Kuuntelemalla opin aina jotain uutta. Ihmisistä, ympäristöstä, liiketoiminnasta. Puhumalla sen sijaan en opi, vaan tuon jo osaamaani, ymmärtämääni tai tietämääni esille. Luinkin Tony Dunderfeltin kirjoittaman Kuuntele ja tule kuulluksi -kirjan. Dunderfelt on yksi ihmisläisen kulttuurin arvostettu asiantuntija ja yksi Suomen luetuimmista tietokirjailijoista.

Dunderfelt kertoo kirjassaan kahden ihmisen välille syntyvän toistensa mielipiteitä, kokemuksia ja tarpeita kunnioittava kuuntelemisen tila, jossa molemmat osapuolet kokevat tulevansa kuulluiksi ja nähdyiksi, kun antaa toiselle ihmiselle aidon läsnäolon ja kuuntelemisen lahjan. Kauniilla kuuntelemisen aforismeilla ei ole kuitenkaan juurikaan merkitystä, jos vuorovaikutstulanteissa ei pysty olemaan kuuntelevasti läsnä. On tärkeää olla läsnä kuuntelemisen avulla – kuuntelemalla alkaa ymmärtää, mitä toinen oikeastaan sanoo, tarkoittaa ja mihin hän puheellaan pyrkii.

Usein itsekin huomaan, että läsnäolevalla, kiireettömällä kuuntelemisella oppii parhaillaan uskomattoman paljon asioita, jotka poissaolevalla kuuntelemisella jäisi kokonaan oivaltamatta. Toisen, puhujan, läsnäoleva kuunteleminen myös osoittaa arvostusta puhujaa kohtaan. Parhaimmillaan myös puhuja oivaltaa uusia asioita itsestään, järjestäen omat ajatukset ja tunteensa puhumisen ja kuulluksi tulemisen kautta.

Toisin kuin saattaisi luulla, kuunteleminen ie uinkaan ole itsestään tuleva, refleksinominen toimintatapa vaan taito. Jotta voi varsinaisesti kuunnella, on tahdottava olla läsnä ja myös osattava tulkita vuorovaikutustilannetta. Dunderfelt toteaakin, että kuitenkaan suurin osa kansalaisista ei ole saanut minkäänlaista yhteistyö- ja vuorovaikutusopetusta kouluaikanaan. Proakatemialla ymmärrämme toimivan dialogin kauneuden, mutta on totta, että juurikaan ennen tiimioppimisympäristöä en itse ole kehittänyt kuuntelemista taitona. Oikeastaan edes ennen Proakatemia, en ole ymmärtänyt kuuntelemisen tärkeyttä. Siis läsnäolevan kuuntelemisen. Usein puheet läsnä olevasta kuuntelusta jäävätkin juhlapuheiden tasolle.

 

”Kuulemme, mutta emme kuuntele.”

 

Meidänkin tiimissämme käydään usein keskusteluita, joissa ei kuitenkaan ehkä täysin kuunnella toista. Ei aina ehkä edes haluta ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa ja mitä hän haluaa puheellaan saada aikaiseksi. Kun jo lähtökohtaisesti luodaan muuri, esimerkiksi eli mielipiteiden välille, on toisen ymmärtäminen todella haastavaa. Sama pätee varmasti muissakin ympäristöissä; kotona, kavereiden kesken ja työpaikalla. Pitää haluta ymmärtää, jotta voi ymmärtää. Kirjassa kerrotaankin hyvän kuuntelemisen johtavan hyvään ja innostavaan keskusteluun. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta voi aidosti kuunnella toista. Kuuntelemisen avulla kerätään informaatiota ja kokemuksia toisen näkemyksistä, joita voi käyttää omien mielipiteiden perustana. Kuuntelu ei kuitenkaan ratkaise kaikki ongelmia, myös omien mielipiteiden ilmaiseminen on tärkeää. Usein kuuntelun jälkeen väittely voi yltyä lisää; kuuntelun jälkeen tietää paremmin toisen mielipiteen ja toisen edustaman näkökulman.

Kuuntelemisen tila on kuitenkin meille ihmisille hieman epämukava tila ja se vaatiikin harjoittelua. Niin kuin edellä mainitsin, kuuntelu on taito; sen voi siis oppia. Ihminen kuitenkin toimii vaistomaisesti käyttäen sisäänrakennettuja reaktiomallejansa. Kun toinen ihminen puhuu, ymmärrämme että meidän tulisi kuunnella. On luonnollista, että jokin toisen sanoma aiheuttaa meissä vastareaktin, jolloin oma kuunteleminen loppuu, vaikka ei sanoisikaan mitään. Inhimillistä vastareaktiota ei ole syytä poistaa, mutta on tärkeää olla tietoinen koska ja miten se tapahtuu. Kun oppii tunnistamaan vastareaktionsa voi sen antaa tulla ja mennä pois ja sen jälkeen palata kuuntelemisen tilaan. Joskus myös se, ettei ymmärrä täysin toisen sanomaa, saa tippumaan kärryiltä. Läsnäoleva kuunteleminen olisi kuitenkin saattanut selvittää meille sen, mistä toinen puhuu. Joskus puolestaan on niin innoissaan jostain, mitä haluaisi itse sanoa, että lopettaa kuuntelemisen. On myös hyvä oppia tunnistamaan, koska vastareaktio on kenties voimakkaimillaan. Voimakkain vastareaktio tapahtuu usein silloin, kun puhuja osuu kuuntelijan arkaan paikkaan, tai kuuntelija kokee, että keskustelu on henkilökohtainen arvostelu kuuntelijaa kohtaan. Seurauksena on usein keskustelun ja kuuntelun loppuminen, koska kuuntelijan tarkoituksena ei ole enää ymmärtää toista, vaan saada hänet lopettamaan.

