kun pelottaa, siitä tietää, että sillä mitä tekee on oikeasti merkitystä. Ja mikään ei pelota niin paljoa, kuin muutos. Vanhasta luopuminen ja uuden hyväksyminen tilalle.

Liikutko eteenpäin?

Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm sanoi elokuun lopulla Johtajatulet-tapahtuman päätteeksi osallistujille, että kaikki johtaminen on muutosjohtamista. Jos et pyri aiheuttamaan muutosta, et johda ketään. Johtaaksesi ihmisiä sinun tarvitsee viedä heitä kohti jotakin uutta, ilman muutosta seisot vain paikallasi auktoriteettina. Viesti kolahti omaan ajatuslaatikkoon melko kovaa: ajatus siitä, ettei enää seuraakkaan jotain toista tai sitä, mitä elämä eteen heittää, vaan pitäisi lähtee luomaan jotain uutta ja saada kolmisenkymmentä ihmisitä siihen mukaan.

Mutta miten voi saada ihmiset haluamaan maailman pelottavinta asiaa? Millaista mielipuolisuutta tarvitaan, jotta voi johtaa eturivissä kohti jotakin, mikä saa omat karvat nousemaan pystyyn ja oksentamaan takahuoneessa ennen esitystä? Johtajan tarvitsee kantaa muutospelon lisäksi myös pelko siitä vastuusta, että päättyi muutos hyvin tai huonosti, se on hänen vastuullaan. Välittämättä siitä, tuleeko idea ja sisältö muutokseen johtajalta itseltään vai johdettavilta, johtajan tehtävänä on tehdä valinta siitä, mihin suuntaan tuntemattomassa lähdetään etenemään. Johtajan tehtävänä on toimia horjumattomana suuntaviittana, joka valaisee johdettavien tietä kohti asetettua maalia. Koska muutoksella täytyy olla aina maali, kohde, jossa voidaan pysähtyä ja määritellä uudestaan, mihin suuntaan ollaan kulkemassa. Muutoin eksytään.

Muutosjohtamisen vaatimukset

Se vaatii uskoa. Uskoa omiin kykyihin ja ajatuksiin, uskoa niihin ihmisiin, joita johdat ja uskoa muutosprosessiin. Ei riitä, että pelkästään luottaa. Yhdessäkään uskonnossa ei suoriteta ihmeitä luottamalla jumalaan. Kun sanot luottavasi ihmiseen, kuvailet olevasi varma siitä, että hän tekee niin kuin odotat hänen tekevän. Sinulla on selkeä kuva siitä, mitä pitäsi tapahtua.  Kun sanot uskovasi ihmiseen, kerrot olevasi varma siitä, että tavalla tai toisella hän ylittää odotuksesi tavoilla, joita et todellakaan odottanut häneltä. Uskot siihen mitä hän tekee, vailla tarkkaa kuvaa lopputuloksesta tai sinne johtavasta tiestä.

Muutoksen johtamisen ensimmäinen askel on opetella uskomaan niihin ihmisiin, joita haluat johtaa. Jos sinä et usko siihen, että he pystyvät muutokseen, miten hekään voisivat?

Kun oma tunnepuoli on kuosissa, on helpompaa siirtyä toimintaan. Kulissien takana tunteet ohjaavat jokaista tekoa, jonka päivässä teemme. Kun pystyt tunnistamaan tunteet, joille oma toimintasi pohjautuu, voit kääntää katseen ulospäin ja miettiä, miten saat herätettyä ihmisissä halun muutokselle. Millaista tunnetta heidän tarvitsee tuntea?

Johtamisesta on kirjoitettu lukemattomia teoksia ja pidetty vähintään yhtä monta puhetta ja seminaaria. Valtaosassa niistä puhutaan yhteisen vision merkityksestä. Johtajan tarvitsee luoda kuva jostain yhteisestä, johon johdettavat voivat uskoa. Parempi tulevaisuus, jossa ruoho on vihreämpää kuin täällä aidan toisella puolella. Sellainen tulevaisuus, jonka puolesta ihmiset ovat valmiita taistelemaan.

Muutoksen johtamisen toinen askel on saada muut uskomaan itseesi ja jakamaasi visioon. Napoleon sanoi aikoinaan sotaretkillään, että johtajan tärkein tehtävä on jakaa toivoa.

