Kuukauden alumni: Kimmo Kumpulainen

Kuukauden aluKuukauden alumnimni -sarjassamme toinen tänä vuonna on Kimmo Kumpulainen, aikoinaan Proakatemian ensimmäisestä tiimistä valmistunut. Kimmo aloitti opinnot Villivisio tiimissä ja on valmistunut vuonna 2002. Mitä Kimmolle kuuluu nyt?

Mitä nykyään puuhailet?

Olen kahden yrityksen Start Up -yrittäjä. Toinen on SkillzzUp Oy, joka on opettajille tarkoitettu ohjelmisto yksilöllisen oppimisen visualisointiin. Lisäksi olen mukana uunituoreessa Polar Partners -yrityksessä, joka on sitten koulutusvientiyhtiö. Olen siis SkillzzUpin toimitusjohtajana ja Polar Partnersin hallituksen puheenjohtajana.

Minkälaista osaamista nykyinen työsi vaatii?

Minun täytyy tietää ja ymmärtää opetuksesta, opetusteknologiasta ja ohjelmistokehityksestä. Olemme mukana kansainvälisessä bisneksessä, joten kielitaito on tärkeää. Voisin mainita myös sopimusoikeudelliset asiat ja verkoston johtamisen. Myös koulutustaitoja esimerkiksi livenä tai skypellä, mitä teen oikeastaan hyvinkin paljon.

Mitä kaikkea olet ehtinyt puuhailla valmistumisen jälkeen?

Valmistumiseni jälkeen minua pyydettiin pitämään yhtä kurssia mainonnasta kauppaoppilaitokselle. Hiljattain sen jälkeen lähdin Villivisiosta pois ja menin sinne kokopäiväisesti opettamaan. Sitä uraa ehdinkin tehdä käytännössä 14 vuotta, josta pari vuotta toimin koulutuspäällikkönä. Nyt viimeiset pari vuotta olen ollut yrittäjänä.

Miltä tuntui siirtyä ns. oikeaan elämään Proakatemian jälkeen, näin tiiviistä yhteisöstä?

Proakatemialla tottui siihen, että ympärillä on paljon helposti innostuvia ihmisiä, joiden kanssa voi lähteä kokeilemaan erilaisia ideoita. Huomasin valmistumisen jälkeen ettei työelämässä ole niin vahvasti samanhenkisiä ihmisiä samassa paikassa kuin Proakatemialla. Se oli oikeastaan sellainen ensimmäinen herätys.

Mikä on paras muistosi akatemialta?

3681458Kun saatiin ensimmäiset omat tilat Proakatemialle ja muutimme tuohon Itäiselle kadulle. Oman tiimin ja oman firman saaminen oli huikea juttu ja jotain niin erilaista, mitä oli aiemmin kokenut. Itse koin paljon henkistä kasvua ensimmäisten kuukausien aikana, joka oli itselleni tosi iso juttu. Ja yksi parhaista jutuista on se, kun niin moni hyvä yrittäjätyyppi löysi toisensa!

Miltä proakatemialaisuus tuntuu nyt?

Olen huomannut kuinka siitä on ollut itselleni hyötyä taitojen puolesta, kokemuksen puolesta ja verkostoitumisen puolesta. Oon löytänyt monia nykyisiä tai entisiä työkavereita  myös muista Proakatemian tiimeistä. Akatemia-ajoilta minulla on ikävä syvällisiä lannotus-sessioita (toim. Huom. Kimmo tarkoittaa lannotus-sessiolla pajoja), kun on aikaa pohtia jotain asiaa syvällisesti.

Mitkä ovat jääneet tärkeimmiksi opeiksi ja kopeiksi akatemialta?

Ehkä se, että tutustu avoimesti uusiin ihmisiin ja auta kaikkia ketä pystyt niin yleensä saat ansiosi mukaan.
Terveisinä nykyisille akatemialaisille haluan sanoa, että opiskella voi aina ja kannattaakin tehdä aina. Tsemppaan pitään yhteyttä ihmsiin! Ihmiset kuitenkin pyörittää tätä maailmaa.

 

Yhteystiedot

Kimmo Kumpulainen
p. 050 530 9028
kimmo.kumpulainen@polarpartners.fi

Tags: No tags
0

Add a Comment

You must be logged in to post a comment