Toinen ihminen aistii myös puhuessaan, jos kuuntelija poistuu psyykkisesti paikalta. Usein saattaakin olla tilanne, että kuuntelija ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut siitä mistä toinen puhuu. Läsnäoloa treenatessa voi kuitenkin huomata, että alkaakin kiinnostua asiasta, josta toinen kertoo. Läsnäoleva kuuntelu voi auttaa huomaamaan, että toinen puhuukin jotain, mitä ei aimmin ole hänen suustaan kuullut. Edellä mainittuun kiteytyykin Dunderfeltin mukaan kuuntelemisen taikaa; ihminen pystyy hyvin lyhyessä ajassa muuttamaan näkemyksensä toisesta ihmisestä.

 

TOP 10 kuuntelemisen hyötyä 

 

(Dunderfelt  2015, 31)

Kirjassa puhutaan myös kokouskäytännöistä. Voi olla hyvä vaihdella kokouspaikkoja ja kokouskäytäntöjä kehittää paremmiksi. Kaikista tärkeintä on kuitenkin, että läsnäolijat ovat todellakin läsnä. Kokouksen alussa, jokaisen tulisikin tuoda itsensä psyykkisesti läsnäolevaksi. Kokouksen aikana voidaan kyllä pitää tuokioita, jolloin ihmiset saavat rupatella ajankohtaisista asioista, mutta niiden ei tulisi hallita kokouksia. Esimiehen roolissa, toki muutenkin tiimissä,  on tärkeää kuunnella, kiireestä huolimatta. Usein löytää edes muutaman minuutin aikaa annettavaksi kuuntelulle.

Kirjassakin mainittu yhteisen keskustelemisen taito, dialogi, on tärkeä tekijä jokapäiväisessä tiimitoiminnassamme. Voimme olla Totalilaisten kesken hyvinkin eri mieltä asioista, mutta sitoudumme kuitenkin yhdessä toistemme kuuntelemiseen ja käsiteltävän aiheen yhdessä kehittämiseen. Kuuntele ja tule kuulluksi -kirjassa kehotetaan myös jossain kohtaa keskustelua tai dialogia tekemään nopea yhteenveto siitä, mitä on puhuttu ja mitä keskusteluprosessista seuraa. Yhteenveto auttaa pääsemään ongelmasta, jossa dialogi on hyvää, mutta sen päättyessä ihmisille tulee kiire ja kukaan ei enää kohta muista mistä on puhuttu ja mihin lopputulokseen on päädytty.

Totalissa jokainen uskaltaa puhua, mutta välillä vahvojen mielipiteiden ilmaisijoiden puhe jyrää alleen tunteissaan pidättyväisten ihmisten mielipiteet. Kunnon ristiriitatilanteissa Dunderfelt kehottaakin soveltamaan niinsanottua kivikeskustelua. Tilanteen kiristyessä nousee yleensä esiin esimerkiksi ärtymystä. Vaikka usein sanotaankin asioiden riitelevän ihmisten sijasta, on se Dunderfeltin mukaan kuitenkin vain pinnallista kaunista puhetta, jonka tilalle tarvitaan oikeasti selkeitä menetelmiä, joista nimenomaan kivikeskustelua hän ehdottaa ristiriitatilanteisiin. Kivikeskustelussa pöydälle otetaan kaunis esine, esimerkiksi kivi. Ensimmäinen puhuja ottaa kiven käteensä. Ainoastaan siis tavaran kädessä pitäjä saa puhua, muut keskittyvät kuuntelemaan. Keskeyttäminen on kiellettyä. Kun ensimmäinen on puhunut, on toisen vuoro ottaa kivi ja puheenvuoro. Teoksen mukaan kivikeskustelu antaa voimaakkaasti mielipiteensä ilmaiseville tilaisuuden ilmaista itseään keskittyneesti ja toisaalta tunteissaan pidättyväisemmät ihmiset saavat rauhassa kertoa oman näkemyksensä, ilman pelkoa keskeyttämisestä. Kenties Totalissa voisimme seuraavan ristiriitatilanteen koittaessa kokeilla näinkin yksinkertaista keinoa?

 


 

Proakatemialla opintoihin kuuluu kirjojen lukeminen ja esseiden kirjoittaminen. Kirjojen ja esseiden aihe on vapaa, mutta useimmiten aiheiden valinta tukee opiskelijan omia kiinnostuksen ja ammatillisen kehittymisen kohteita. 

Tänä vuonna Proakatemialla aloitettiin uusi tapa; kuukauden esseen valinta. Edellisen kuukauden esseen kirjoittaja valitsee aina seuraavan kuukauden esseen. Nämä kuukauden esseet julkaistaan joka kuukausi Projektorissa sekä Proakatemian blogissa.


Kirjoittajasta

Aino Luuppala

Aino Luuppala

Total