Mutta miten se visio syntyy? Miten sellainen rakennetaan? Vastaus on lyhyt ja yksinkertainen: valitsemalla. Ajatus visioon voi syntyä satojen työtuntien ja pohdinnan tuloksena, se voi syntyä ohimennen kahvipöydässä tai se voi syntyä toisen puheenvuoron herättämistä ajatuksista. Se voi olla mitä tahansa. Visioksi se kasvaa vasta, kun valitset, että uskot siihen ja kerrot sen muille. Johtaja on se, jonka vastuulla on tehdä valinta siitä, mihin visioon hän haluaa saada ihmiset uskomaan. Jokaiselle muutokselle löytyy johtaja, nimetty tai ei, joka jakaa omaa uskoaan visioonsa ympärilleen.

Loppu onkin sitten substanssiosaamista. Erilaisia johtamisen tekniikoita ja työkaluja, joita voi opiskella kirjoista ja seminaareista. Tapauskohtaisia kikkoja ja henkilökohtaisia mieltymyksiä, joita haluat soveltaa muutoksesi johtamisessa. Ne syntyvät tarpeista ja haluista, joita ilmenee muutoksen edetessä.

Kuinka tästä saa konkretiaa?

Laajan johtamiseen ja muutosjohtamiseen keskittyvän materiaalin läpikahlaamisen jälkeen itselle jäi käteen ajatus, jonka Nokian myllerryksen keskellä hallituksen puheenjohtajana toimiva Risto Siilasmaa kiteytti puhuessaan 2000:lle tulevaisuuden johtajalle Evon metsien siimeksessä.

Johtamisessa on kolme osuutta: tieto, valta ja motivaatio. Tieto tarkoittaa sitä, että johdettaville on tarjottava ymmärrystä ongelmasta tai muutettavasta kohteesta. Valta tarkoittaa sitä, että johdettaville on annettava mahdollisuuksia vaikuttaa ongelmaan. Motivaatio tarkoittaa sitä, että johdettaville on löydettävä syy, miksi he haluaisivat vaikuttaa asiaan. Johtajan ei tarvitse kertoa, mitä tehdään tai miksi tehdään, mutta johtajan on mahdollistettava johdettavilleen niiden ymmärtäminen.

Tänään on 53. päiväni Eventan BL:nä. Edelleen, joka aamu kun herään, pelottaa niin perkeleesti. Ei siinä negatiivisessa mielessä, vaan pelko on kuin ylimääräinen patteri, joka sähköttää aivoissa uutta virtaa. Se auttaa katsomaan asioita eri näkökulmasta ja uskomaan itseensä. Voin tässä vaiheessa todeta, että en enään luota tiimiini. Minä uskon heihin. En epäile hetkeäkään, että tuleeko tästä hommasta mitään.

Eventa on nyt siinä kohdassa, että halu muutokseen on istutettu. Seuraavaksi edessä on päätös siitä, mihin suuntaan lähden sitä johtamaan, mikä on minun visioni. Iso valinta omalla kohdallani, ja sormia jo kihelmöi. Eventa on Proakatemian ja maailman ensimmäinen tiimiyritys, joka toimii jatkuvalla mallilla ja minulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan se kehittyy. Mahdollisuudet luoda uutta ja oppia on sanoinkuvaamattomat ja täysin korvaamattomat. Jos ei pelottaisi, huolestuisin.

Jos yhden neuvon saisi antaa kaikille Akatemialla opiskeleville ja sinne hakeville, se olisi: Hankkiudu tilanteeseen, jossa pelottaa niin että varpaita kipristää ja oksettaa. Silloin tiedät oppivasi jotain merkityksellistä.

 


 

Proakatemialla opintoihin kuuluu kirjojen lukeminen ja esseiden kirjoittaminen. Kirjojen ja esseiden aihe on vapaa, mutta useimmiten aiheiden valinta tukee opiskelijan omia kiinnostuksen ja ammatillisen kehittymisen kohteita. 

Tänä vuonna Proakatemialla aloitettiin uusi tapa; kuukauden esseen valinta. Edellisen kuukauden esseen kirjoittaja valitsee aina seuraavan kuukauden esseen. Nämä kuukauden esseet julkaistaan joka kuukausi Projektorissa sekä Proakatemian blogissa.


Kirjoittajasta

Hermanni Ahtiainen

Hermanni Ahtiainen

Eventa Creative